torstai 31. joulukuuta 2009

Tervetuloa uusi vuosikymmen

Vuoden 2009 viimeisiä hetkiä viedään. Aloitetaan ihan tästä päivästä kun pennuilla ikää 3vkoa.

Nimien pähkäily jatkuu. Olen saanut oikein hyviä ideoita kaikilta ihanista Facebook:ssa kommentoineilta. Kiitos niistä! Kommentteja saa edelleen laittaa tänne ja naamakirjaan. Ne ovat oikein toivottuja.

Pennut tänään siis tasan 3 vkoa! Leikit lisääntyy ja koordinaatiokyky kasvaa. Ne pääsevät mm. kiipeämään takaisin laatikkoon ihan itse. Räminäpurkki ilmaantui laatikkoon eilen. Jotkut sitä hieman ihmettelevät mutta tänään olen nähnyt ainakin isomman pojan käyvän sitä tuuppimassa, häntä terhakkaasti suorana. Jahka pennut alkavat touhuta enemmän, alan myös paiskoa sitä enemmän. Ja pentujen ulottuville aletaan lisätä muuta rompetta, kuten esim jälkiruokalusikkaa jne.

Kaverit majailevat edelleen työ-/vierashuoneessamme. Tarkoitus olisi muuttaa heidän pian (huomenna?) tuohon "kirjastovälikköön", jossa ne ovat ihan kaiken toiminnan keskipisteenä ja läpikulkupaikassa. Haluaisin aidata alueen, vaikka ne eivät vielä pääse kiipeämään tuota yhtä olkkariin johtavaa porrasta. Meillä on käytössä vain kompostiverkkoa, ja sen silmät ovat noille kyllä vielä liian suuret. Mietin josko päälystäisin aidan alaosat pahvilla, etteivät kaverit saisi päitään jumiin.

Tänään kaikki ovat syöneet ensimmäistä kertaa jauhelihamössöä (jatkettuna emonmaidonvastikkeella) suoraan lautaselta. Hyvin putosi! Ainoa jolla oli muita menoja oli pienempi poika. Sitä ei paljoa napannut. Toisaalta ko. pentu on myös se joka lähtee kauimmaksi laatikosta, hyvin reippaana jätkänä.

"Valtasuhteet" ovat parin päivän aikana muuttuneet, elopainoissa näet. Isompi tyttö on tällä hetkellä pentueen suurin. Tosin vain muutaman gramman erolla. Olen alkanut harventamaan punnituksia ja tuo ero painoissa oli kyllä hienoinen yllätys. Isompi poika näet näyttää edelleen paksuimmalta. Ehkä isomman tytön piiiitkä olemus hämää. Sillä on ehdottomasti tällä hetkellä pisin runko ja kaula. Nam. :-)

Vertailun vuoksi jälleen pentueiden kolmiviikkoispainot:

Ensi -pennut
Arttu 814
Hippi 892

Tosi -pennut
Enzo 1090
Nuu 1055
Tiuku 1170

Elementti -pennut
Blitz 700
Zen 630
Tipi 770
Tuima 620

Hymyn -pennut
Isompi poika 664
Pienempi tyttö 471
Isompi tyttö 669
Pienempi poika 625

Nämä sopulit ovat ottaneet viimeisen viikon aikana selvästi kiinni Elementti -pentueen painoja. Edelleen tuo pienempi narttu on minusta PIENI mutta silti se on oikein tyytyväisen oloinen ja touhuaa samoja juttuja kuin muutkin.

Olen tänään yrittänyt hieman miettiä kulunutta vuotta. Paljon on tapahtunut ja toisaalta sitten taas ei. Olen henk.koht syistä elänyt hiljaiseloa koiraharrastusrintamalla, se tuntuu nyt vähän oudolta ja paljon surulliselta, koska se on ollut minulle jo vuosia niin kovin tärkeää. Agilityssä on startattu vain (muistaakseni) kuusi kertaa, kaikki Millin kanssa. Saaliina kolme hyllyä *nolo*, kaksi kertaa "jotain" virheitä ja yksi nollavoitto. Nuo kaksi suoritusta virheillä oikeuttivat kuitenkin palkintosijoihin. Yhteen toko-kokeeseen oli ilmoittauduttu mutta Millin juoksu alkoi ja osallistuminen jäi väliin.

Ihanat kasvattien omistajat ovat olleet sitäkin aktiivisempia ja ahkerampia... Tässä jotain pähkinän kuoressa.

Hipille (N.Ensi-Ilta) agilityvalion arvo, TK2, Shelttien tokomestaruus, Shelttien agilitymestaruus 2. sija, koiratanssin Pohjoismaidenmestaruus joukkuekisassa, valiokello käyntiin hyppyvaliotittelin metsästyksessä, ja ihan satavarmaan unohdin jotain... Kaikki tämä keisarileikkaukseen päätyneen epäonnistuneen pennutuksen jälkeisen kuntoutuksen jälkeen. Onnea Nadja ja Hippi! Nöyrimmät kiitokseni!

Arttu (N. Kivijalka) taasen raivaa tietä kuulokoiraoppilaana! Hienosti on heillä toistaiseksi mennyt. Olen niin kovin onnellinen sekä Artun että sen omistajan puolesta!

Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Enzo (N. Tosi Kiitäjä) ovat kirmanneet agilityradoilla. Tiuku kisaa medi 1 -luokassa ja Enzolla kaksi nollavoittoa medikakkosista. Hienoa työtä Kajsa, Tuomas ja vikkelät mustat! Tiuku ja Enzo myös kuvattiin luustoltaan terveiksi. Hieno juttu!

Nuu (N. Tosi Ystävä) on ollut siskoni Annen tosi ystävänä nyt vuoden verran. Nuu on Annen kanssa niiiiin onnellinen ja jatkaa synnyinkotinsa laumassa aina kyläillessään siitä mihin viimeksi jäätiin. Ihana Juu-Juu.

Keväällä syntyi kolmas pentueemme, sekä minun että mikä tärkeämpää, Kitin. Ihanat Elementti -pennut saivat aivan loistavat, aktiiviset, rakastavat kodit! Kiitos Hanna, Atte, Satu, Petri, Anna, Kajsa ja Tero! Pennut ovat pyörähtäneet pentunäytelmissä muutaman kerran aivan upein tuloksin! Aktiivisuutta on muissakin hommissa ollut. Teistä kuullaan vielä ;-).

Syyskuussa sain kunnian matkata Millin kasvattajan Jennin kanssa Millin astutusreissulle eteläiseen Saksaan. Perillä odotti ihana Steiner:n perhe ja matkan pääkohde Spot (Rising Sun Spot At Narrow-Lane). Voi elämän kevät mikä uros! Tuhannet kiitokset Jennille tästä keikasta ja Minni-Peetun heenoista peetuista!

Joulukuussa syntyivät ihastuttavan sijoitusnarttuni Hymyn (Firabellen Hymy) ja Särön (JV -08 Trickteam Roger Rabbit) neljä soopelipentua. Näiden elämää tässä lähiaikoina seuraillaan hyvinkin tiiviisti vielä ensi vuoden puolelle. Paljon kiitoksia hedelmällisestä ja antoisasta yhteistyöstä Päiville ja Miiralle!

Mahtavia juttuja koirarintamalla ovat myös olleet ystävieni menestykset milloin missäkin lajissa ja puuhassa, kaikkien oman arvostuksen mukaan, sekä Waden (ensimmäiseni <3) jälkeläisten hienojen terveys- ja harrastustulosten saavuttamiset! Näihin luetaan myös ne tärkeät hetket vaikkapa kotona, joita ei kilpailukirjoihin tai arvostelulomakkeisiin merkitä.

Yksi vaatimaton juttu mikä minua kovasti on tämän vuoden aikana ilahduttanut on ensimmäinen suorittamani kurssi Helsingin Yliopistossa. Vaikka kurssi on avoimen puolella on se ihan "normaali" yliopiston kurssi. Tästä se kuulkaa lähtee.

Ihanaa on myös se, että ihanat ystäväni ovat olleet olemassa, vaikka olenkin ollut "vähän" vaisu tänä vuonna! Se etten ole pitänyt yhtä aktiivisesti yhteyttä tai osallistunut "kaikkeen" ei tarkoita sitä etten ajattelisi teitä. <3

Tahdon toivottaa kaikille oikein ihanaa, antoisaa ja kokemusrikasta vuotta 2010!

tiistai 29. joulukuuta 2009

Nimien pähkäilyä ja leekaamista

Olen tässä alkanut enemmälti miettiä nimiä pennuille. Tein hetki sitten päätöksen, että pupuja noista ei tule. Sorry guys! Kiitos Riikka henkisestä tuesta! Melkeinpä jo päädyin orkideoihin mutta Jari ei oikein lämmennyt sille. Ehdotti StarWars:a. Ehkä nukun yön yli tämän asian kanssa, ja eipä tässä nyt kiire olekaan. Pystytetään gallup. Mielipiteitä?

Pentuset leikkivät jo :-D. Pientä tassun paiskaamista, leikkiasentoa, murinaa, haukkumisen alkeita, puremista ilman hampaita ym asiaan kuuluvaa on ohjelmassa. Isompi poika jopa heilutti mulle tänään häntää kun tulin töistä <3. Kaikki "kävelevät" reippaina laatikon ulkopuolella lattialla ja sitten nukahtavat pareittain tai kaikki yhdessä läjässä. Tällä hetkellä kehittynein on selvästi isompi poika. Tänään Kiti vähän niin kuin leikitti pentuja. Se on niistä kovin onnellinen. Eikä Hymyä haittaa se pätkääkään. Edelleen toki Kiti katselee milloin Hymylle sopii, että se osallistuu. Ja vain ja ainoastaan kun Jari tai minä olemme paikalla.

Eilen leikkasin pennuilta kynnet toisen kerran. Suoritin toimenpiteen nukkuville pennuille. Ainoa joka laittoi hanttiin, rimpuilemalla ja vähän äksyilemällä oli isompi tyttö. Muut köllöttivät selällään sylissäni puoliunessa.

Päivi, Riikka ja Marko olivat sunnuntaina pentuja katsomassa. Olipa mukavaa! Tänään Riikka tuli toistamiseen. Pennut olivat kehittyneet jo tuon kahden päivän aikana. Riikan läsnäollessa maisteltiin myös ensimmäiset nokareet jauhelihaa. Kaikille upposi hyvin ja sormet nuoltiin tarkkaan.

Sunnuntaina pennuista otettiin myös muutama kuva Ikää kuvaushetkellä 2vkoa ja 3pvää. Jei! Ehkä osasin tehdä linkin oikein.

Vitsit miten mahtavaa oli olla Millin pennuja katsomassa. Hurrrjan reippaita ja kivoja lollellollien alkuja! Luulen että olen tänään alustavasti tehnyt päätökseni kuka pennuista on tuleva Inkoon rinsessa. Siihen vaikuttaa "enää" Jennin sana, se ei tosin ole vähän se :-D. Siksi en uskalla fiilistäni ääneen sanoa :-D. Saa sitäkin toki arvailla...

Rinsessa (jonka nimeksi ei tosin tule rinsessa) tulee kotiin äitinsä kanssa näillä näkymin sunnuntaina 10.1., jonka jälkeen ei tässä huushollissa hetkeen ole rauhallista. Ei tartte tämän Alasen varmaan paljoa netissä roikkua. Hymyn pennut kun ovat täällä yhtä aikaa pari-kolme viikkoa. Jii-haa!

torstai 24. joulukuuta 2009

Silmät sirrillään

kaikilla pennuilla. Itseasiassa ensimmäinen valonpilkahdus luomien raosta näkyi isommalla pojalla 22.pvä eli toissapäivänä. Nyt on kaikilla jo luomet jonkin verran raollaan. Eniten isommalla pojalla ja pienemmällä tytöllä. Ikää nyt maaginen 14vrk eli huimat 2 viikkoa.

Kovasti kaikki yrittävät kävellä. Tänään jopa viileällä, liukkaalla muovimatolla. Muutenkin oli kiva huomata, että kun ne siihen nostin, kukaan ei jähmettynyt täysin paikoilleen tai alkanut piipata. Olivat toki kaikki siinä vielä vierekkäin. Kävely tuossa liukkaalla epäonnistui mutta yritystä kuitenkin oli. Tuntuu, että nuo kehittyvät hieman hitaammin kuin aikaisemmat pentueeni. Tai sitten minusta vain tuntuu siltä ja aika on kullannut muistot. Tänään minua lipaistiin ensimmäistä kertaa naamasta (pienempi tyttö ja pienempi poika). Ei sitä nuolemiseksi voi sanoa mutta jotakin sinne päin. Painot nousevat edelleen tahtia 20-30g/vrk, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hitaimmin painoaan nostaa pienempi tyttö. Tai en prosentuaalisia nousuja ole laskenut mutta grammoissa vähiten/vrk. Silti sekin vaikuttaa oikein tyytyväiseltä.

Tässä taasen hieman painojen vertailuja pentueittain; syntymäpaino/paino 2 viikkoisena:

Alku -pentue
Arttu 176/678
Hippi 146/688

Tosi -pentue
Enzo 217/780
Nuu 232/780
Tiuku 202/833

Elementti -pentue
Blitz 156/570
Zen 210/530
Tipi 176/630
Tuima 158/520

Pupu -pentue
pienempi tyttö 110/323
isompi tyttö 136/428
isompi poika 180/470
pienempi poika 140/417

Pieniähän nuo ovat muihin pentueisiin verrattuna. Toisaalta otanta on pieni ja pennut ovat tyytyväisen oloisia.

Kiti on hyvin kiinnostunut pennuista. Wade ei enää niinkään. Kiti käy vipattamassa häntäänsä ja katselemassa pentusia ihaillen. Hymy antaa sen olla kunhan ei liian lähelle tule, pääsee kyllä jo ihan laatikon ulkopuolelle ja jopa pussaamaan pentuja kun niitä esim punnitaan. Sininen uskoo oikein hyvin ihan pelkkää muutosta Hymyn katseessa. Kertaakaan Hymy ei ole joutunut sanomaan kovemmin. Enkä halua tilannetta siihen päästääkään. Sanomattakin lienee selvää, että tämä kaikki on tapahtunut tiukasti minun tai Jarin valvovien silmien alla.

Huomenna aamulla starttaan kohti Vaasaa! Jee! Ihanaa nähdä Milliä ja sen pentusia, ja tietysti Jenniä ja Markoa. Jännää mitä Milli mahtaa tuumata minut nähdessään. Pentujen 2 viikkoiskuvien ottaminen lykkääntynee reissuni takia ainakin sunnuntaille.

Kiitos muuten Nadjalle ja Jennille ohjeista linkitykseen! Noloa... Olishan mun nyt toi pitänyt tajuta :-/. Puusilmä mikä puusilmä.

Oikein ihanaa, rauhaisaa Joulun jatkoa kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Kuvia

ois nyt tuolla linkin takana.



Toivottavasti linkittäminen tällä kertaa onnistui. Koskaan aiemmin näin ei ole tapahtunut :-(. En tajua miten voin olla niin käsi tän blogin kanssa.

Eli ei futaa... Klikkaan tuosta linkki-painikkeesta, liitän siihen http:n mutta silti ko. kohta tekstissä jää vain tyhjäksi. Kele. Osaisko joku antaa vinkkejä miten saisin mokoman pelittämään? Pliiiiis.

Tässä nyt kaikista maistiaiseksi yksi kuva.


Isompi poika


Pienempi tyttö


Pienempi poika


Isompi tyttö

Lisää kuvia on osoitteessa http://picasaweb.google.fi/Jarialanen/20091219HymynPennut9vrk191209?authkey=Gv1sRgCO2msbWnheDtGg#

Painot nousevat

nääpiöillä tasaiseen tahtiin. Nehän saivat torstaina mittariinsa kokonaisen viikon. Edelleen ovat pienempiä kuin aikaisemmat pentuni mutta painojen kehitys vuorokaudessa on grammoissa aikalailla samoissa kuin muilla pentueilla.

Tässä kaikkien pentujen syntymäpainot/painot 7vrk:n iässä:

Alku-pentue (Kiti x Wade)
Arttu 176/372
Hippi 146/400

Tosi-pentue (Kiti x Fico!)
Enzo 217/470
Nuu 232/520
Tiuku 202/510

Elementti-pentue (Kiti x Ido)
Blitz 156/362
Zen 210/366
Tipi 176/410
Tuima 158/323

Pupu-pentue (Hymy x Särö)(nämä lukkeet)
pikkutyttö 110/208
isompi tyttö 136/274
isompi poika 180/316
pikkupoika 140/270

Hymy syö ok ja on edelleen hieman relannut. Viettää kyllä tosi paljon aikaa pentujen kanssa, mikä on tietty hyvä, erityisesti nyt kun ulkona on niin tosi kylmä. Pysyvät pentuset lämpiminä. Molemmilla pojilla on nyt parina päivänä olleet mahat vähän kuralla mutta painot nousee ok eli tuskin niillä hätää on. Tarkkailla tietysti pitää. Ehkä syövät niin paljon, ettei mahat sitä oikein kestä.

Olen käsitellyt pentuja toistaiseksi tosi vähän, kerran kaksi päivässä pitänyt hetken kädessä ja punninnut. Aika räpärit ne välillä siitä saavat. Jostain ihmeen syystä olen saanut pidettyä näppini kurissa ja punninnut pentuset vain kerran päivässä. Jonkun yksittäisen kerran olen joitain pentuja varmuuden vuoksi punninnut useammin, nähdäkseni että painoa varmasti kertyy toivotusti.

Muutamia vieraita meillä on käynyt muuten vaan, ei siis pentuja/Hymyä katsomassa. Hyvin on Hymy sen ottanut. Katsoo tarkkaavaisena mutta ei vaikuta huolestuneelta. Kukaan meidän perhettä lukuunottamatta ei ole pentuihin kuitenkaan koskenut. Kiti ja Wade ovat hyyyyviiiin kiinnostuneita. Kiti vahtii ovella ja piippaa. Kerran pari se on päässyt portista sisään tarkan valvonnan alla, ja nuuskinut ja piipannut kaula pitkänä vähintään noin metrin päässä laatikosta. Hymy tuijottaa takaisin ja Kiti lähtee pois. Wade pääsee vähän lähemmäs ja on sekin hyvin kiinnostunut pennuista. Sen kiinnostus kyllä lakkaa siinä vaiheessa kun pennut lähtevät liikkeelle ja alkavat käyttää hampaitaan. Wade tykkää pennuista niin kauan kun ne ovat todella pieniä tai eivät asu meillä. Meillä asuvia leikkiviä ja touhuavia pentuja se inhoaa. Ei tee niille mitään mutta selvästi olisi mieluummin jossain muualla.

Pikkuhiljaa voisi varmaan pentuja alkaa käydä katsomassa. Tervetuloa siis! Vaikka eipä noissa nyt vielä paljoa näkemistä ole. Vajaan viikon päästä on varmaan kyllä silmät jo auki ja pentuset alkavat touhuta jotain.

Tänään saatiin vihdoin kuvattua pentuja hieman. Jari on lähdössä kemuihin ja on yötä poissa joten en uskalla luvata kuvia välttämättä vielä tänään mutta eiköhän ne huomenissa jo ole julkaisu kunnossa.

Tänään olisi ollut hyvä tilaisuus lähteä katsomaan Jenniä, Markoa, Milliä ja pennu-pennuja Vaasaan Misan kyydillä mutta en saanut Eliakselle hoitopaikkaa. Jostain syystä päiväreissu Inkoosta Vaasaan ei viisivuotiaan kanssa pahemmin houkuta. Joulun pyhinä sitten. Sitten voisin olla reissussa yön/pari ja käydä samalla katsomassa Hymyn pentujen pieniä tätejä ja setää Miiran ja Tonyn luona. Jos huolitaan ;-). Jari jää Elben kanssa kotimieheksi.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Jo kokonaiset 5vrk eloa takana

ja hyvin voivat pennut edelleen (*koputtaa edelleen puuta*). Painot nousevat kaikilla tasaisen varmasti. Maitoa tuntuu riittävän ihan mukavasti.

Syntymäpaino/5vrk (heh, 5½vrk) paino:
Pikkutyttö 110/172
Isotyttö 136/213
Isopoika 180/266
Pikkupoika 140/211

Hymykin alkaa pikkuhiljaa relata roolissaan. Se pyytää ulos, nousee laatikosta juomaan ja syömään ja voi jopa hengailla hetken (IHAN pikku hetken) toisella puolella kämppää. Jari sanoi sen jopa leikkineen (juoksevat eestaas kimpassa) tänään Kitin kanssa pihalla. Ja voi miten riemuissaan se oli tänään, kun tulin töistä kotiin. Liekutti pentuhuoneen portilla :-).

Nyt noille lukkeille alkaa tulla enemmän sävyeroja. Isompi tyttö on tällä hetkellä selvästi syvimmän punainen. Mielenkiintoista seurailla millaisia niistä kasvaa. Tällä hetkellä isompi tyttö on myös se joka saa mahtavimmat kilarit, jos pääsy maitobaarille jostain syystä hidastuu.

Ja niitä lisäkuvia ei ole vieläkään :-/. Jaaariii!

Ihana talvi on tullut myös tänne eteläisimpään Suomeen. Lunta on muutama sentti ja pakkasta yli 10 astetta. Voi sitä valon määrää verrattuna vaikkapa viikon takaiseen. Ihmeitä tekee pienikin määrä lunta. Ulkona on niin kaunista. Kohti talvipäivänseisausta ollaan menossa, ja jo reilun viikon päästä alkaa päivä taas pidetä. Jiihaa!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Pontevat nääpiöt

Pikainen tilannepäivitys tässä ennen lenkkiä. Aivan ihana sää muuten by the way. Pilvistä kyllä mutta pari astetta pakkasta ja häivähdys valkoista pölyä maassa.

Kaikkilla pennuilla painot hienosti nousussa! Syntymäpaino/tämän aamuinen paino 3vrk:n iässä: Iso poika 180/211g, Pikkutyttö 110/126g, Isotyttö 136/160g ja Pikkupoika 140/167g! Kaikki pennut pitävät hienosti puolensa nisillä ja mä olen saanut tyytyä sivustaseuraajan rooliin. Onneksi näin.

Hymy on ihan loistava äiti. Se ottaa homman todella vakavissaan, sen pienikin huumori on täysin kadonnut. Eihän tuo kovin hekottava koira ole muutenkaan, mutta nyt sitä ei kyllä naurata yhtään, liikkis <3. Aivan super hienoa miten se hoitaa pennut niiiin hyvin. Erityisesti tietysti siksikin se on niin tärkeää, kun pennut ovat niin pieniä. Ruoka ja juoma sille on edelleen tarjoiltava laatikkoon ja ulos se on vietävä väkisin. Pihalla se käy vain asioillaan ja juoksee oven taakse kiljumaan. Ihan kummallista nähdä Hymy tuollaisena.

Yritän saada Jarin tänään ottamaan tuoreempia kuvia. Kivempi katsella vähän pulleampia pentuja <3.

Nyt Kopparnäsiin piitkälle lenkuralle! Luksusta Jari lähtee mukaan! Minni-Peetua kyllä kaipailtaisiin myös.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Pentuset maailmassa

Hymyn odotetut pennut syntyivät eilen aamulla. Kantovuorokausia tuolloin 62. Hymy oli tosi pätevä synnyttäjä. Se ei missään vaiheessa ollut hermostunut. Otti Päiviin ja minuun välillä kontaktia mutta ei varsinaisesti tuntunut tarvitsevan meitä. Se ponnisti vähäeleisesti ja aika voimakkaasti, koska kaikki pennut tuntuivat syntyvät ihan parilla ponnistuksella.

Ensimmäiset kaksi pentua olivat maailmassa lähes samalla kellonlyömällä, 4.30. Valitettavasti näistä ei ollut eläjiksi. En punninnut näitä mutta pieniltä vaikuttivat, toinen oli tyttö, molemmat soopeleita, kuten odotetusti koko pentue.

Klo 5.40 syntyi pienin meidän pentulaatikkoon syntynyt pentu, painoa huimat 110g. Apuuva, miten se on pieni. Aiemmin pienin pentuni on ollut Hippi (N.Ensi-Ilta), joka painoi syntyessään 146g. Vähän hirvitti kahden kuolleen jälkeen saada käteen tuollainen pikkuruinen pentu. Mielessä kieltämättä kävi, että mitäköhän tästä synnytyksestä oikein vielä tulee. Pontevasti se kuitenkin lähti liikkeelle. Hetken levättyään tyttö kuitenkin löysi tiensä nisälle ihan itse ja roikkui siellä tiukasti ennen kuin seuraava pentu saatiin maailmaan.

6.56 syntyi seuraava pentu. Koolla ei ollut tämäkään pilattu. Painoa pikkuisella narttupennulla oli syntyessään huimat 136g. Kovin vaikutti sekin pontevalta heti.

Melko pian tämän jälkeen klo 7.14 syntyi ensimmäinen poika, painoa 180g. Kaveri rimpuili hurjasti jo kalvoissa.

Heti perään klo 7.19 syntyi pienempi poika, painoa 140g. Tämän kohdalla jo uskalsin naureskella. Kaveri oli suorastaan "kiukkuinen".

Kaikki löysivät tiensä nisille itse, ja nauttivat maitobaarin antimista hyvillä otteilla. Jo illalla oli suurempien pentujen painot nousseet. Meganääpiö :-D tyttöä auttelin, jossain vaiheessa pitelemällä sitä paikoillaan, etteivät sen mörssärikaverit heivaisi sitä parhailta apajilta.


Hymy ponnisteli vielä muutamia kertoja, jonka vuoksi kävimme vielä tsekkauttamassa sen lääkärissä. Sen käytyä pissalla pulpsahti hangelle (joo, täällä _oli_ eilen ½ senttiä lunta) epämääräinen istukkaa muistuttava klöntti. Koska kaikkien pentujen istukat olivat jo tulleet aiemmin, luulen että tämä oli ehkä joku osittain hajonnut pentu. Ponnistukset loppuivat tähän. Ultrassakaan ei löytynyt mitään huomautettavaa.

Ensimmäinen vuorokausi on nyt kunnialla takana. Kovasti toivon, että pikkuiset jaksavat kasvaa hienosti, mukaviksi, terveiksi shelteiksi. Hymy hoitaa pentujaan hyvin ja oikein tunnollisesti. Se lähtee laatikosta vain äärimmäisessä pissahädässä. Ruoka ja juomat tarjoillaan laatikkoon, koska rouva ei ole vielä valmis pentujaan jättämään.

Tuhannet kiitokset Päiville yhteistyöstä ja avusta kätilöimisessä! Ja tietysti myös Häggblomin mummille ja ukille ;-D kera tuoreen Särö isän!

Vielä täytyy mainita, että Millin pennut ovat kuulemma jo "ihan kamalia"! Kaverit laittaa urakalla hanttiin mm. kynsiä leikatessa jo huimassa 2,5vkon iässä. Ja ihan mielettömän onnellinen olen siitä, että Kelvin muuttaa Tuomaksen, Outin, Siirin, Fico!n ja Enzon luokse! Tuntuu kuin Tuomas ottaisi multa toisen koiran, vaikkei pennut millään muotoa minun kasvatteja olekaan. <3 Suukot koko Haverilan porukalle ja Jennille!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Odotusta

Hymyn massu kasvaa vielä viimeisiä päiviä. Tänään vuorokausia täynnä 60. Vielä ei tapahdu mitään. Hymy on hyvin tyyni ja rauhallinen, ja mietimme Päivinkin kanssa, että se varmaan synnyttääkin hyvin vähäeleisesti, ilman suurta draamaa. Lämmöt olleet toissapäivänä ja tänä aamuna alimmillaan 37,3. Odotus jatkuu.

Jostain syystä olen itse ensimmäistä kertaa edelleen ihan täysin cool. En tiedä vaikuttaako rauhallisuuteeni Hannan viimeiset pari viikkoa jatkuneet kasvattajan kauhun hetket. Tällä hetkellä tuntuu ainakin, että siitä on saanut jotain perspektiiviä pikkuasioista hysterisoimiseen. Kokemus se tuskin on joka minua rauhoittaa, synnytyksiä kun on takana kuitenkin vasta 3 + 1 ikävästi päättynyt sektio-episodi. Peukutamme että kaikki menisi nyt oikein hyvin.

Viime torstaina (55vrk) kävimme Hymyn kanssa röntgenissä kurkistamassa vatsaan. Mulla on kokemusta aiemmin vain yhdestä tiineysröntgenistä, joka ei todellakaan suurta valaistumista pentumäärään tuonut. Tällä kertaa kuvia otettiin neljä, että saatiin jonkinlainen varmuus pentumäärästä. Viisi siellä varmuudella köllötteli. Lekurin (kahden) mukaan 0,5% todennäköisyydellä masussa on myös kuudes asukki. Sen varaan en kuitenkaan laske. Maitoa oli tuolloin torstaina jo hyvin ja vatsa kovin täynnä pentuja. Ei ihme ettei ruoka oikein maistu, kun vatsalaukku ja suolisto ovat puristuneet jonnekin keuhkojen ja sydämen tietämille. Lääkäri arvioi, ettei synnytystä tarvitse kovin kauaa odottaa, johtuen juuri em merkeistä ja siitä, että pennut näyttivät jo hyvän kokoisilta.

Millin vauhdikkaat tyypit ovat jo avanneet silmänsä! Voi että miten odotan, että pääsen näkemään ne. Ovat kuulemma oikein terhakkaita eivätkä lainkaan hötkyile jouduttuaan yksin "vieraisiin" maisemiin, tutkivat vain topakkana paikkoja. Vaikka mitäpä Minni-Peetun ja Spot:n peetuista voi odottaa. Ihan kauhian jännää on myös, kukahan meille mahtaa äitinsä mukana muuttaa. Jarilla on tästä hyvin vankka mielipide ;-). Arvauksia? Eilen siitä pentukuvien ääressä viimeksi keskustelimme, ja yritin mukamas järjen äänenä sopertaa "katsotaan nyt minkä luonteisia ne on". Mut torpedoitiin tyhjentävällä kommentilla "niin kun niissä voi olla joku tosi huonoluonteinen!?", kera ilmeen *nuija*. Hitto. Eihän me edes tiedetä minkä Jenni meille suostuu antamaan ;-D.

Viime lauantaina Zen ja Tipi kävivät viimeisessä pentuluokan näytelmässään. Hienot arvostelut ja esiintymiset, tuomarilta vielä upeat suulliset kommentit. Molemmille KP:t ja sijoitus PN ja PU -luokassa toinen! Onnittelut Hanna ja Satu! Kohti virallisia kehiä.

Sunnuntaina suunnistin Kitin ja Waden kanssa Nurmijärvelle Nappislenkille (;-D). Siellä oli LUNTA! Ihanaa! Olipa mukavaa lenkkeillä hienoissa maastoissa, todella mukavassa seurassa! Kiitos Hanna, Satu, Kajsa, Ilse ja kaikki karvaiset ystävät (öööö, yhteensä 9 shelttiä ja 1 issikka)! Bonuksena sain autooni vielä puhtaat koirat. Vähänkö on juhlaa, ikuisten rapalenkkien välillä.

Ja odotus jatkuu. :-)