perjantai 30. syyskuuta 2011

Kylläpäs aika rientää

On bloginkin päivittäminen jäänyt aivan liian pitkäksi aikaa. Ihan varmasti jää siis jotain tärkeitäkin tapauksia kirjoittamatta...

Aloitetaan Aamun (N. Aamu Aurinko) hienoista terveystuloksista. Aamulta kuvattiin lonkat, kyynärät, olkanivelet, ranteet sekä selkä + tutkittiin polvet ja kaikki on priimaa (lonkat A/A, kyynärät 0/0), nyt voi todellakin harrastaa luuston puolesta huoletta. Paljon kiitoksia Jennille ja Jan Egil:lle tutkituttamisesta ja pikkukoiran hyvästä hoidosta!

Tietääköhän joku muuten saako noita tuloksia jotenkin KoiraNet:iin, kun kuvaus on tehty koiran kotimaassa Norjassa?

Aamun veli Vauhti (N. Ilta Villi) kävi silmäpeilauksessa, josta edelleen terveen paperit yhtä ylimääräistä karvaa lukuunottamatta. Hienoa ja kiitos peilauttamisesta Johanna!

Myös Kiti (Fi mva & ava Mutkis Yxiylitsemuiden) peilattiin edelleen terveeksi. Tällä kertaa silläkin tosin yksi ylimääräinen karva/silmä. Ikää peilaushetkellä lähes 9v 8kk. Samalla käynnillä peilattiin myös tyttärensä Blitz (N. Vesi), jolla oli aikaisemmin vielä crd näkyvissä. Enää sitä ei näkynyt, mutta sai distichiasis - lievä lausunnon. Silmissä oli 2-3 ylimääräistä karvaa, jotka nämäkään eivät onneksi ole vaivanneet koiraa. Blitz:llä ikää n. 2,5v.

Vauhti ja Johanna ovat tehneet hienoa työtä agilityssä! Pari nousi nopeassa tahdissa kakkosiin! Vaikeuksien kautta voittoon. Vauhti ei todellakaan ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Olen tosi iloinen sun puolesta Johanna!
Ko. pari oli myös mukana voittamassa Lappeenrannassa heinäkuussa järjestetyn Agirodun
medialo-joukkuekisaa. Onnittelut!

Aamu ja Jenni ovat tehneet ison kasan nollia agility- ja hyppyradoilla eri maissa reissatessaan! Onnea päteville!

Nane (N. Maa) on ollut näytelmissä sekä Suomessa että Virossa.
Kesäkuussa Pärnussa seuraavin tuloksin ja arvosteluin:
"2 years young male. Beautiful outline. Correct size. Masculine long head. Nice eyes. Nicely filled muzzle. Bit wideset ears of correct size. Correct bite. Strong neck. Needs better angulations in front. Lovely forechest & feet. Strong loin. Bit highset tail. Beautiful coat & colour. Easy movement. Enough reach & drive. Bit happytail, nice & enough elegant when standing. Lovely temperament."
AVO EH1, Tuomarina Saija Juutilainen Suomesta

"Rodunomainen uros. Hyvä pää. Hyvät korvat. Hieman lyhyt kaula. Takakulmaukset saisivat olla paremmat. Hyvä luusto. Hyvä luonne."
AVO EH2, Tuomarina Raschikhmarova Venäjältä

Helsingissä, kasvattajatuomari Gwen Beaden:n (GB) kehästä tuloksena AVO ERI4, seuraavanlaisella arvostelulla:
"2 year old tri. Ideal size with good bone and substance.Well angulated with good depth of chest and good rib. Well bend stifle and low set hock. Balanced head with dark eye. Sweet expression. Strong underjaw. Moved with drive."

Tuima (N. Tuli) ja Kajsa ovat tehneet upeita agilitytuloksia syyskuun aikana. Ensin parin ensimmäinen hyppyserti ja heti seuraavana viikonloppuna triplanollavoitto, josta mukaan myös toinen hyppyserti! Voe elämä mitä menoa! Paljon onnea! Piirinmestaruuksissakin pari oli sijalla 6!
Tuimasta on myös tulossa isä. Pentujen odotetaan syntyvän ihan lähipäivinä Sheldream's kenneliin.

Tipi (N. Ilma) on näytellyt ja käynyt ensimmäiset agilitykisansa. Hyvä Satu ja Piipa!
Heinäkuisessa Karjaan näyttelyssä tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa, jonka antama arvostelu kuului seuraavasti:
"Hyvä koko ja mittasuhteet. Riittävä luusto. Hyvä pään kiila. Riittävä kuonon pyöreys. Hyvät korvat ja silmät. Riittävä rungon syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Lyhyt sivuliike. Sivuliikkeessä selkä köyristyy. Liikkeessä kovin ryhditön. Hyvä karvanlaatu. Rungossa musta väri saisi olla kirkkaampi."
EH
Heinäkuussa Tipi oli kehässä myös Porvoossa. Tuomarina Dina Korna Virosta (kennel Scandyline). Tulos EH.
"Correct size, good bones. Little bit short croup otherwise correct topline. Correct angulations in front and behind. Correct lines and proportions of head. Underjaw could be stronger. Coat is not good today. Black patches are rusty. Could move with more drive."

Elokuun puolella oli vuorossa Helsingin ryhmänäyttely, johon oli tuomariksi saapunut kasvattajatuomari Gwen Beaden, GB. Tulos hienosti ERI2.
"Two year old blue, still needs to clear in colour. Balanced head with flatt skull. Well filled foreface with good underjaw. Good reach of neck and level topline. Moves freely and with drive."

Hurjan hienosti muuten kolmella Nappulavaaralaisella oli osallistumisoikeus agilityn SM-kisoihin. Enzo (N. Tosi Kiitäjä) ei päässyt Tuomaksen työkiireiden vuoksi paikalle mutta pikkumustat Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Tuima kirmasivat mineissä. Hyvä te! Myös agilityn MM-karsintoihin oli osallistumisoikeus sekä Hipillä että Enzolla.

Hippi ja Nadja sijoittuivat Agirodussa järjestettävän AvoSM-kilpailun karsintaradalla 116:sta koiran joukosta upeasti toiselle sijalle! Finaalista hyl. Sitä on agility. :)

Hipin puolisisko (Wade isänä) Goa kera omistajansa Sannin voittivat medien AvoSM-kilpailun! Huikeaa! Onnea! Goa ja Sanni ovat muutenkin tehtailleet nollia ja sertejä.

Elokuussa Hippi ja Nadja näyttivät osaamistaan koiratanssikilpailuissa Janakkalassa. Freestyle -ohjelmallaan he voittivat avoimen luokan!

Syyskuun alussa ko. pari tokoili voittajaluokasta hienon kakkostuloksen 233p. Tän parin työskentely on jotain liikuttavan ihanaa! Siitä lie todisteena parin saama kymppi kokonaisvaikutuksesta. Video

Huomenna on ohjelmassa shelttien sivuerkkari, jonne ovat tulossa Tipi ja Nane avoimeen luokkaan, äitinsä Kiti vetskuihin sekä Talvi-pentueen sisarukset Halla, Kaamos sekä Huurre isompiin pentuihin. Myös Priima oli ilmoitettu, mutta se on niiiiiin karvaton ettei sitä kyllä kehässä nähdä. Onneksi neiti tulee kuitenkin reissuun mukaan ja saan Riikan sekä Kaamoksen ja Katin meille kyläilemään. Ihanaa nähdä taas kaikkia pitkästä aikaa! Vähän jänskääkin, kun en ole nähnyt Kaamosta sitten luovutuksen.

Sisarukset Blitz ja Tipi ovat kyläilleet ilokseni meillä vuoroin. Ensin Blii oli täällä viikon (tälle visiitille toivotaan tulosta loppusyksylle) ja nyt Tipi pari päivää. Tosi arvokasta, että niiden kanssa saa viettää tällai aikaa!