lauantai 31. maaliskuuta 2012

Hipille koiratanssin avo-SM pronssia!

Monitoimipari Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja näyttivät jälleen osaamistaan tänään Liedossa kisatuissa koiratanssin avoimissa SM-kilpailuissa. Pari pokkasi vapaa-ohjelmallaan avo-SM pronssia! Hurjan paljon onnea!

Kuva: Sirpa Saari


Tipi (N. Ilma) aloitti eilen juoksunsa. En uskalla vielä tarkemmin kertoa suunnitelmista, kun näissä asioissa on aina niin monta muuttujaa (eli asiaa jotka voivat mennä mönkään) mutta pentuja on toiveissa. Kovasti on jännää!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Hallan sydänkuuntelu ja Vallun polvet

Hallan (N. Halla) jalasta poistettiin eilen sinne tammikuussa asennetut kuusi ruuvia. Leikkaus meni tosi hyvin ja kuvissa luutuminen edennyt kuten kuuluukin. Nyt hissutellaan taas pari-kolme viikkoa remmissä, käytännössä levossa. Jalka murtuu kuulemma normaalia herkemmin nyt kohdista joista ruuvit on poistettu, siksi hyvin kontrolloitu liikunta sekä tapa että määrä ja aitauksessa se saa majailla yöt sekä kun olemme poissa kotoa. Tikit poistetaan 10-12 päivän päästä ja kolmen viikon kuluuttua on alustavasti metallilevyn poiston vuoro. Halla on ihmeellisen kivuton, jalassa ei ole myöskään mitään turvotusta.

Samaan syssyyn operaation kanssa kuunneltiin sydän virallisesti ja kun H oli kokonaan herännyt, annettiin rokote. Sydän terve, ei sivuääniä. :)

Hallan veli Vallu (N. Routa) kävi luustotutkimuksissa 20.3.. Polvet ovat 0/0 ja jo näkyvillä KoiraNetissä. Hieno juttu! Onnea Hannele ja kiitos aktiivisesta tutkituttamisesta vielä näinkin! Myös kyynärät ja lonkat näyttivät oikein hyviltä, odotellaan vielä Kennelliiton virallista kantaa.

Meillä on Hallan tulosten tallentamisessa nyt ongelmia. Se tutkittiin siis 1.3. eivätkä edes polvitulokset ole vieläkään näkyvillä. Nyt näyttäisi siltä, ettei Kennelliitto tiedä missä kuvat/lausunnot ovat. Argh.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tipin silmätarkki

Tipi (N. Ilma) piipahti tänään silmätarkissa Tikissä, Jerker Mårtenssonin syynättävänä. Terve tuo oli edelleen muuten, mutta molemmissa silmissä yksi sinne kuulumaton karva/ripsi, jotka eivät ole sitä onneksi vaivanneet. Saapi nyt tuonkin asian suhteen taas huokaista helpotuksesta. Sadulle kiitokset käynnistä!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Vuoden 2011 sheltti -kisojen tuloksia

Viime sunnuntaina Shetlanninlammaskoirat ry:n vuosikokouksessa julkistettiin viime vuoden menestyneitä shelttejä. Agilitysheltti -kilpailussa neljänneksi sijoittui Blitz (N. Vesi). Hieno saavutus viime huhtikuussa kaksi vuotta täyttäneeltä! Onnea Blii ja Petri! Samainen koira oli agilitytulokas -kisan jaetulla kuudennella (tai merkitsemistavasta riippuen neljännellä) sijalla! Onnea, onnea!

Waden jälkeläinen Bodil (Sopuriinan Bodil) sijoittui ko. kisoissa sijalle 10 (Vuoden agilitysheltti) ja jaetulle 2. sijalle (Vuoden agilitytulokas). Onnea Budi ja Anu!

Täällä muuten vähän hiljaiseloa. Mooli siis juoksee, kuten myös Halla. Millin kynsivamma vaati ab-kuurin ja oli muutaman ensimmäisen päivän melkoisen kipeä, kipulääkkeistä huolimatta ja vaikka tuolla taitaa melkoisen korkea kipukynnys ollakin. Raukka. Vaikkei liikuntarajoitetta periaatteessa ole, niin levossa se on täytynyt ainakin toistaiseksi pitää.

Hallan ruuvit poistetaan ensi torstaina. Jännityksellä odotellaan ja sormet on kyynärpäitä myöden ristissä että kaikki menee hyvin ja toipuminen jatkuu samaan hyvään malliin. Muutama viikko ruuvien poistamisesta on sitten viimeistenkin metalliromujen poiston vuoro.

Surkuhupaisaa ajatella, että vielä lokakuussa minulla oli metsälenkillä parhaimmillaan viisi koiraa. Tällä viikolla vain yksi. No, kai se tästä. Vähän pikkuisen pentukuumettakin pukkaa. Kai se on tervettä. Tavallaan ajattelen, että jos löytäisin (vaikka omasta pentulaatikosta) sellaisen pikku-Kitin. Toisaalta taas tuntuu tietenkin ettei toista Kitiä koskaan tule eikä jollain tavalla saakaan tulla. Mun ikäväni on edelleen niin kova että sattuu. Joinain hetkinä tuntuu että se menee hyökyaaltona yli eikä Kitin ja Waden itkemisestä tule loppua. Silti olen niin onnellinen että joidenkin kanssa on saanut kokea niitä hetkiä, joita koimme. Jokin aika sitten hallille oli kerätty kiertopalkintokirjoja uusia saajia varten. Tunnistin KKK:n agilitytulokas kirjan laatikon pohjalta. Sanoin Anulle, että Kiti on voittanut tuon 2004. Pakkohan se oli sieltä kaivaa. Parku tuli tietenkin enkä meinannut ensin ollenkaan lukea mitä olin kirjoittanut. Siellä luki siitä kuinka olin jo siihen mennessä kiitollinen koiralleni siitä mitä olemme yhdessä kokeneet. :') Hassua. Ja ne kuvat. Mun lottovoittoni ja paras ystäväni, agilityssäkin, mutta ennen kaikkea ihan jokaisena päivänä, tavallisena, erikoisena, huonona ja hyvänä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Moolikin juoksee

Eihän tässä nyt enää voi muuta kuin nauraa... Moolin kanssa piti tuurailla Milliä meidän agilityryhmässä ja ehdin siitä jo kovasti paljon innostua, koska tekis mun päälle ihan hirmu hyvää treenata vähän yleisön silmien alla sen kanssa. Tänään kisoista töistä tullessa eteisen lattialla oli sen verta näytteitä että oli ilmiselvää että muutama viikko on odoteltava ja taukoiltava TAAS. Toivotaan nyt että Millikin tekisi juoksunsa samaan syssyyn, saikun aikana.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tuima ja Kajsa jälleen palkintopallilla

Tuima (N. Tuli) ja Kajsa olivat jälleen kovin pätevinä tänään Kirkkonummen agilitykilpailuissa. Tuloksena hienosti nolla ja 1. sija! Onnea, onnea!

Millinkin piti kisata tänään kolmen radan verran pitkästä pitkästä aikaa, mutta toisin kävi. Uskomaton tuuri meillä kyllä on. Torstaina treenien jälkeen Milli hyppäsi tavalliseen tapaan autoon mutta etutassu jäi kontin lukitukseen jotenkin kiinni ja kynsi repesi ihan juuresta. Yllättävän vähän tuo sitä kipuili illalla mutta tarvitsi eläinlääkärin apua kynnen poistamisessa. Aamulla siis lekuriin, jossa Milli rauhoitettiin ja kynsi napsaistiin pois ja kaivettiin kynnen kappaleet kynsinauhan alta. Jalkaan paketti, kipulääkettä ja pitkä saikku ainakin agilitystä. Toivotaan nyt että paranisi mahdollisimman jouhevasti ja pääsisi pian liikkumaan normisti. Minni parka. En tiedä kumpi on Millin mielestä pahempi, kipu vai inhottava paketti. Suojattava tuo kuitenkin on ettei pääse nuolemaan. Onneksi ei yhtään yritä nyhtää pakettia pois.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Piipahdus jäällä

Tosi vähän tulee tällaisina kunnon talvinakaan jäällä ulkoiltua. Pelkään ('hysteerisesti') heikkoja jäitä ja tuolla meren jäällä tuulee lähes aina tosi kylmästi. Jälkimmäinen syy on ehkä vain lisätekosyy tuohon ekaan :D. Nyt viikonloppuna kuitenkin mentiin ja Jari otti jopa kameran mukaan. Halla oli sattuneesta syystä edelleen estynyt ottamasta osaa hubailuun.

Alkuun pieni kuvasarja äitikoirasta ja sen kurittomasta keppiä himoitsevasta jälkikasvusta



Sikapennu

Mun viisas rakkaus <3 (jonka korvakarvat eivät ole nähneet saksia "pieneen" toviin)


Monni

Lauantaina oltiin Moolin kanssa aksailemassa ja sepäs olikin yllättävän pätevänä. Otin neuvosta vaarin ja näyttelin itsevarmaa melko mairittelevin tuloksin - jopa. Kun koiraa kohtelee koirana, ei liene kovinkaan outoa, että se toimii kuten koiran kuuluu. Häiriön ottaminen (erittäin feikki) oli vaan yksinkertaisesti kiellettyä ja aika nopeasti se lakkasi yrittämästä ja teki duunia kuten kuuluu. Hyvä me! ;D

Ai niin, Halla (N. Halla) aloitti ekat juoksunsa tänään. Ikää pikkuisen vajaa 13kk. Jospa se voisi jotenkin lähettää juoksusäteitä Nurmijärven suunnalle. ;)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Aamu sertiläjä kasvaa kasvamistaan

Aivan huikeassa vireessä ovat Aamu (N. Aamu Aurinko) ja Jenni! Sekä eilen että tänään pari on osallistunut vain hyppyradoille, joilta molemmilta nollavoitto sekä hyppyserti! Kisat pidettiin Norjassa ja siellä on sertien ja valioitumisen suhteen hieman erilainen käytäntö kuin täällä, tämä huikea pari voi ottaa vastaan sertejä sertien perään vielä ainakin muutaman kuukauden ajan.

Hurjan paljon onnea taitaville!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tuimikselle nolla

Tänään Tuima (N. Tuli) ja Kajsa kisasivat minikolmosissa Turussa. Hienosti jälleen yksi nolla, sijoituksella 3. sekä kaksi hienoa vitosta! Onnea Kajsa!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Lisää terveystutkimuksissa käyneitä

Maanantaina Muuramen nuoriherra Kaamos (N. Kaamos) vieraili läpivalaistavana eläinlääkärissä. Hyvältä näytti! K-liiton arvioita odotellessa.

Tänään taas Huurre (N. Huurre) piipahti silmäpeilauksessa Turussa. Silmät edelleen terveet muutamaa ylimääräistä karvaa/ripseä lukuunottamatta.

Kiitokset tutkituttamisesta vielä näin julkisestikin! Arvostan sitä kovasti korkealle.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Halluli Palluli toipuu ja Hipin aksatulos

Torstaina vierailtiin Hallan (N. Halla) kontrollikuvissa. Allekirjoittanut jännitti kovasti, itse sankari sen sijaan ei pätkääkään. Tyyppi ei todellakaan ollut millänsäkään lääkärikeikasta, ihastuksissaan vaan olisi seukannut kaikkien kanssa ja hömpötti menemään. Vaikkei tuo nyt muutenkaan mistään hetkahda, ajattelin että edelliset lääkärikeikat ovat kipujen takia olleet sellaiset, että edes jotain negatiivista mielleyhtymää olisi syntynyt.

Jalka lähtenyt paranemaan hienosti! Asento erinomaisen suora, toinen luu luutunut jo melkein täysin, toisen luutuminen hyvässä vaiheessa. Nyt saadaan alkaa liikkua tasaisella taluttimessa. Kuukauden kuluuttua jalka avataan taasen ja poistetaan ruuvit (6kpl). Siitä muutama viikko ja loppukin metalliromu saa lähteä kintusta. Pönttöä ollaan edelleen sisällä pidetty ajoittain, erityisesti jos vauhti alkaa kiihtyä vaaralliseksi, kauluri laskee edes vähän huippunopeuksia eikä haittaa sitä pätkääkään, työntää päänsä kauluriin ja häntä heiluttaa koko koiraa.

Samaan konkurssiin tutkittiin polvet, kintereet, kuvattiin lonkat ja kyynärät. Polvet 0/0! Oli ensimmäinen kerta kun lääkäri tutkii kintereet (en edes pyytänyt). Olivat kuulemma hyvät, napakat. Lonkat ja kyynärät näyttivät erinomaisen hyviltä! K-liiton lopullista lausuntoa odotellessa.

Eilen Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja kisasivat aksaa Lohjalla. Plakkariin taas hieno nollavoitto! Tällä kertaa kolmen sekunnin erolla toiseksi tulleeseen. Onnea jälleen Hippi ja Nadja!