torstai 29. elokuuta 2013

Jesperin tarkkituloksia

Jippiajee jihuu! Jesper (N. Kimpale Kultaa) siis tutkittiin elokuun alussa, kuten jo aiemmin mainitsinkin, kirjaimellisesti päästä varpaisiin. Nyt on Liman lausunut lonkka- ja kyynärkuvatkin; lonkat A/A ja kyynärät 0/0! Olen niiiiin iloinen Jesperin, Marian, Joonaksen ja itseni sekä tietysti Jesperin isän omistajan Siwin puolesta! Jättisuuri kiitos Marialle Jesperin tutkituttamisesta! Marian sanoin: Jesper on nimensä veroinen niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. :))

Syyskuun puolivälin tienoilla jännitetään lähes koko muun pesueen kuvauskeikkaa.

Tiistaina Salossa kisattiin Koirakerho Tassut ry:n agilityn seuramestaruuksista. Mediluokan voittajiksi kruunattiin Huurre (N. Huurre) ja Sussu! Onnittelut!

maanantai 26. elokuuta 2013

Vauhdille tuplanolla ja Tipin tokokoe

Vauhti (N. Ilta Villi) ja Johanna kisasivat eilen YlöKK:n kisoissa pitkän tauon jälkeen. Upeasti heti tuplanolla plakkariin! Paljon, paljon onnea Johanna!

Tipi (N. Ilma) ja Satu osallistuivat ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseensa. Paikallamakuun he jättivät väliin. Paikallamakuun pisteiden puuttuessa heidän saamansa 154p ja kakkostulos, on tosi hieno tulos! Onnittelut!

Halla (N. Halla) tuntuisi olevan tukevasti tiine. Syömättömyyttä/ ruoan närppimistä oli viikon verran ja hyvää merkkiä, limavuotoa on ollut reilu 10 pvää. Nyt kun vuorokausia astutuksesta on päälle 30, on vyötärökin jo hävinnyt. Enpä ole moista ennen nähnyt. Nyt vaan toivotaan että kaikki menee hyvin, ja saataisiin terveitä, elinvoimaisia pentusia maailmaan. Ei pidä nuolaista jne. :)

Arttu (N. Kivijalka) ja Eetu (N. Kullanhuuhtoja) kävivät tänään kylässä kera Ullan ja Ramin. Voi elämä miten ihana oli nähdä poikia parin kuukauden tauon jälkeen! Rakkaudet <3 Eetu oli ehkä ihan skidisti kasvanut sitten viime näkemän, jolloin mittasin sen säkäkorkeudeksi 40,5cm. Olisko tuo 41-42 senttinen, IHANA-liikeinen nuorimies.

torstai 22. elokuuta 2013

Nanelle vara-SERT ynnä muita kivoja tuloksia viikonlopulta

Viime viikonloppuna Kouvolan ja Heinolan näyttelyissä kehään pääsivät Nane (N. Maa) ja Maj (N. Kultahuuma).

Nanelle lauantaina Kouvolasta, Virolaisen Ingrid Hein:n kehästä AVO ERI1 ja SA, tällaisella arvostelulla: "Keskikokoinen, hyväluustoinen. Hyvä turkki ja kaunis musta väritys. Oikea pää. Vähän haja-asentoiset korvat. Riittävä kaulan pituus. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät kulmaukset raajoissa. Liikkuu vapaasti."

Maj on totaalikarvaton ja se näkyy myös viikonlopun arvosteluissa. Tuomari oli kommentoinutkin naureskellen bikinejä ja kesälomalookkia. "Keskikokoinen. Vähän kevyt luusto. Tällä hetkellä täysin karvaton. Kevyt kuono-osa. Hyvät korvat. Riittävästi kehittynyt rintakehä. Pysty olkavarsi. Riittävät kulmaukset takaraajoissa. Liikkuu kevyesti." JUN H

Sunnuntaina oli Heinolan ja Helin Kasuk-Tenson:n kehän vuoro. Nane esiintyi Heinolassakin SA:n arvoisesti ja vielä hieman enemmän. Tämä arvostelu: "Erinomaista tyyppiä. Hyvä sukupuolileima. Kaunis pää, miellyttävä ilme. Hieman nokiset tan-merkit päässä. Hyvät etu- ja erinomaiset takakulmaukset. Erinomainen turkki. Kauniit liikkeet." oli AVO ERI2 SA PU5 VA-SERT:n arvoinen! Onnea Hanna!
Nanekin on tiputtanut turkkiaan, ja se tuo kyllä enemmän esille mm. kaulaa.

Maj:lle Heinolasta jälleen tuomarin kommentti "Hän on niin alaston!" :). Tänään nakuilusta huolimatta JUN EH tällaisella arvostelulla:
"Erinomainen tyyppi, hyvä sukupuolileima. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Kauniit korvat. Erinomainen ylälinja. Eturinta voisi olla syvempi ja täyteläisempi. Rintakehä voisi olla syvempi. Hyvät etukulmaukset, erinomaiset takakulmaukset. Hyvä häntä. Erinomainen turkinlaatu, mutta turkki ei tänään näyttelykunnossa. Tasapainoiset liikkeet."

Agilitykehissä nollia tekivät Enzo (N. Tosi Kiitäjä) ja Tuima (N. Tuli).

Enzo ja Tuomas tekivät kaksi nollaa Kuopiossa, sijoituksin 1. ja 2.! Paljon onnea Tuomas!

Tuimalle ja Kajsalle nolla Lohjalta, sij. 2. Onnittelut jälleen hienosta tuloksesta!

perjantai 16. elokuuta 2013

Kultaiset 1v ja tuloksia

Priiman (N. Päivän Säde) ja Kevinin (Fi & Ee Mva Shelteam Speed And Fan) lapsukaiset, Kulta-pennnut täyttivät kuudes päivä tätä kuuta kokonaisen vuoden! Paljon onnea!

Ensimmäinen porukasta ehti jo käydä terveystarkeissakin! Jesper (N. Kimpale Kultaa) läpivalaistiin ja tutkittiin heti vuoden täytettyään. Koko ranka kuvattiin (niin virallisesti kuin sen tässä iässä saa), ei muutoksia, olat terveet, ranteet terveet, polvet 0/0, sydän: ei sivuääniä! Kyynärät ja lonkat syynäsi kokenut ortopedi, mutta odotellaan nyt Kennelliiton sanaa vielä. ;) Jättikiitos Marialle Jesperin tutkituttamisesta! Suurin osa muusta sisarusparvesta kuvataan ja tutkitaan syyskuussa.

Kultaisten täti Aamu (N. Aamu Aurinko) on kisannut Jennin kanssa Norjassa ja tehnyt nollia, kera ainakin kahden voiton. Onnea Jenni! Alla olevan kuvan Aamusta on ottanut Irene Yrstad. Thank's for the photo Irene!


Blitz (N. Vesi) ja Petri kisasivat agilityä Porvoossa tämän kuun neljäs. Hienoin tuloksin kisasivatkin. Tuplanolla, joista toinen voitolla! Paljon onnea!

Tuima (N. Tuli) ja Kajsa edustivat Suomea agilityn euroopan open -kilpailuissa, jotka pidettiin tänä vuonna Belgiassa. Pari teki hienosti kaksi nollaa mutta jäi hyvin täpärästi (0,1sek) finaalipaikasta. Hienoa työtä Kajsa ja Tuimis!

Elokuun kolmantena Tuima ehti MH-luonnekuvaukseenkin. Hienosti pikkumies palautui testistä! Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta ko kuvausta seuraamassa. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Etelä-Suomen Sheltit ry järjestää MH-luonnekuvauksen lokakuussa, jossa toivottavasti nähdään paljon kivoja shelttejä.

10. elokuuta järjestettiin agilityn shelttimestaruudet Liedossa. Tuima ja Kajsa voittivat minikolmosten karsintaradan ja myös finaalin! Tuima on siis nyt vuoden 2013 agilityn miniluokan shelttimestari! Isosti onnea Kajsa!

Tipi (N. Ilma) osallistui Sadun kanssa Turun Shelttikerhon järjestämään open show:n. Tuomarina nartuilla toimi Marita Axi, kennel Sunsweet. Mukavan kuuloinen arvostelu ja 2./6. sija. Sadun blogissa arvostelu tarkemmin sekä kuvia. :)

Jesper ja sen Vauhti-eno (N. Ilta Villi) olivat Nokian näyttelyssä. Keskenkasvuiselle Jesperille EH ja Vauhdille H.
Vauhdin arvostelu kuului näin: Keskivahva, hyvän kokoinen. Hyvä kuono-osa. Valitettavasti ihan pystyt korvat. Hyvän malliset & väriset silmät. Riittävä kaulan pituus. Lähes neliömäinen rungoltaan. Riittävästi kulmautunut edestä & takaa. Lyhyt selkä. Liian korkea hännän kanto liikkeessä. Rintakehä voisi olla soikeampi & syvempi. Liikkuu reippaasti. Askel jää lyhyeksi. Hyvä luonne. Tuomari: Mari Palgi, Viro.

Huurre (N. Huurre) ja Susanna kisasivat agilityn kakkosluokassa elokuun kuudentena. Tuloksena ylivoimainen nollavoitto! Isot onnittelut Sussu!

Elokuun alkupuoleen on mahtunut myös kimppalenkki. Oikein mukavaa oli taas lenkkeillä kimpassa, ja tietysti syödä sekä kahvitella. Kiitos kaikille mukana olleille! Otetaan taas pian uusiksi!

Hallalla lupaavia merkkejä ;). Vaikka olen pyrkinyt pitämään jalat tiukasti maassa ja pinkit lasit kaukana silmiltä.

Ihanaa elokuuta kaikille ja toivotaan sopivan lämpimän aurinkoisia päiviä tähän kesän loppuun! :)

torstai 1. elokuuta 2013

Maj Hyvinkään näyttelyssä

Edellisestä päivityksestä on unohtunut Maj:n (N. Kultahuuma) näytelmäkeikka Hyvinkäällä. Tuomarina oli Dusan Paunovic Serbiasta. Tuomari arvioi Maj:n ERInomaiseksi ja saneli tällaisen arvostelun:
"11 months, correct size & proportions. Correct type & head. Good neck. Could be stronger in front. Correct chest & bones for age. Enough good topline & angulations. Very close behind, front moving should be more parallel. Correct side moving."

Muuten tässä ei ihmeitä. Kesää vietetään ja vaikka ollaan tavallaan lomalla, olis tässä puuhaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Omakotiasuja, opiskelija, koiraharrastaja, yrittäjän elämää. :) Hallan tilaakin jännitetään ja sellaista.

Ihanaa kesän jatkoa kaikille!