tiistai 7. syyskuuta 2010

Aikaista juoksua

pukkasi Hippi. Hippi on juoksuillut tähän mennessä kerran vuoteen. Juoksut ovat ajoittuneet hyvin tarkkaan joulukuun alkuun, paitsi tällä kertaa. Kaveri päätti aloittaa juoksunsa yli kolme kuukautta odotettua aikaisemmin! No, eipä tämä sinällään mitään suuria suunnitelmia sotke. Hippi siis astutetaan tästä juoksusta. Nyt vaan peukut pystyyn, että astutus onnistuu ja kaikki siitä eteen päin.

Hippiäinen osallistui Nadjan kanssa ensimmäiseen Suomessa järjestettyyn viralliseen koiratanssikilpailuun. Tuo pari on kyllä niin hieno lajissa kuin lajissa. Tällä kertaa alokasluokan voitto kunniamaininnalla (ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa laatuaan Suomessa) ja menolippu avoimeen luokkaan! Onnea vielä kertaalleen! Video on katsottavissa täällä.

Mahtavan työvoiton teki Kajsa Tiukun (N. Tosi Nopee) kanssa viime lauantaina Hattulassa. He kirmasivat medi 1-luokan nollavoittoon! Kaikkien hankaluuksien jälkeen saatte olla todella ylpeitä itsestänne! Tiuku ei ole todellakaan ollut ohjauksellisesti sheltti sieltä helpoimmasta päästä, päinvastoin. Onnea, onnea, onnea!

Tao (Pilvimarjan Pikku Kiwa), Kiran ja Waden poika tokoili ohjaajansa Mikaelan kanssa avoimen luokan I-tuloksen ja sen oltua kolmas laatuaan, saa Tao tästä lähtien lisätä nimensä eteen tittelin TK2! Onnea Mikaela ja Tao!

Zen on kehäketkuillut jälleen kerran hienosti. Tällä kertaa Tuomarinkylän KV:ssa viime lauantaina. Tuomarina oli hyvin tiukka kasvattajatuomari Eva Eriksson Ruotsista. Jaossa oli kaikkea ERI:stä T:n. Nanen tuloksena hieno EH2.
Arvostelu kuului näin:
17 mån. Junior hane. Maskulint huvud. Stopet kunde vara bättre markerat. Ngt brett ansatta öron. Tillräcklig hals. Mycket bra kropp o benstomme. Bra vinklar bak. Ngt "solbränd" i färgen över ryggen. Svansen kunde bäras snyggare. Bra päls. Rör sig bra.

Millin kanssa ollaan kisatauolla, jälleen kerran. Tällä kertaa tosin ei minun takiani, vaan siksi että haluan treenata tietyt asiat kuntoon ennen kuin lähdemme kisaradoille. Saa nähdä kuinka kauan tauko kestää. Onneksi Posse Melior -ryhmämme treenaa nyt kahdesti viikossa. Muutoinkin treeniseuraa otetaan ilolla vastaan! Olen juuri ollut flunssassa, mutta toivotaan, että pysytään molemmat kunnossa ja päästään treeneihin säännöllisesti.

Pikkiriikkisen on taasen toko kaihertanut mieltä, positiivisessa mielessä. Taitaa olla parasta katsella (ja ilmoittautua...) kokeeseen. Treenaamisesta ei muuten tunnu tulevan mitään. Viime keväinen treeniryhmämme kun on laitettu pakettiin, kouluttajamme hyvin ymmärrettävistä logistisista syistä johtuen. Eli jos seura kelpaa, niin mielelläni tulen treenailemaan myös tokoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti