lauantai 12. syyskuuta 2009

Millillä neljän kuukauden agilitytauko

toivottavasti. Tämä johtuu siitä, että mokoma meni ja aloitti juoksunsa. Ja siitä, että Milli astutetaan. Jos kaikki menee putkeen ja pennuja tulee, on niiden isänä saksassa asustava, upea (ainakin videoiden ja kuvien perusteella), ruskea-valkoinen (niin kuin värillä olisi väliä) Spot, virallisemmin Rising Sun Spot At Narrow Lane. Itse en ole nähnyt Spot:a kuin videolla ja kuvissa mutta Jenni on käynyt sitä tapaamassa Saksassa. Mun vaikutelma siitä on, että se on juuri sellainen bordercollie, voimakas sekä fyysisesti että henkisesti. Kun katson sitä videolta mulle tulee ihan mahtava fiilis ko. koirasta. Pentuehan menee Millin kasvattajan Jennin nimiin ja pennut myös syntyvät Jennin hoteissa Vaasassa. Vähänkö mahtavaa! Mua jännittää ihan älyttömästi. Pääsen näillä näkymin lähtemään astutusreissuun mukaan. Huisin jännää, hauskaa ja mielenkiintoista! Saatiin vissiin kutsu Sveitsiin katsomaan paimennuskisoja, joihin Spot osallistuu. Joudumme kuitenkin tulemaan siiheksi jo takaisin, koska samana viikonloppuna on myös odotettu Eyewitness-leiri.


Juoksut tulivat tähän saumaan vähän yllättäen. Niitä odotettiin vasta marraskuulle mutta ehkä Kitin vajaa viikko sitten alkanut juoksu sai Millinkin juoksuilemaan. Silmissä oli tällä viikolla alkanut kiilua agilityn kolmosluokka ennen juoksua mutta ehtiihän tuota. Meillä olisi ollut sunnuntaina elämämme ensimmäinen tokokoekin mutta se saa nyt odottaa. Tällä välin siis nyt vaan hömpötetään. Joku vois ystävällisesti valvoa, että treenaan tokoa tässä välillä. Oon huono treenaamaan. Erityisesti jos tiedossa ei ole kokeita. Nadja tai joku!! Agility jää tosiaan nyt tauolle. Olen aika ehdoton sen kanssa, ettei astutetun koiran kanssa tehdä agilityä. Muuten saavat painella sydämensä kyllyydestä mutta ainakin mun koirat ei kyllä ole yhtään "normaaleja" itsejään agilityssä eli en lainkaan usko, että ne tekevät sitä "kohtuudella" kuten ne esim. metsässä hyppivät ja riehuvat. Nimim. on kokemusta siitä miten Kiti kipeänäkin menee sata lasissa. Koska ne eivät rajoita, on mun se tehtävä. Henk.koht ajattelen, että on paskapuhetta, että koiran kuuppa tarttisi agilityä. Voihan sitä nyt herran pieksut duunailla sillä välin jotain muuta.


Taidan alkaa tekemään jotain Minuskan (= yksi Kitin kummallisista, lukuisista lisänimistä) kontakteille. Josko sekin pääsisi liitämään piiiiiitkästä aikaa. Vois jopa kirmata jossain kisoissa. Jostain kumman syystä on alkanut hyppärit viime aikoina kiinnostaa. ;-)


Pihallakin on jotain _vähän_ (oikeasti) duunailtu viime aikoina. Ja Alaska (allekirjoittanut) on käynyt katselemassa taimistojen syysaleja :-D, kuinkas muuten. Jari pyöritteli päätään torstaina, kun kaarsin pihaan Fabialla takapenkit kaadettuina ja pelkääjän penkin selkänoja eteen käännettynä. No hitto. Ihan pakko oli ostaa yksi kaariportti köynnöksille, kun oli -50% alessa. Sit armaassa Fabiassa oli myös samettisumakki 'Tiger Eyes', kuutamohortensia, pesäkuusi, valkoinen punatähkä, Heuchera 'Bronze Beauty' ja pensasruusut 'Maiden's Blush' sekä 'Stanwell Perpetual'. Niin ja viisi säkkiä multaa, jotka siis oli tarkoituskin ostaa. Eilen ostin myös (maksoi vaan 6€, ei saa nauraa) isonietospensaan (Deutzia scabra), jonka talvehtimisesta tosin ei ole takeita. Jos talvehtii niin on kyllä tosi hieno puska. Joo ja sipuleita on hankittuna "muutamia" pussukoita. Paljon vähemmän (toistaiseksi) kuitenkin kuin viime syksynä, jolloin tökin maahan yli 600 sipulia. Eikä yhtään liljaa!

Eilen vaan kiertelin pihalla ja istutin punalehtiruusun. Pällistelin paikkoja hankinnoilleni ja tutkailin tämän kesäisten istutusten kuntoa. Vähän sain jopa leikeltyä kuihtuneita (= ohikukkineita) pois. Tänään ajattelin piipahtaa Elben kanssa Virkkalan MultaSormessa ja ehkä parissa muussa paikkaa. Älkää kysykö miksi!

Mulle on kesän mittaan kertynyt jonnii verran noita pelargoneja. Milloinkohan ne pitäisi nostaa talvehtimaan? Tänne kämppään en niitä tuo, vaan vien tuonne saunarakennukseen. Kukkivat vielä niin hienosti mutta en haluaisi menettää niitä halloihinkaan. Eikä kai noi oikein muutenkaan tykkää viileistä keleistä. Pelakuiden lisäksi aattelin yrittää talvettaa keijunmekon ja riippaverenpisaran. Ja sit jo toista vuotta pasuunakukat sekä dahlian juurakot (viime talvena delasi vain yksi! Tosin nyt niitä on "pari" enemmän kuin viime vuonna.).

3 kommenttia:

  1. Ottaisitko enempikin kasvistoa talvehtimaan hellään huomaasi? Omat daalianmukulat on aina joutuneet roskiin näihin aikoihin mutta jos huolit niin saat, en minä kuitenkaan jaksaisi kahta kesää katsoa samoja lajikkeita :) Katso josko bongaat kuvista http://jepco.vuodatus.net/ jonkun mieleisen.

    Meidän kasvistäti Nina myös puheli että hänellä olisi komea keijunmekko jos joku huolisi.

    Jee jee, toivottavasti Jep saa lisää sukulaisia :) Mari & pikkupojat pitävät peukkuja!

    VastaaPoista
  2. Voisikos Kiti & Milli millään käydä kyläilemässä JKL:n pohjoispuolella Hytölänlaidalla? Josko se Hymykin... ;-) Millin urosvalinta kuulostaa hyvältä! Innostuisin kovin, jos olisin bc:tä vailla.
    Toi sun taimivillitys kuulostaa niin hurrrjalta! Sano Jarille, että alemyynneissä on se hyvä puoli, että mitä enemmän ostaa, sitä enemmän säästää!
    Miten sen keijumekon kanssa voisi toimia? Mulla olis semmoinen isossa ruukussa ja on hieno, voisin yrittää säilöä ensi vuoteen.
    Isosti terkkuja!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mari! Ja kiva kun säkin olet löytänyt tänne. Noloa tosin kun tällainen poropeukalo kirjoittelee rehuista. Kommentoi sä ammattilaisena, jos jokin menee metsään, etten anna virheellistä infoa. :-)
    Kyllähän noista sun dahlioista kelpaisi mikä vaan. Vaikka en keltaisesta yleisesti tykkää niin tuo sun keltainenkin on kaunis. Ihanat tummat lehdetkin.

    :-D Riikka. Milli ja Kiti ei nyt taida ehtiä Hytölänlaidalle mutta jos telepatia toimisi? Joo, määkii oon ihan fiiliksissä tuosta Millin uroksesta. Kiitos teille molemmille onnistumisen peukuttamisesta!

    En oikeastaan osaa auttaa sua Riikka keijunmekon talvetuksessa. Itse ajattelin "dumpata" sen samaan kohtuu valoisaan viileään paikkaan mihin pelakuut. Menisköhän se pimeässä? Esim vähän plussalla olevassa autotallissa?

    VastaaPoista