Painot nousee

Millin pennuilla siis. Ja mukavasti nouseekin. Vähänkö ihanaa! Kaikki siis sillä rintamalla hyvin *kop kop*. Ikää pirpanoilla on nyt viikko. Kovin ovat kuulemma liikkuvaista sorttia. Sentti on jopa alkanut suukotella Jenniä naamaan, kun sitä sylittelee <3. Voi elämän kevät! Pikkukaveri tietää mistä naruista vetää. Se osaa myös kuulemma köllötellä äitinsä vieressä samalla lailla selällään, ketarat levällään, unia nähden, kuin Milli. Pari vierasta on pentuja käynyt varovasti katsomassa ja Milli ei ole ollut siitä millänsäkään. Tunkee vain vieraiden kainaloon rapsutettavaksi. Tänään oli nukahtanut Katin jalkoihin, kun Kati oli pentuja katsomassa. Suurta on luottamus mammakoiralla.

Zen (N. Maa) ja Tipi (N. Ilma) ovat taasen kunnostautuneet näytelmähommissa. Tänään ne olivat esiintymässä Turun näyttelyssä, vielä pentuluokassa. Molemmille upeasti KP:t kera oikein mainioiden arvosteluiden ja hyvien esiintymisten. Tipi kruunattiin ROP-pennuksi, Zen:n ollessa VSP! Onnittelurutistukset molemmille, sekä Sadulle ja Hannalle!

Eilen oli mutsin 60v -kemut. Olipa hauskaa! Oli ihanaa nähdä tuttuja, joita on nähnyt viimeksi kaaaauan sitten. Tunnelma oli tosi lämmin ja hauska. Olimme juuri lähdössä kotiin juhlista, kun kasvoiltaan hyvin tutunnäköinen nainen (jonka nimestä ei aavistustakaan) juoksi perääni ja sanoi, että halusi tulla kiittämään minua. Olin tietysti ihan ihmeissäni, että mistähän mahtaa olla kyse. Hän oli kuulemma käynyt meillä mutsin kanssa pikaisesti joskus 2000-luvun alussa. Pelkäsi silloin, omien sanojensa mukaan, aivan hysteerisesti koiria. Mutsi oli juuri ennen meille saapumista sanonut hänelle, että "ai niin, Eralla on koiria". Oli ajatellut, että voi kauheeta. Sanoi, että kun ovi avattiin hän meinasi saada halvauksen, kun eteisessä seisoi VALTAVA koira, meidän 90 senttinen ja 70 kiloinen Arttu tanskandoggi. Oli kuitenkin päässyt kahvipöytään ja koira oli tullut siihen viereen, kääntänyt takapäänsä, vähän nojannut ja jossain vaiheessa oli laittanut päänsä tämän naisen syliin. "Kamalinta" oli, että koira, joka hänelle lapsena oli kammon aiheuttanut oli juuri nimenomaan tanskandoggi. Tämä herttainen nainen halusi kiittää Arttua ja minua koirapelkonsa poistamisesta. Sanoi olevansa tälle jättiläismäiselle, ystävälliselle, viisaalle koiralle ikuisesti kiitollinen. Enhän mä tässä ollut mitään tehnyt mutta voi että miten sydäntä riipaiseva ikävä tuli sydämeltään maaaailman suurinta Arttua. Hän sanoi, että hänellä on menossa melkoinen elämän muutos ja hän on jopa harkinnut ottavansa koiran. <3

Ja sitten taas tähän sunnuntaipäivään :-). Hymyllä menossa tänään vuorokausi numero 51. Massu kasvaa. Tuskainen Hymy ei mielestäni vielä ole, siksikin olen vähän miettinyt ettei pentuja ehkä sittenkään ole seitsemää. Olen alkanut myös varovaisesti harkita röntgenkuvausta, pentujen lukumäärän varmistamiseksi. Lähinnä siis tietääkseni, milloin tulijoita ei enää ole. Toisaalta eipä kai röntgenkuvakaan välttämättä totuutta kerro. Hippihän röntgattiin myös ennen h-hetkeä, eikä tuosta kuvasta tullut hullua hurskaammaksi. Ja turha säteily on turhaa säteilyä. Onhan meillä ennenkin selvitty synnytyksistä tietämättä montako on tuloillansa.

Hihhii, Nuukin (N. Tosi Ystävä) on saapunut elävöittämään laumaamme viikoksi. Toinen on vielä niiiiin pennu, vaikka täyttää kuukauden päästä "jo" kaksi. Vaikka ne on Kitin kanssa niin erilaisia, on ne tavallaan kuin kaksi marjaa. Remmilenkillä menevät topakkana rintarinnan. Siniset edellä ja mustat isä ja tytär perässä. Hassut tyypit. :-D