maanantai 30. toukokuuta 2011

Viikonlopun aksatuloksia

Lauantaina ja sunnuntaina kisailtiin Stadi Games:n merkeissä Purinan kentällä.

Lauantaina Nadja ja Hippi voittivat Herralan Ritvan tuomaroiman agilityradan aivan hulppealla suorituksella!

Allekirjoittaneen tavoite oli vain kerryttää kisarutiinia ja ohjata vain jokaiselle esteelle, kun muutama vuosi on mennyt niin epäsäännöllisesti kisaten. Kumma juttu, kun ei rutiinia tule kuin kisaamalla ;D. Millille aksaradalta nolla, ei nyt mikään super hieno, mutta aivan sama kun tavoite täyttyi, ohjasin jokaisen esteen ja oli kivaa. Mukava bonus tuo nolla. Sijoitusta en edes muista. Hyppäriltä virheitä mutta sekin oli rataprofiili huomioiden yllättävänkin rullaavaa menoa. Kivaa!

Sunnuntaina starttasin Millin kanssa jälleen kaksi kisaa. Tavoite sama kuin la eli rutiinin kerryttäminen ja kaikkien esteiden ohjaaminen. Hyppäri oli siistiä menoa. Kepeillä hätäilin ja vedin Millin liian aikaisin pois. En korjannut virhettä, joten siitä hyl. Muuten jees. Olin kuulemma tosi rauhallinen :D. Agilityrata oli profiililtaan just sellainen missä jouduin ihan liikaa ajattelemaan jokaista ohjausta eikä rytmi tule näissä ollenkaan selkärangasta. Tästä hyl (väärä rata, ei onneksi kielloista) ja joku rima (ainakin eka + kepeille kakkosväliin). Torstaina keräämään lisää kokemusta. :)

Tiuku ja Tero sen sijaan tekivät hyppärillä, parin tokassa kolmosen startissa, nollan! Agilityrata myös hienoa menoa.

Oli ihanaa nähdä "lapsosia" (Tuima, Tiuku, Hippi, Blitz ja Vallu) kisapaikalla!

Millin pentu TiuTau ja Jenni kisasivat ekaa kertaa virallisissa ja heti plakkariin nolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti