perjantai 11. joulukuuta 2009

Pentuset maailmassa

Hymyn odotetut pennut syntyivät eilen aamulla. Kantovuorokausia tuolloin 62. Hymy oli tosi pätevä synnyttäjä. Se ei missään vaiheessa ollut hermostunut. Otti Päiviin ja minuun välillä kontaktia mutta ei varsinaisesti tuntunut tarvitsevan meitä. Se ponnisti vähäeleisesti ja aika voimakkaasti, koska kaikki pennut tuntuivat syntyvät ihan parilla ponnistuksella.

Ensimmäiset kaksi pentua olivat maailmassa lähes samalla kellonlyömällä, 4.30. Valitettavasti näistä ei ollut eläjiksi. En punninnut näitä mutta pieniltä vaikuttivat, toinen oli tyttö, molemmat soopeleita, kuten odotetusti koko pentue.

Klo 5.40 syntyi pienin meidän pentulaatikkoon syntynyt pentu, painoa huimat 110g. Apuuva, miten se on pieni. Aiemmin pienin pentuni on ollut Hippi (N.Ensi-Ilta), joka painoi syntyessään 146g. Vähän hirvitti kahden kuolleen jälkeen saada käteen tuollainen pikkuruinen pentu. Mielessä kieltämättä kävi, että mitäköhän tästä synnytyksestä oikein vielä tulee. Pontevasti se kuitenkin lähti liikkeelle. Hetken levättyään tyttö kuitenkin löysi tiensä nisälle ihan itse ja roikkui siellä tiukasti ennen kuin seuraava pentu saatiin maailmaan.

6.56 syntyi seuraava pentu. Koolla ei ollut tämäkään pilattu. Painoa pikkuisella narttupennulla oli syntyessään huimat 136g. Kovin vaikutti sekin pontevalta heti.

Melko pian tämän jälkeen klo 7.14 syntyi ensimmäinen poika, painoa 180g. Kaveri rimpuili hurjasti jo kalvoissa.

Heti perään klo 7.19 syntyi pienempi poika, painoa 140g. Tämän kohdalla jo uskalsin naureskella. Kaveri oli suorastaan "kiukkuinen".

Kaikki löysivät tiensä nisille itse, ja nauttivat maitobaarin antimista hyvillä otteilla. Jo illalla oli suurempien pentujen painot nousseet. Meganääpiö :-D tyttöä auttelin, jossain vaiheessa pitelemällä sitä paikoillaan, etteivät sen mörssärikaverit heivaisi sitä parhailta apajilta.


Hymy ponnisteli vielä muutamia kertoja, jonka vuoksi kävimme vielä tsekkauttamassa sen lääkärissä. Sen käytyä pissalla pulpsahti hangelle (joo, täällä _oli_ eilen ½ senttiä lunta) epämääräinen istukkaa muistuttava klöntti. Koska kaikkien pentujen istukat olivat jo tulleet aiemmin, luulen että tämä oli ehkä joku osittain hajonnut pentu. Ponnistukset loppuivat tähän. Ultrassakaan ei löytynyt mitään huomautettavaa.

Ensimmäinen vuorokausi on nyt kunnialla takana. Kovasti toivon, että pikkuiset jaksavat kasvaa hienosti, mukaviksi, terveiksi shelteiksi. Hymy hoitaa pentujaan hyvin ja oikein tunnollisesti. Se lähtee laatikosta vain äärimmäisessä pissahädässä. Ruoka ja juomat tarjoillaan laatikkoon, koska rouva ei ole vielä valmis pentujaan jättämään.

Tuhannet kiitokset Päiville yhteistyöstä ja avusta kätilöimisessä! Ja tietysti myös Häggblomin mummille ja ukille ;-D kera tuoreen Särö isän!

Vielä täytyy mainita, että Millin pennut ovat kuulemma jo "ihan kamalia"! Kaverit laittaa urakalla hanttiin mm. kynsiä leikatessa jo huimassa 2,5vkon iässä. Ja ihan mielettömän onnellinen olen siitä, että Kelvin muuttaa Tuomaksen, Outin, Siirin, Fico!n ja Enzon luokse! Tuntuu kuin Tuomas ottaisi multa toisen koiran, vaikkei pennut millään muotoa minun kasvatteja olekaan. <3 Suukot koko Haverilan porukalle ja Jennille!

3 kommenttia:

  1. Vihdoinkin maailmassa! Miljoonasti onnea ja rapsutukset Hymylle. Onnesta tippa linssissä,
    -Riikka-

    VastaaPoista
  2. Onnea pikkuväestä! Peukutuksia että kaikki menee hyvin. Mukavaa Joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle! t. Niina & Vili

    VastaaPoista