perjantai 6. helmikuuta 2015

Mooli synnytti pentunsa Ninan huomassa sunnuntaina päivällä, pari viikkoa sitten. Pennut ovat nyt sunnuntaina kolmen viikon ikäisiä. Porukassa yksi uros ja viisi narttua. Kaikki ovat mustavalkoisia kuten odotella saattoi. Kaikki on mennyt hyvin, pennut ovat oikein tasaisia, potria, elinvoimaisia ja kasvavat hyvin, ja Mooli on oikein hyvä emä.

Pentueeseen liittyvät tiedustelut kannattaa edelleen osoittaa Ninalle, joka on pentueen kasvattaja. Toki minäkin voin kertoa Moolista mutta muutoin kannattaa olla Ninaan yhteydessä, vaikkapa meilitse: lahin.ninaÄTgmail.com

Kuvissa puppilot 1 vrk:n iässä.








Meilläkin syntyi tälle talvelle toinen pentue, kun Myy (N. Kultakuume) ja komea Caddy (Ch Kråkeslottets Mr Cadillac) saivat kolme urospentua (2x soo, 1x tri), tiistaina 20.1. Pennut syntyivät vrk:lla 59 ja silti niiden syntymäpainot olivat melkoiset 250, 192 ja 247g.

Nyt pennut ovat reilun kahden viikon ikäisiä. Kokoerot ovat melkoiset yhden pikkusopulin ja kahden pullukan välillä. Syntymäpainoltaan pienin 192 grammainen painoi kaksiviikkoisena 382g, kun velipojat painoivat 600 ja 654g. Välillä täytyy vähän katsoa, että pieni saa osuutensa maitobaarilla. Sitkeä on.

Ao kuvissa pennut viikon iässä.
Soo1 poika

Tri-poika

Soo2 poika

Priiman pennut ehtivät käytännössä lähteä uusiin koteihinsa ennen kuin nämä lähtevät kunnolla liikenteeseen. Vuoron vaihto siis koittaa pian tässä sirkuksessa!

Sitten niitä tuloksia!

Tipi (N. Ilma) kävi omistajansa Sadun handlaamana Lahden ryhmiksessä tammikuussa. Tuomarina toimi Paula Rekiranta. Tulos EH. Sadun blogista löytyy Tipin arvostelu. :)

Tipin velipoika Tuima (N. Tuli) ja Kajsa taituroivat hienon nollavoiton Janakkalassa 18.1. Hienosti lähti tämä vuosi käyntiin!

Edellisten sisko Blitz (N. Vesi) teki tuplanollan HSKH:n kisoissa 17.1., Petrin suosiollisella avustuksella!

Myöskin Tiuku (N. Tosi Nopee) tekivät Teron kanssa TAAS nollan, TAAS sijoitus 2., tällä kertaa Porvoossa. Kyllä se voitto sieltä tulee! On se niiin lähellä!

Paljon onnea kaikille hienoista tuloksista!

Meidän oma arki on tällä hetkellä melkoisen pentupainotteinen. Moolikin kun on tahollaan mammalomalla. Myslin kanssa käydään hyppimistreeneissä kuitenkin kuten tavallista. Se on kyllä hassu pieni Pomppu! Ja aivan VALTAVAN ahne! Jännittävän paljon kitimäisyyttä, vaikka niillä on melkoisen kaukaisia yhteisiä sukulaisia.

1 kommentti:

  1. Oli pakko liittyä lukijaksi kun tätä blogia päädyin selailemaan!
    Tosi mukavan olosta kasvatustyötä näytät tekevän shelttien parissa. Peukkuja sulle siitä tosi paljon! Näin sivuhuomiona oli pakko mainita, harvoin löydän shelttikasvattajaa jonka arkea seuraisin innolla ;D

    http://kettutytonkolttosia.blogspot.fi/

    VastaaPoista