keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vauhdille nolla, paimennusta ja laspia

Vauhti (N. Ilta Villi) ja Johanna saivat viikonloppuna Tampereelta ensimmäisen kolmosluokan nollansa, agilityssä siis! Tosi hienoa että noita onnistumisia tulee välillä, kovan puurtamisen palkaksi! Hyvä te!

Viikonloppuna Vallu (N. Routa) kävi Etelä-Suomen Shelttien järkkäämässä paimennuspäivässä Somerolla, Woollandiassa. Ihan huippumahtavaa, että poika oli heti tiennyt homman nimen! Häntä alas (sillai keskittyneesti, ei liian alas :D) ja hommiin. Kouluttajan mukaan Vallu on synnynnäinen paimen. Hienoa Hanski että menitte!

Josta tulikin mieleeni, että yksi edellisestä päivityksestä unohtuneista asioista oli, että Vallun sisko, meidän oma Halla (N. Halla) kävi myös lampaita ihmettelemässä Valtarin Eijan luona Siuntiossa ja kovasti osoitti sekin taipumuksia. Syttyi heti, tasapainopisteen haku tuli selkärangasta ja olin itsekin todella hämmentyneen ilahtunut siitä miten erinomaisen keskittyneessä vireessä se työskenteli ja vieläpä hiljaa. Halla on hyvin hiljainen muutenkin ja pidän sen tasapainoisuudesta, mutta minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia ja olin tosiaan positiivisesti kovin yllättynyt siitä. On kovin sykähdyttävää nähdä tilanne, jossa koiran perimässä oleva "erikoinen" vietti vaan tulee esille ja se tietää luonnostaan kuinka tulee toimia. Ehdottomasti täytyy päästä sen kanssa paimentamaan myöhemminkin!

Oliskohan "meikäläisissä" innostuneita oman paimennuspäivän järkkäämiseen/osallistumiseen?

Itse en usko, että sheltistä on paimentamaan siinä mielessä kuin ajatellaan esim bordercollieta, joka hakee suuren lauman esim ½km:n päästä, näkemättä laumaa. Mutta selvästi näissä viettiä on ja apua varmaan pienemmissä hommissa lampaiden kanssa.

Priiman (N. Päivän Säde) pennut ovat jo pari päivää yli 2 vkoisia. Jari otti niistä kuvia maanantaina muttei ole ehtinyt vielä duunata niitä loppuun. Kuvattiin vihdoin myös Ink:ä :). Mutta siis pentuihin... Ne tuntuvat voivan hyvin. Silmät raottuivat ensin ykköstytöllä (jolla kokokaulus) 11pvän ikäisenä. Kaikkien silmät olivat vähintään raollaan 14vrk:n ikään mennessä. Alkavat siinä heti tietysti sitten jo pikkuhiljaa huomioimaan maailmaa ja sisaruksiaan ihan eri tavalla. Sunnuntaina oli jo ensimmäiset kaverin "puremis"yritykset. Maanantaina mulle heilutettiin ensimmäistä kertaa häntää. Ne myös kiipeävät syliin ja nuolevat naamaa + hamuavat esim vaatteita. Ääniinkin jo reagoidaan. Maanantaina kuvatessa, olkkarin ikkunan ääressä, kirkkaassa valossa, suurin osa protestoi aika äänekkäästi. Liekö kirkas auringonvalo syynä. Huoneeseen jossa pennut vielä toistaiseksi asuvat, ei paista aurinko suoraan, joten se on väkisinkin vähän hämärä. Nooo, pianhan nuo saavat jo muuttaa keskelle kämppää, lattialle, jahka vähän enemmän vielä liikkuvat. Huomenna tai viimeistään loppuviikosta. Olen viileiden kesäkelien vuoksi pitänyt laatikkoa levitetyllä sohvalla, barrikaadien suojassa, toistaiseksi, etteivät vain saisi vetoa. Pari on pyrkinyt jo yli laitojen ja harjoittelevat kävelemistä jo kovasti. Uskomatonta kyytiä kulkevat. Luonne-eroja ei vielä kovasti ole tai ainakaan ne eivät ole poikkeavia jatkuvasti. Joku saattaa pitää vähän enemmän ääntä, jos kaikki ei mene mielen mukaan, mutta aika tasaisen oloista sakkia ovat vielä.

Kuva: Hanna Jauhiainen

Kynnetkin leikattiin ekaa kertaa maanantaina ja se meni nukkuvien pentujen kanssa helposti. Kolmella viidestä on muuten takakannukset, ensimmäiset meikäläisen kohdalla. Ykköspojalla on toisella puolella kyllä vain sellainen nahkarämmäle, jossa ei ole edes kynttä.

Kuva: Hanna Jauhiainen

Painoja tänne vanhaan tapaan muistiin, ihan julkisestikin. Pennut syntymäjärjestyksessä. Suluissa syntymäpaino ja vieressä 2 vkoispaino.

1. poika (191)/ 466g
1. tyttö (195)/ 445g
2. tyttö (183)/ 501g
2. poika (202)/ 466g
3. poika (190)/ 433g
Silmämääräisesti niiden koossa ei näytä olevan mitään eroa. Pienin pentu on ehkä kaikkein eniten kultasoopeli, ja suurin on kaikkein tummin, joka ehkä hämää silmää. Vaikka eipä noissa nyt suuria eroja ole muutenkaan.

Ai niin, pentujen nimiteemankin sain vihdoin päätettyä. Näistä tulee Kulta -aiheisia.

Jauhiaisen Hanna kävi eilen kyläilemässä ja kuvailikin pentuja. Kiitos Hanna! <3 Täältä löydät lisää Hannan ottamia pentukuvia.



2 kommenttia:

  1. Me oltais kiinnostuneita paimennuspäivään osallistumiseen. =) Taisin sullekin jo siitä yhdestä paikasta mainita, mihin meinasin, että voisi mennä?!

    P.s. Haltsut KuPuille ja niiden kaikille koirakavereille <3

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania pieniä pötkylöitä. Varsinkin ne kuvat olivat hellyyttäviä missä pienistä v.pun.tassuvarpaista kuvia ja pentujen pää kuvat. :)

    T: Johanna ja Koda

    VastaaPoista