Näytetään tekstit, joissa on tunniste Routa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Routa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Aika menee kuin iltamissa

ja sitä rataa. Paljon on tässä ollut menoa ja meininkiä.

Terveysjuttuna ensinnä, että Hippi (N. Ensi-Ilta) on suureksi riemuksemme toipunut todella erinomaisesti mucocele-leikkauksesta ja on jo jonkin aikaa viettänyt täysin normaalia koiran elämää. Agilitykisoihinkin ovat Nadjan kanssa menossa.

Tuima (N. Tuli) silmäpeilattiin helmikuun loppupuolella terveeksi, lukuunottamatta lievää distichiasista. Halla (N. Halla), Milli ja Mooli peilattiin eilen. Kaikki vailla löydöksiä. Hallalla ei edes ylimääräisiä karvoja. Hieno homma! Nyt voi siltä osin jatkaa pentusuunnitelmia.

Tuima ja Kajsa ovat tehneet upeita suorituksia agilityssä, kuinkas muuten :). 17.3. Ojangosta hyppäriltä nollavoitto! Huisia! Tämä pari on valittu myös edustamaan Suomea kesän Euroopan Open -agilitykilpailuihin Belgiaan. Tuima sijoittui Etelä-Suomen Sheltit ry:n vuoden 2012 agilitysheltti-kisassa hienosti toiseksi! Onnittelut Kajsa!

Myös Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero ovat tehneet nollia kolmosluokassa! Tämä pari teki tuplanollan Ojangossa 17.3. ja yhtä nollaa enää uupuu kesän SM-kisavaatimuksista! Huippua Tero!

Vallu (N. Routa) ja Hannele voittivat mediykkösten agilityradan Ojangossa 16.3. Mahtavaa Hanski! Isosti onnea!

Vauhti (N. Ilta-Villi) oli myöskin tehnyt nollan medikolmosissa lainaohjaajansa Matleena Kallion kanssa! Onnea!

Toinen Kulta-pentueen tytöistä, Myy (N. Kultakuume) aloitti juuri ensimmäisen juoksunsa. Ikää lapsosilla nyt vajaa 8kk. Nekin on jo 'isoja' :)

Tässä muutama kuva Myystä ja Jesperistä (N. Kimpale Kultaa) noin kuukauden takaa.




Kuvat: Maria Penttinen

Näissä kuvissa puolestaan seikkailevat tammi-maaliskuussa Maj (N. Kultahuuma) ja Nane (N. Maa).

Maj, Dea ja Nane

Nane

Maj tammikuussa
Kuvat: Hanna Jauhiainen

Inksukin on jo huomenna 10 kuinen. Käytiin sen kasvattajan Ninan kanssa aurinkoisella aamulenkillä ja Nina nappasi siitä parit kuvat. Ihana oli nähdä taas huLjan reipasta ja hurmaavaa Hitsiäkin (N. Se Yksi Ja Ainoa)!


Kuvat: Nina Lahin

Helmikuun puolivälin tienoilla kimppalenkkeiltiin täällä meidän nurkilla. Kiitos vielä kaikille oikein mukavasta päivästä!
Tässä muutama Hannan ottama kuva.

Hitsi ja Maj

Yleistä meininkiä

Inksu

Tiuku

Tuima

Veljekset Tuima ja Nane

Pitkän päivitystauon vuoksi jäi varmaankin jotain tahattomasti sanomatta. Lisäillään niitä sitten tarpeen mukaan. :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vauhdille nolla, paimennusta ja laspia

Vauhti (N. Ilta Villi) ja Johanna saivat viikonloppuna Tampereelta ensimmäisen kolmosluokan nollansa, agilityssä siis! Tosi hienoa että noita onnistumisia tulee välillä, kovan puurtamisen palkaksi! Hyvä te!

Viikonloppuna Vallu (N. Routa) kävi Etelä-Suomen Shelttien järkkäämässä paimennuspäivässä Somerolla, Woollandiassa. Ihan huippumahtavaa, että poika oli heti tiennyt homman nimen! Häntä alas (sillai keskittyneesti, ei liian alas :D) ja hommiin. Kouluttajan mukaan Vallu on synnynnäinen paimen. Hienoa Hanski että menitte!

Josta tulikin mieleeni, että yksi edellisestä päivityksestä unohtuneista asioista oli, että Vallun sisko, meidän oma Halla (N. Halla) kävi myös lampaita ihmettelemässä Valtarin Eijan luona Siuntiossa ja kovasti osoitti sekin taipumuksia. Syttyi heti, tasapainopisteen haku tuli selkärangasta ja olin itsekin todella hämmentyneen ilahtunut siitä miten erinomaisen keskittyneessä vireessä se työskenteli ja vieläpä hiljaa. Halla on hyvin hiljainen muutenkin ja pidän sen tasapainoisuudesta, mutta minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia ja olin tosiaan positiivisesti kovin yllättynyt siitä. On kovin sykähdyttävää nähdä tilanne, jossa koiran perimässä oleva "erikoinen" vietti vaan tulee esille ja se tietää luonnostaan kuinka tulee toimia. Ehdottomasti täytyy päästä sen kanssa paimentamaan myöhemminkin!

Oliskohan "meikäläisissä" innostuneita oman paimennuspäivän järkkäämiseen/osallistumiseen?

Itse en usko, että sheltistä on paimentamaan siinä mielessä kuin ajatellaan esim bordercollieta, joka hakee suuren lauman esim ½km:n päästä, näkemättä laumaa. Mutta selvästi näissä viettiä on ja apua varmaan pienemmissä hommissa lampaiden kanssa.

Priiman (N. Päivän Säde) pennut ovat jo pari päivää yli 2 vkoisia. Jari otti niistä kuvia maanantaina muttei ole ehtinyt vielä duunata niitä loppuun. Kuvattiin vihdoin myös Ink:ä :). Mutta siis pentuihin... Ne tuntuvat voivan hyvin. Silmät raottuivat ensin ykköstytöllä (jolla kokokaulus) 11pvän ikäisenä. Kaikkien silmät olivat vähintään raollaan 14vrk:n ikään mennessä. Alkavat siinä heti tietysti sitten jo pikkuhiljaa huomioimaan maailmaa ja sisaruksiaan ihan eri tavalla. Sunnuntaina oli jo ensimmäiset kaverin "puremis"yritykset. Maanantaina mulle heilutettiin ensimmäistä kertaa häntää. Ne myös kiipeävät syliin ja nuolevat naamaa + hamuavat esim vaatteita. Ääniinkin jo reagoidaan. Maanantaina kuvatessa, olkkarin ikkunan ääressä, kirkkaassa valossa, suurin osa protestoi aika äänekkäästi. Liekö kirkas auringonvalo syynä. Huoneeseen jossa pennut vielä toistaiseksi asuvat, ei paista aurinko suoraan, joten se on väkisinkin vähän hämärä. Nooo, pianhan nuo saavat jo muuttaa keskelle kämppää, lattialle, jahka vähän enemmän vielä liikkuvat. Huomenna tai viimeistään loppuviikosta. Olen viileiden kesäkelien vuoksi pitänyt laatikkoa levitetyllä sohvalla, barrikaadien suojassa, toistaiseksi, etteivät vain saisi vetoa. Pari on pyrkinyt jo yli laitojen ja harjoittelevat kävelemistä jo kovasti. Uskomatonta kyytiä kulkevat. Luonne-eroja ei vielä kovasti ole tai ainakaan ne eivät ole poikkeavia jatkuvasti. Joku saattaa pitää vähän enemmän ääntä, jos kaikki ei mene mielen mukaan, mutta aika tasaisen oloista sakkia ovat vielä.

Kuva: Hanna Jauhiainen

Kynnetkin leikattiin ekaa kertaa maanantaina ja se meni nukkuvien pentujen kanssa helposti. Kolmella viidestä on muuten takakannukset, ensimmäiset meikäläisen kohdalla. Ykköspojalla on toisella puolella kyllä vain sellainen nahkarämmäle, jossa ei ole edes kynttä.

Kuva: Hanna Jauhiainen

Painoja tänne vanhaan tapaan muistiin, ihan julkisestikin. Pennut syntymäjärjestyksessä. Suluissa syntymäpaino ja vieressä 2 vkoispaino.

1. poika (191)/ 466g
1. tyttö (195)/ 445g
2. tyttö (183)/ 501g
2. poika (202)/ 466g
3. poika (190)/ 433g
Silmämääräisesti niiden koossa ei näytä olevan mitään eroa. Pienin pentu on ehkä kaikkein eniten kultasoopeli, ja suurin on kaikkein tummin, joka ehkä hämää silmää. Vaikka eipä noissa nyt suuria eroja ole muutenkaan.

Ai niin, pentujen nimiteemankin sain vihdoin päätettyä. Näistä tulee Kulta -aiheisia.

Jauhiaisen Hanna kävi eilen kyläilemässä ja kuvailikin pentuja. Kiitos Hanna! <3 Täältä löydät lisää Hannan ottamia pentukuvia.



perjantai 13. huhtikuuta 2012

Hallan ja Vallun viralliset terveystulokset

Nyt on Hallan (N. Halla) ja Vallun (N. Routa) lonkka- ja kyynärkuvat lausuttu Kennelliitossa. Molemmilla upeasti lonkat A/A ja kyynärät 0/0! Kyllä noilla kelpaa porskuttaa. :) Suurkiitos Hanskille tutkituttamisesta ja onnittelut terveestä pojasta!

Tipin (N. Ilma) astutusreissu on onnistuneesti takana päin. Nyt vaan pidetään kädet kyynärpäitä myöden ristissä ja toivotaan että reissu tuottaa tulosta. Ihan vielä en uskalla toivottua yhdistelmää julkisesti "huudella".

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Hallan sydänkuuntelu ja Vallun polvet

Hallan (N. Halla) jalasta poistettiin eilen sinne tammikuussa asennetut kuusi ruuvia. Leikkaus meni tosi hyvin ja kuvissa luutuminen edennyt kuten kuuluukin. Nyt hissutellaan taas pari-kolme viikkoa remmissä, käytännössä levossa. Jalka murtuu kuulemma normaalia herkemmin nyt kohdista joista ruuvit on poistettu, siksi hyvin kontrolloitu liikunta sekä tapa että määrä ja aitauksessa se saa majailla yöt sekä kun olemme poissa kotoa. Tikit poistetaan 10-12 päivän päästä ja kolmen viikon kuluuttua on alustavasti metallilevyn poiston vuoro. Halla on ihmeellisen kivuton, jalassa ei ole myöskään mitään turvotusta.

Samaan syssyyn operaation kanssa kuunneltiin sydän virallisesti ja kun H oli kokonaan herännyt, annettiin rokote. Sydän terve, ei sivuääniä. :)

Hallan veli Vallu (N. Routa) kävi luustotutkimuksissa 20.3.. Polvet ovat 0/0 ja jo näkyvillä KoiraNetissä. Hieno juttu! Onnea Hannele ja kiitos aktiivisesta tutkituttamisesta vielä näinkin! Myös kyynärät ja lonkat näyttivät oikein hyviltä, odotellaan vielä Kennelliiton virallista kantaa.

Meillä on Hallan tulosten tallentamisessa nyt ongelmia. Se tutkittiin siis 1.3. eivätkä edes polvitulokset ole vieläkään näkyvillä. Nyt näyttäisi siltä, ettei Kennelliitto tiedä missä kuvat/lausunnot ovat. Argh.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Talvi-pennutkin jo 1v!

Tänään tulevat talvipennutkin jo kokonaisen vuoden ikään. Onnea Huurre (N. Huurre), Kaamos (N. Kaamos), Vallu (N. Routa) sekä Halluli Palluli (N. Halla)! Näidenkin pentujen myötä olen saanut ihania uusia ihmistuttavuuksia. Kiitos kaikkien kotiväille hyvistä, aktiivisista kodeista ja yhteydenpidostanne!

Typerää kun ei ole kuvia nyt tähän ja eiliseen päivitykseen. Josko tuolta toiselta koneelta lisäisilin myöhemmin. Talvi -pentue on tuossa otsikon kuvassa kuuden viikon ikäisinä. :)

Kohtahan noiden luustokuvauksiakin saa jo jännittää. Ainakin parille on jo ajatkin varattuina. Hallan kuvauttamista mietin, kantsisko se tehdä samalla, kun näitä jalan fiksausoperaatioita ja tarkastuksia suoritellaan.

Poppoo on noin muuten ollut tosi terve. Yhdellä 'pentuajan' silmätulehdus. Yhdellä pojista kivespuutos. Luonteet reippaat ja työintoiset, hermot hienosti 'paikallaan' (kuten äidillään). Hallakin on kuten äitinsä Hymy (Firabellen Hymy), ehkä aavistuksen nöyrempi ja ainakin sitä naurattaa enemmän. Touhut tehdään hyvällä draivilla, joka ei jää päälle kun homma loppuu. Koot arviolta 38-39cm. Kaikkinensa olen tosi tyytyväinen näihin tähän mennessä! Ihanaa että myös omistajat ovat tyytyväisiä koiriinsa!