Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blitz:n pentu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blitz:n pentu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. helmikuuta 2014

Tuimis ESS:ien vuoden agilitysheltti

Tuima (N. Tuli) on Etelä-Suomen Sheltit ry:n vuoden 2013 agilitysheltti! Paljon onnea tästäkin Kajsa! Puolisiskonsa Tiuku (N. Tosi Nopee), samasta taloudesta ylsi hienosti sijalle viisi! Onnittelut myös Terolle!

Samaiset pikkumustat kirmasivat pätevästi eilen Ojangossa kolmosluokkien agilitykilpailuissa. Tuimalle ja Kajsalle tuplanolla, upeilla sijoituksilla 1.(/58) ja 2.(/60)! Tiukulle ja Terolle myöskin nolla (9./61)!

Alla olevassa kuvassa patsastelee 17kuinen Hitsi (N. Se Yksi Ja Ainoa) pätevänä. Kuvan on ottanut Harri Kivimäki

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kivempia uutisia!

Eilen suunnattiin taasen Skutin vastaanotolle järkkäämääni terveystarkastusjoukkariin. Skutin ja röntgenin silmän alla oli neljä Ninan bordercolliekasvattia (Inksu ja kaksi Inksun veljeä sekä sukulaispoika), Suvin mitteli Dani sekä kolme kasvattiani. Saatiin onnekseni auringonpaistettakin tähän risukasaan!

Ink:ltä (Noblefamily's Misty River) kuvattiin lonkat, kyynärät, olat sekä lanneranka. Hyvin ystävällistä Skutilta ottaa kuvat niin isoille kaseteille, ettei kuvia edes tarvinnut ottaa kovin montaa. Samalla säästyi rahaakin. Inkin olat puhtaat, lanneranka normaali ja lonkat & kyynärät näyttivät oikein hyviltä! JIhuuuuu!

Kasvateistani tutkittiin Kulta-pentueen Myy (N. Kultakuume) ja Dippi (N. Kullankaivaja) sekä Bliin (N. Vesi) ja Hunnin juuri vuoden täyttänyt poika Hitsi (N. Se Yksi Ja Ainoa).

Myyltä ja Dipiltä syynättiin polvet 0/0, lanneranka - normaali, olat - siistit, sydän - ei sivuääniä, tunnusteltiin kintereet, jotka tällä hetkellä täysin normaalin tuntuiset, lonkat ja kyynärät, jotka näyttivät oikein hyviltä. Mahtava homma!

Hitsin polvet 0/0, lanneranka, ja kuvaan liki kokonaan mahtunut rintaranka, normaalit, olat siistit, kintereet tuntuivat täysin normaaleilta, napakoilta. Myöskin Hitsin lonkat ja kyynärät näyttivät tosi hyviltä. Niin huippua!

Näin ollen siis Kulta-pentueesta on nyt jo tutkittu 4/5 ja Hipuhan tekee omasta pentueestaan 100% :). Kiitettävää aktiivisuutta omistajilta! Nöyrä kiitokseni teille kaikille!

Huurre (N. Huurre) ja Susanna kisasivat viikonloppuna medikakkosissa. Parille hienosti nolla, jolla sijoitus toinen. Tällä kertaa ei luvaa mutta nolla on aina nolla. Sitä paitsi hauskuus on tärkeintä! :) Siispä onnea!

Myös Tuima (N. Tuli) ja Kajsa kisasivat viikonloppuna agilityä. Minikolmosista nolla ja kolmas sija. Paljon onnea Kajsa!

Kahden Waden tyttären tuloksia olen myös bongannut viikonlopulta. Budille (Sopuriinan Bodil) ja Anulle triplanolla sekä Goalle (Pilvimarjan Vadelma) ja Sannille triplanollavoitto! Paljon onnea Anu ja Sanni!

Seuraavana jänskätään Kennelliiton sanaa lonkista ja kyynäristä sekä Hallan synnytystä. Hallalla nyt 55 kantovuorokautta takana. Lähestyy, lähestyy.


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Leiri, kaksi uutta valionarvoa, synttäriä ja muuta mukavaa


Maj, Dippi ja Myy 9kk, kuvattuna leirillä, Kuva: Hanna Jauhiainen

Toukokuun 10.-12.5. leireiltiin Virroilla, Marttisen lomasaarella, ensimmäistä kertaa. Leiri järjestettiin kimpassa Eyewitness -bordercollieiden kanssa, ja se oli mun mielestä oikein onnistunut systeemi. Ihan mahtavaa nähdä monta kasvattia, viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa ja puuhata kaikkea mukavaa! Sääkin oli meille todella suosiollinen. Kaikkineen hyvä kokemus siis! Mieluusti lisää tällaista!

Perjantaina majoittumisen jälkeen päästiin vierailemaan suurelle lypsykarjatilalle, ja kuulemaan paljon asiaa lypsykarjasta ja sen hoidosta. Todella antoisa kokemus ja ihania hyvinvoivia lehmiä (no oli siellä yksi aikuinen sonnikin ja sonnivasikoita :)! Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta Marille ja Sarille!

Sonnivasikoita Kuva: Hanna Jauhiainen

Lauantaina aamu aloitettiin tutustumalla agilityrataan, jonka olimme pe-iltana rakentaneet. Rata oli pitkä ja vaikea, mutta kaikille löytyi sieltä joku treenattava juttu. Ihan ekakertalaisillekin.


Dipin agilityä

Ja palkkaa

Maj:n eka putkitreeni, saalispalkalla

Nane agilityradalla

Samaan aikaan agitreenien kanssa pyöri Sarin vetämä saalispalkkaustreeni, jossa Sari antoi hyvin yksilöllisiä neuvoja lelupalkkaukseen. Henk.koht olin tosi vaikuttunut siitä, miten 100% näistä shelteistä palkkautui hienosti lelulla! Sain tästä myös kouluttajalta palautetta jälkeenpäin :). Hyvä te! Jatkakaa ihmeessä taipumusten ylläpitoa! Itse sain Sarilta hyviä neuvoja ja 'puheterapiaa' Moolin kanssa työskentelyyn. Tämä oli mielestäni tosi tosi hyvä treeni/ohjelmanumero!

Dippi ja Suvi kahden lelun leikissä. Kuva: Hanna Jauhiainen


Maj palauttaa


Moolille vihreä Cuz on arvokkaampi kuin verkkopallo. Silti täytyy saalistaa. :) Kuva: Hanna Jauhiainen

Koko lauantai vierähti agilityn, saalispalkkauksen ja hyvän seuran merkeissä. Toki välillä syötiin ja illalla saunottiin sekä istuttiin takkatulen ääressä.

Sunnuntaina aloitettiin Nadjan vetämällä temppukoululla. Nadja näytti ensin Hipin (N. Ensi-Ilta) ja Flown osaamista virikkeeksi ja sen jälkeen ohjeisti innokkaita uusien temppujen saloihin. Ihan mahtavaa aktivoimista ja kropankäytön treeniä koirille!

Flow näyttää taitojaan

Temppukoululaisia

Temppukoulun jälkeen jatkettiin agilityllä ja yleisellä ajanvietolla. Uimassakin jotkut kävivät.



Puolisisarukset Nane ja Hippi

Nuu

Priima ja lapset (vas. -> Maj:n persus, Dippi, Priima ja Myy). Tästä porukasta oli mahdotonta saada kuvaa, jossa kaikki olisivat katsoneet kameraan päinkään...

Priima

Tässä kasvistäti leirillä olleine kasvatteineen. Enzo oli myös mukana, mutta ehti lähteä ennen kuvaushetkeä.
Koirat vasemmalta ylhäältä: Kaamos, Priima, Myy, Dippi, Hippi, Nane. Alhaalla: Maj ja Nuu

Tämä hauska kuva täytyy vielä laittaa. Molemmat kuvat on Hanna ottanut ja yhdistänyt. Kuvassa siis Maj ja Myy pikkupentuina ja 9kuisina.

Suuren suuri kiitos kaikille mukana olleille! Ihan huippuviikonloppu kaikin puolin! Ensi vuonna uudestaan? Toivottavasti silloin kaikki halukkaat pääsisivät tulemaan. :)


Tää on niiiin huippu! Milli ja Millin ihanat (vakavat) lapset! Voi rakkaus! :D Vas. -> Tuumis, TiuTau, Höyry, Milli, Mooli ja Bruno.
Kuva: Jenni Leino

Maj (N. Kultahuuma) ja Hanna kävivät Mynämäen ryhmänäyttelyssä 18.5. Tuomarina oli Hilkka Salohalla. Arvostelu kuului seuraavasti:
"Kooltaan riittävä, mittasuhteiltaan oikea. Ikäisekseen hyvin kehittynyt narttu. Hyvä pään kiila, mutta kuono saisi olla täyteläisempi. Puutteellinen otsapenger. Kaula saisi olla pidempi ja kiinnittyä kauniimmin. Pysty lapa ja olkavarsi. Lyhyt, pyöreä rintakehä. Riittävä luusto. Hyvät silmät ja korvat. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja astuu ajoittain ristiin edestä. Taka-askel jää rungon alle."
JUN EH

Priima (N. Päivän Säde) pyörähti näyttelykehässä Jämsässä 19.5.. Sheltit arvosteli Wayne Fleming Australiasta. Priima esiintyi erinomaisesti ja liikkui tapansa mukaan niiin hienosti mun silmääni. 'Saaliina' 'sileä' ERI seuraavanlaisella arvostelulla:
"3,5 years. Typical of the breed. Well balanced. Good reach of neck. Correct ear placement & size.
Correct eye colour & shape. Good scissor bite. Well angulated front & rear. Moves freely."

Mulle jäi vähän sellainen vaikutelma, että kaikki saivat samanlaiset arvostelut...

Blitz (N. Vesi) ja Petri ovat palanneet agilitytauolta tosi hienoin tuloksin. Toukokuun 9.:nä hieno nollavoitto isossa 68:n koiran luokassa! Toukokuun loppupuolella pari starttasi Viron puolella, josta nolla ja SERT eli Bliistä leivottiin uusi EE AVA! Eilen Raumalla Blitz ja Petri saivat SM-nollat kasaan viimeisenä mahdollisena päivänä Raumalla! Tältä radalta myös hyppySERT eli pari ansaitsi toisen valionarvon (Fi AVA-H) reilun viikon sisään! Huikeeta! Suuren suuret onnittelut sekä SM-kisapaikasta että uusista titteleistä!

Kirkkonummella kesäkuun puolivälissä järjestettäviin SM-kisoihin on kilpailuoikeus nyt Enzolla, Tiukulla, Blitz:llä ja Tuimalla.

Inksteri Pinksterikin täytti jo vuoden 25.5.! Samaan syssyyn se aloitti ensimmäisen juoksunsa.

Myy (N. Kultakuume) oli täällä meillä kyläilemässä viikon verran leirin jälkeen, että pysyvät nurkat ja lauma tuttuna. Tosi hienosti meni! Reipas, täyspäinen, vietikäs, hyvähermoinen lapsikoira *piNkit lasit?*. Myy on korkeudeltaan varovaisesti arvioiden aavistuksen emäänsä pienempi eli lienee vajaa 36 senttinen. Tosi tyytyväinen mä kyllä olen tähän pentueeseen kaikkinensa. Ja mikä tärkeintä, niiden omistajat (ja haltijat) sanovat olevansa sitä. :)

Hitsi (N. Se Yksi Ja Ainoa) oli täällä päivähoidossa lauantaina ja antoi panoksensa Hannes Lohen geenitutkimukseen. Samalla pikkujätkä mitattiin ja korkeudeksi saatiin noin 31senttiä. Voe elämä miten se on ihana ja niin Äijä! Olisi pitänyt saada sen ja isänsä Hunnin, toisen Äijän, kohtaaminen videolle :).



Hitsi kuvissa n. 8½kk. Kuvat: Jari Alanen/Taikakuva

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Hanna Jauhiaisen kamerasta ellei toisin mainita.

Toivotaan jälleen taajempaa päivitystiheyttä... :)






maanantai 6. toukokuuta 2013

Toukokuu jo

Aina sama virsi ajankulusta :D

Varmasti jotain oleellista jääpi uupumaan. Suokaa anteeksi ja korjatakin saapi!

Kultaisilla ja Hitsillä menee hyvin! Ikää Kulta-pennuilla on nyt jo 9kk ja Hitsiuksella 8kk. Maj (N. Kultahuuma) on kultaisista pienin ja Eetu (N. Kullanhuuhtoja) suurin, kuten olettaa saattoi. Maj 33,5-34 senttinen ja Eetun mittasin tässä jossain kohtaa (laitoin päivän ja mitan muistiin johonkin 'varmaan paikkaan'...) ja tulos erittäin tarkalla seinämitalla (:D) 40,5cm. Muut siltä väliltä, Jesper (N. Kimpale Kultaa) ja Dippi (N. Kullankaivaja) lienee 37cm:n huitteilla ja Myy (N. Kultakuume) silmämääräisesti arvioiden 35-36cm, oikein mua miellyttävän kokoisia. Hitsi (N. Se Yksi Ja Ainoa) on pienempi kuin Maj. Josko sille vielä vähän kokoa tulisi.

Maj ja Myy osallistuivat jättisuuren erkkarin isompien tyttöpentujen luokkaan, jossa yhteensä 17 pentua ja tuomarina Nina Janger (FI). Molemmille asialliset arvostelut ja Maj:lle hienosti sijoitus 4. kera KP:n. Myy on tällä hetkellä enemmän vaiheessa kasvunsa kanssa.
Maj:n arvostelu:
"Hyvin narttumainen kokonaisuus. Kauniit ääriviivat. Sievä nartun pää. Hyvä purenta. Alaleuka saa voimistua. Kaunis ylälinja. Hieman pitkä lanne-osa. Kokoon sopiva luusto. Kaunis häntä. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, hieman kapeasti takaa. Tasapainoisesti kulmautunut. Esitetään erinomaisesti"
Ja Myy:n:
"Mittasuhteiltaan oikea narttupentu. Miellyttävä ilmeinen nartun pää. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Toivoisin hieman lisää luustoa tähän kokoon. Vahva runko. Pitkä häntä. Voisi olla hieman paremmin kulmautunut edestä, aavistuksen korkea kinner. Askelpituutta saisi olla takana enemmän. On vielä varsin kapea liikkeissään. Vaudikas reipas olemus."

Myös Nane (N. Maa) ja Halla (N. Halla) olivat paikalla. Nanelle avo EH ja Hallalle avo H.
Nanen arvostelu:
"Tri of excellent intense black. Head balanced & proportioned. Flat skull. Prefer more definition of stop. Eyeshape a little full, prefer better placement but is dark. Rounded foreface with good underjaw. Lacking neck. Good forechest. Adeq. upperarm & shoulder. Well proportioned squarell off. Tailset correct. Tail little short. Adeq. stifle & hock. Very masculine expression. Tense to pace on a move. Carries tail high. Happy boy."
Jos tuomari oikein dikannut Hallaa niin voi pojat miten mä olen aina vaan niin ylpeä sen olemisesta ihan missä tahansa. Tyyppi on ollut ahtaassa, hälyisessä näyttelyhallissa viimeksi pentuna ja se on kyllä silti ihan yhtä cool siellä kuin ihan missä tahansa muuallakin. Heiluttaa vaan häntää rennosti ja touhuaa kun touhutaan, tuuppimisesta ja riekuttamisesta tulee heti murinat, mutta tulee alas kierroksilta välittömästi, kun lopetetaan. Muutaman minuutin nlypaikalla olon jälkeen tyyppi vetää sikeitä, oikosenaan, umpiunessa, peittelemättömässä metallihäkissä, keskessä hässäkkää.

Viikko erkkarin jälkeen Maj ja Nane olivat näyttelyssä Hyvinkäällä, Tarja Löfman:n kehässä. Maj:lle 1.KP ja ROP-pentu, ainoana pentuluokan osallistujana.
Arvostelu:
"Feminiininen narttupentu. Hyvä purenta. Tummat silmät. Hyvät korvat. Tyypilliset pään linjat. Vielä kevyt runko. Toivoisin enemmän kulmauksia eteen ja taakse. Liikkuu hyvällä askelpituudella, kapeasti takaa. Erinomainen hännän asento. Kaunis karvapeite."
Nanelle H(!) :), arvostelulla joka kuului näin:
"4-vuotias hieman raskaan vaikutelman antava uros. Puhdaspiirteinen pää. Kauniit silmät ja hyvät korvat. Lyhyt kaula ja niukat etukulmaukset. Hyvä syvä rintakehä. Liikkuu lyhyellä askeleella. Ajoittain korkea häntä."

Maaliskuun lopussa Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero tekivät nollan agilityssä ja tällä tuloksella pari lunasti paikkansa kesän SM-kisoihin! Ihan mahtavaa!

Tiukun velipoika Enzo (N. Tosi Kiitäjä) ja Tuomas taituroivat nollavoiton maaliskuun lopussa! Huippua! Tälläkin parilla on osallistumisoikeus SM-kisoihin, sekä myös karsintoihin.

Edellisten puolisisko Blitz (N. Vesi) ja Petri kisasivat pitkän tauon jälkeen kaksi starttia huhtikuun lopussa. Molemmista kisoista nollavoitot! Huisia!

Ja edelleen edellisten puolisisko Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja ovat tehneet nollia piiiitkän tauon jälkeen. Turussa maaliskuun lopussa nolla ja toinen sija isossa 51 koiran luokassa. Myös Kirkkonummelta nolla ja toinen sija huhtikuun lopulta. Hyvä te! On kyllä ihan parasta, että Hippi on toipunut niin hyvin!

Samaan puolisisarusparveen kuuluva Tuima (N. Tuli) ja Kajsa ovat 'tehtailleet' nollia agilityssä. Viime lauantaina Purinalla isossa luokassa (49 koiraa) nollavoitto! Heti perään sunnuntaina kahdelta radalta nollavoitot! Tyypit on ihan liekeissä!

Muistiin vielä tännekin, että Milli ja Mooli juoksivat huhtikuussa. Inksu ja Halla eivät lähteneet siihen vielä mukaan. Jännityksellä odotellaan, pitääkö Halla saman pitkän juoksuvälinsä. Ihan vielä ei tarttis juosta, kun ei ole päätöksiä vielä tehty...

Ensi viikonloppuna leireillään Eyewitness- ja Nappulavaaran -porukalla yhdessä! Jippiajee!


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Aika menee kuin iltamissa

ja sitä rataa. Paljon on tässä ollut menoa ja meininkiä.

Terveysjuttuna ensinnä, että Hippi (N. Ensi-Ilta) on suureksi riemuksemme toipunut todella erinomaisesti mucocele-leikkauksesta ja on jo jonkin aikaa viettänyt täysin normaalia koiran elämää. Agilitykisoihinkin ovat Nadjan kanssa menossa.

Tuima (N. Tuli) silmäpeilattiin helmikuun loppupuolella terveeksi, lukuunottamatta lievää distichiasista. Halla (N. Halla), Milli ja Mooli peilattiin eilen. Kaikki vailla löydöksiä. Hallalla ei edes ylimääräisiä karvoja. Hieno homma! Nyt voi siltä osin jatkaa pentusuunnitelmia.

Tuima ja Kajsa ovat tehneet upeita suorituksia agilityssä, kuinkas muuten :). 17.3. Ojangosta hyppäriltä nollavoitto! Huisia! Tämä pari on valittu myös edustamaan Suomea kesän Euroopan Open -agilitykilpailuihin Belgiaan. Tuima sijoittui Etelä-Suomen Sheltit ry:n vuoden 2012 agilitysheltti-kisassa hienosti toiseksi! Onnittelut Kajsa!

Myös Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero ovat tehneet nollia kolmosluokassa! Tämä pari teki tuplanollan Ojangossa 17.3. ja yhtä nollaa enää uupuu kesän SM-kisavaatimuksista! Huippua Tero!

Vallu (N. Routa) ja Hannele voittivat mediykkösten agilityradan Ojangossa 16.3. Mahtavaa Hanski! Isosti onnea!

Vauhti (N. Ilta-Villi) oli myöskin tehnyt nollan medikolmosissa lainaohjaajansa Matleena Kallion kanssa! Onnea!

Toinen Kulta-pentueen tytöistä, Myy (N. Kultakuume) aloitti juuri ensimmäisen juoksunsa. Ikää lapsosilla nyt vajaa 8kk. Nekin on jo 'isoja' :)

Tässä muutama kuva Myystä ja Jesperistä (N. Kimpale Kultaa) noin kuukauden takaa.




Kuvat: Maria Penttinen

Näissä kuvissa puolestaan seikkailevat tammi-maaliskuussa Maj (N. Kultahuuma) ja Nane (N. Maa).

Maj, Dea ja Nane

Nane

Maj tammikuussa
Kuvat: Hanna Jauhiainen

Inksukin on jo huomenna 10 kuinen. Käytiin sen kasvattajan Ninan kanssa aurinkoisella aamulenkillä ja Nina nappasi siitä parit kuvat. Ihana oli nähdä taas huLjan reipasta ja hurmaavaa Hitsiäkin (N. Se Yksi Ja Ainoa)!


Kuvat: Nina Lahin

Helmikuun puolivälin tienoilla kimppalenkkeiltiin täällä meidän nurkilla. Kiitos vielä kaikille oikein mukavasta päivästä!
Tässä muutama Hannan ottama kuva.

Hitsi ja Maj

Yleistä meininkiä

Inksu

Tiuku

Tuima

Veljekset Tuima ja Nane

Pitkän päivitystauon vuoksi jäi varmaankin jotain tahattomasti sanomatta. Lisäillään niitä sitten tarpeen mukaan. :)

torstai 17. tammikuuta 2013

Uusi vuosi käynnistynyt

Ihan ekana laitetaan ylös vuoden eka agilitytulos. Loppiaisviikonloppuna kisattiin Eckerössä, jossa mukana geimeissä olivat Blitz (N. Vesi) ja Petri. Hyppyradalla pari suoriutui upeasti nollavoiton arvoisesti! Tuomarina oli Saviojan Anne, joten vielä ei Bliistä tullut AVA-H:ta, johon tulos sinällään olisi oikeuttanut. Paljon onnea!

Kulta-lapsoset kasvaa tosi lupaavan kokoisina, ja olen kyllä niihin tosi tyytyväinen muutenkin, ja mikä tärkeintä, niiden omistajat ja haltijat ovat sitä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuopi tullessaan. Maj (N. Kultahuuma) oli reilu 5kuisena 32cm, Dippi (N. Kullankaivaja) 34cm, Jesper (N. Kimpale Kultaa) 34,5cm (5,9kg) ja Eetu (N. Kullanhuuhtoja) n. 38cm. Eetustakaan tuskin siis mikään ihan jättiläinen tulee, vaikka mistäpä noista tietää. Tärkeintä että Eetu tuntuu olevan napakymppi omistajilleen.

Vuosi 2012 tuli ja meni, ja olihan siinä taas kerrakseen. Oli onnea ja iloa sekä surua ja pettymyksiä, niin kuin elämässä nyt on.

Kasvattien osalta niitä iloja tuotti mm. Talvi-pentueen hienot viralliset terveystutkimustulokset, kymmenen(!) uutta agilityvaliotitteliä (vähänkö olette olleet päteviä!!) ja muut iloiset harrastusuutiset, toistaiseksi nappiin mennyt Kulta-pentue, ihana vaikeuksien kautta voittoon -Hitsi sekä lukuisat muut kivat asiat. Mun ansiotani eivät valionarvot ja kisamenestys ole, mutta olen iloinen puolestanne ja arvostan kovaa työtä saavutustenne takana. Ne tärkeimmät jutut tehdään ja se suhde luodaan kuitenkin muualla enkä halua laittaa koiria tärkeysjärjestykseen virallisten kisatulosten perusteella. Tärkeintä on että koira tuottaa iloa omistajalleen, on omistajalleen sopiva ja toisin päin ja että koiralla on onnellinen, virikkeellinen elämä. Mulle ihaninta on saada se puhelu tai viesti koiraansa tyytyväiseltä ihmiseltä. Joskus se tulee enempien, joskus olemattomien vaikeuksien kautta. Jaettu ilo on kaksinkertainen (vähintään) ilo ja musta on kiva, jos saan olla osa sitä. Ootte kaikki tärkeitä!

Surua ja pettymyksiäkin siis oli. Kitin ja Waden kuolema toissavuonna varjosti paljon myös tätä mennyttä vuotta. Halla (N.Halla) oli onnettomuudessa heti tammikuussa ja etujalkaa operoitiin kolmesti. Tällä oli kuitenkin onnellinen loppu ja Halluli kirmaa täysin normaalisti, on saanut terveen paperit lääkäriltä ja esim Piiralta (elämäni ensimmäinen koira, josta _Piira_ sanoo ettei tässä ole mitään :D). Milliltä operoitiin toinenkin kulmuri (kangaslelut yhdistettynä pölynestokäsiteltyyn kivituhkaan EI ole hyvä yhdistelmä), mutta koira on nyt siltä osin täysin kunnossa. Hipillä todettiin loppuvuodesta mucocele, jonka leikkausta tällä hetkellä odotellaan. Tipi jäi tyhjäksi keväällä. Hitsin alku oli aika rankka, mutta kovin opettavainen, jne. Syksyn penturumba opetti kaikkineen paljon, niin pennuista monessa mielessä kuin nartuista ja ihmisistä.

Pettymyksiä oli tosi paljon ja ne on ottaneet tosi koville. Osa ehkä jo muuttunut iloksi tai ainakin osasta olen oppinut. Esim just Hitsin, melko kovan alun saaneen ainoan pennun elämä ja sen seuraaminen opetti tosi paljon. Kovasti sain apua myös kokeneilta siihen liittyen, mikä oli kyllä hienoa. Mulle henk.koht. on ollut todella kova paikka etten saanut Kitin 'linjaa' narttuina enää. Kaikista ei ole äidiksi ja kokeilujen tulokset eivät voi olla enää sattumaa. En vaan enää uskaltaisi riskeerata. Onneksi on kuitenkin niitä poikia.

Koiramaailma on aika kova. Olen pehmo, tiedetään ja jotenkin pitäisi kovettua että kestää. Kasvattaminen ei ole aina herkkua, jalostusvalinnat on tosi vaikeita (oi jospa ei tarttisi tehdä kompromisseja JA tietäisi kaiken kaikkien perimästä...), ainakin mulle (yhteiskuntatieteilijän liian laajalle katsomista? Jaa-a?) ja monessa kohtaa tulee tilanne jossa kaikkia ei voi miellyttää. Se on mun jotenkin tosi vaikea hyväksyä. Mun ystävillä on ollut muutamalla samaan aikaan raskasta vähän samantyyppisten asioiden parissa. Siitä ehkä olen tässä alkuvuonna herännyt miettimään, että mikä ihme motivoi jatkamaan? Mikä muita motivoi? Mietin pari viikkoa ennen kuin mulla oli joku käsitys siitä mikä edes mua itseä motivoi. On paljon kivoja juttuja, ja totta, ehkä ne pienet saa menemään yli niistä pettymyksistäkin. Mietin, että koen jotenkin tekeväni jotain hyvää, laajemmassa skaalassa. HUOM! Mua tuntemattomat, edellinen lause sisältää rekkalastillisen itseironiaa! Adjektiivi hyvä, mitä se sit kenellekin tarkoittaa? Juttelin ihanan Ninan kanssa (Terveisiä! Kiitos!) mm siitä että hyvä on niin kovin subjektiivinen käsite. Karkeasti arvioiden jokainen _ihan itse_ määrittelee hyvänsä. Toki on yleisesti määritelty mitä esim hyvät lonkat tarkoittavat (jonka tänkin saivartelija voi muuttaa vähemmän yksiselitteiseksi eri rotujen suhteen), mutta homma on jo paljon moniulotteisempi kun puhutaan vaikkapa hyvästä terveydestä laajemmin, hyvästä luonteesta puhumattakaan. Tästä hyvästä nyt varmaan saisi vaikka kirjan kirjoitettua... Mua aikuisten oikeasti kiinnostaa mikä teitä muita motivoi! Tilaston mukaan täällä joku (n. 1500 käyntiä kk:ssa) käy lukemassa, joten jos edes jotain kasvattajaa kiinnostaisi vastata, olisi huisia kuulla. Mä olen niin aloittelija vasta, että tosi mielelläni kuuntelen ja opin kokeneemmiltani.

No, mutta jospa ettepäin. Viime vuonna sain vihdoin sen virallisen, kauan kaivatun opiskelupaikan, tai oikeammin kaksi. Ensin pääsin erillisvalinnassa Turun yhteiskuntatieteelliseen ja sitten pääsykokeen kautta ihan ykkösvaihtoehtooni Helsingin Yliopiston Valtiotieteelliseen lukemaan valtio-oppia, vielä tarkemmin hallinnon- ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle. Syksyllä opinnot ei penturumbaan liittyen hirveesti edenneet mutta muutaman opintopisteen sain kuitenkin plakkariin. Nyt sitten ollaan nenä enemmän kirjassa kiinni. Edelleen tuntuu että ihan oikein olen valinnut, vaikka maistelin alaa jo avoimessa ekan vuoden eli 60op:n verran. Meidän arkeen vaikuttava juttu on myös ollut Jarin perustama Taikamuona. J laajensi valokuvauksesta lemmikkien raakaruoan myyntiin, saatuamme sillä omien koirien kautta niin hyviä tuloksia. Mun oma agilityharrastus on ollut edelleen aikalailla lamassa, mikä harmittaa. Omien rankaongelmieni takia on tullut kaikenlaista ja se on rajoittanut harrastamistakin. Tilanne on jo parempi, joten alkaneella vuodella on kyllä tarkoitus olla aktiivisempi silläkin saralla. Meidän rajusti supistunut koiralaumakin suureni kesällä ylläripennulla, kun Karjaalta muutti meille jonkinlainen 'kohtalopentu', pikkuinen bc-narttu Ink. Inksu Pinksu on Millin puolisisko. Niillä on sama isä, suurenmoinen Rio.

Alkaneena vuonna toivon kaikkien kasvattieni tuottavan omistajilleen paljon iloa ja pysyvän terveinä! Samoin toivon meidän ja lauman pysyvän terveinä ja hyvässä kunnossa. Tavoitteena olisi aktivoitua agilityrintamalla kisaamisen suhteen. Syksylle on suunnitelmissa pentue Hallalle. Saas nähdä miten käy.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ml karvaiset ystävät!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden vimpat aksatulokset

ja hienot sellaiset onkin!

Tänään kisattiin kolmosten todella suuret luokat Ojangossa. Medeissä Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero tekivät KAKSI NOLLAA! Voi hitsit miten iloinen olen Teron puolesta! Ei oo liian helpossa nollat... ;)

Mineissä puolestaan kisasivat sisarukset Blitz (N. Vesi) ja Tuima (N. Tuli). Tuimalle ja Kajsalle isossa, kovavauhtisessa luokassa nolla ja toinen sija, heti Neon:n jälkeen. Blitz:lle ja Petrille kolmas sija, vain 0,03sek velipojan jälkeen. Blitz ja Petri tekivät myös toisen nollan ihan ihan hitusen yliajalla (0,03sek). Suuresti onnea taitaville!

Waden poika Tao (Pilvimarjan Pikku Kiwa) ja Mikaela kisasivat eilen Ojangossa miniykkösissä. Tuloksena nolla ja SERT! Onnittelut luokkanousijoille!

Hitsin (N. Se Yksi Ja Ainoa) strategiset mitat pari päivää vajaa nelikuisena ovat: paino 3,3kg ja säkäkorkeus 27cm.

Alla olevat kuvat pontevasta murusesta on ottanut Mikko Koskinen.




maanantai 10. joulukuuta 2012

Vuorokausi -pennut 3v!

Kolme vuotta sitten tähän aikaan ihmettelimme ensikertalaista, huikean hienosti pentunsa hoitavaa koira-äitiä, Hymyä (Firabellen Hymy) jolla ensimmäiset meikäläisen kennelnimelle syntyneet soopelipennut. Neljä elinvoimaista, ruskeaa koiralasta oli syntynyt aamun aikana. Nyt nuo neljä ovat "jo" kolmevuotiaita. Paljon onnea Aamu (N. Aamu Aurinko), Pena (N. Yön Ritari), Priima (N. Päivän Säde) sekä Vauhti (N. Ilta Villi)!

Ao. kuvissa sopulilapset 5vkoisina.
Vauhti

Priima

Aamu

Pena

Priiman Kulta-pennutkin ovat jo nelikuisia. Noin 16 viikkoisena, eli parisen viikkoa ennen neljän kuukauden ikää, Maj (N. Kultahuuma) painoi 3,7 kiloa ja säkäkorkeutta oli noin 27,5cm, Jesper (N. Kimpale Kultaa) vastaavana ajankohtana 4,4 kiloa ja 32cm sekä Dippi (N. Kullankaivaja) 4,1 kiloa ja säkää noin 30cm. Huvittaa korviini kantautunut kommentti (selän takaa...), että minulla on tässä pentueessa koko-ongelma. Kommentti ajalta, jolloin pennut olivat noin kuusiviikkoisia. No, nämä ovat shelttejä ja vieläpä ulkosiitosta. :D

Muoks. Maj:n tuoreimmat mitat tältä päivältä 3,9kg ja säkä 29cm.

Perjantaina näin pikaisesti Hitsin. Ihana Hitsin Pimpula! Se oli liikuttava äänirepertuaarissaan kun tavattiin. Sininen on kotiutunut oikein mainiosti ja on reipas shelttilapsi.

Viikonloppuna treffattiin Jesperin sekä tietysti Marian ja Joonaksen kanssa ihan Helsingin keskustassa. Olivat tulleet Jyväskylästä viettämään viikonloppua koirat mukanaan. Ihan hurjan reippaana oli pieni kultainen ihan keskustassa, pahimpaan pikkujouluaikaan! Ja oih, miten tuo pieni mantelisilmäinen kultapoika mun silmäänikin miellytti. Mulla oli Ink mukana, joka oli ensimmäistä kertaa kaupungin vilinässä. Eipä tuo mistään ottanut paiseita, näytti vain ihmettelevän miksi kaikki ihmiset vain kävelevät ohi. Hurjan reipas Inksu Pinksu!

Eilen oltiin Jarin kanssa messarin Voittaja -näyttelyssä pällistelemässä. Etelä-Suomen Sheltit olivat tehneet tosi hienon "rotukopin" ja tunnelma siellä oli oikein kiva! Aurinkoisia ihmisiä kertomassa rodusta sekä vetonaulana myös Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja näyttämässä temppuja! Ykkösryhmän voitti upeasti sheltti, mikä ei tuollaisessa näyttelyssä ole ihan jokapäiväistä herkkua. Voittaja oli blm-uros Blomlane's True Blue "Robin", meidän Talvi-pentujen isä. Hieno saavutus tuollaisessa näyttelyssä.



maanantai 19. marraskuuta 2012

Haikeus

Hamsutin (N. Se Yksi Ja Ainoa) muutti omaan, erinomaisen hyvään kotiinsa Ninan luokse Karjaalle. Ihanaa on sekin, että se on lähellä ja näen sitä varmasti usein. Mulla on siitä tosi hyvä mieli, vaikka kovasti oli haikeaa pikkuisesta luopua. Nyt mun (ja koko meidän perheen ja lauman) työni sen kanssa on tavallaan tehty. Olen oppinut hamsun (ei pysyvä nimi) myötä ihan hirmuisen paljon. Kaikista pennuista tulee mulle hyvin tärkeitä, kun niistä aina huolehtii ja viettää niiden kanssa paljon aikaa. Tämä oli silti jotain erityistä. Ainoa pentu, taistelija, pieni pörröinen täplähyeena ja taisteluhamsteri, ja niiiin suloinen, Kitin tyttären poika. Lopulta sen virallisen nimenkin oli pakko olla juuri se mikä siitä tuli, Se Yksi Ja Ainoa. Haikea ja huojentunut mieli. :') Kiitos Nina!
Suurkiitokset myös Heinosille pentuprojektista ja Iidalle mahdollisuudesta käyttää Hunnia!

Ao. kuvissa pentunen ekaa aamua uudessa kodissaan. :)





Kuvat: Nina Lahin

Eiliset 11 viikkoisen strategiset mitat olivat: paino 2220g ja säkäkorkeus ~23,5cm.

Muoks vielä. En viitti tätä varten omaa päivitystä kirjoittaa. Onpahan muuten talossa kummallisen 'rauhallista'. Siis Inksuhan on tullut taloon juuri ennen pentujen syntymää ja touhuaa täällä, mutta silti. Milli, Mooli ja Halla on tosi tasapainoinen kolmikko, ei mitään säätämisiä eikä jännittyneisyyksiä. Ei siis Ink:kään mitään sellaista, mutta se on bordercollien pentu eikä siis vain makaa :D, vaikka tasapainoisen 'rauhallinen' onkin (ei siis mikään 'hermostunut' nonstophyrrä). Mietin yksi päivä, että meillä on ollut useampi hoitokoira (kasvatteja), pentuja ja niiden kaksi emoa täällä vaihtelevalla kokoonpanolla toukokuun lopusta saakka, lähes kuusi kuukautta putkeen! Ei ihme, että välillä tuntui että melkoinen sirkus tää talo on. Tosi tosi hyvin kaikki meni, mutta välillä on kyllä mukavaa olla ihan oman porukan kesken.