Uusi vuosi käynnistynyt

Ihan ekana laitetaan ylös vuoden eka agilitytulos. Loppiaisviikonloppuna kisattiin Eckerössä, jossa mukana geimeissä olivat Blitz (N. Vesi) ja Petri. Hyppyradalla pari suoriutui upeasti nollavoiton arvoisesti! Tuomarina oli Saviojan Anne, joten vielä ei Bliistä tullut AVA-H:ta, johon tulos sinällään olisi oikeuttanut. Paljon onnea!

Kulta-lapsoset kasvaa tosi lupaavan kokoisina, ja olen kyllä niihin tosi tyytyväinen muutenkin, ja mikä tärkeintä, niiden omistajat ja haltijat ovat sitä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuopi tullessaan. Maj (N. Kultahuuma) oli reilu 5kuisena 32cm, Dippi (N. Kullankaivaja) 34cm, Jesper (N. Kimpale Kultaa) 34,5cm (5,9kg) ja Eetu (N. Kullanhuuhtoja) n. 38cm. Eetustakaan tuskin siis mikään ihan jättiläinen tulee, vaikka mistäpä noista tietää. Tärkeintä että Eetu tuntuu olevan napakymppi omistajilleen.

Vuosi 2012 tuli ja meni, ja olihan siinä taas kerrakseen. Oli onnea ja iloa sekä surua ja pettymyksiä, niin kuin elämässä nyt on.

Kasvattien osalta niitä iloja tuotti mm. Talvi-pentueen hienot viralliset terveystutkimustulokset, kymmenen(!) uutta agilityvaliotitteliä (vähänkö olette olleet päteviä!!) ja muut iloiset harrastusuutiset, toistaiseksi nappiin mennyt Kulta-pentue, ihana vaikeuksien kautta voittoon -Hitsi sekä lukuisat muut kivat asiat. Mun ansiotani eivät valionarvot ja kisamenestys ole, mutta olen iloinen puolestanne ja arvostan kovaa työtä saavutustenne takana. Ne tärkeimmät jutut tehdään ja se suhde luodaan kuitenkin muualla enkä halua laittaa koiria tärkeysjärjestykseen virallisten kisatulosten perusteella. Tärkeintä on että koira tuottaa iloa omistajalleen, on omistajalleen sopiva ja toisin päin ja että koiralla on onnellinen, virikkeellinen elämä. Mulle ihaninta on saada se puhelu tai viesti koiraansa tyytyväiseltä ihmiseltä. Joskus se tulee enempien, joskus olemattomien vaikeuksien kautta. Jaettu ilo on kaksinkertainen (vähintään) ilo ja musta on kiva, jos saan olla osa sitä. Ootte kaikki tärkeitä!

Surua ja pettymyksiäkin siis oli. Kitin ja Waden kuolema toissavuonna varjosti paljon myös tätä mennyttä vuotta. Halla (N.Halla) oli onnettomuudessa heti tammikuussa ja etujalkaa operoitiin kolmesti. Tällä oli kuitenkin onnellinen loppu ja Halluli kirmaa täysin normaalisti, on saanut terveen paperit lääkäriltä ja esim Piiralta (elämäni ensimmäinen koira, josta _Piira_ sanoo ettei tässä ole mitään :D). Milliltä operoitiin toinenkin kulmuri (kangaslelut yhdistettynä pölynestokäsiteltyyn kivituhkaan EI ole hyvä yhdistelmä), mutta koira on nyt siltä osin täysin kunnossa. Hipillä todettiin loppuvuodesta mucocele, jonka leikkausta tällä hetkellä odotellaan. Tipi jäi tyhjäksi keväällä. Hitsin alku oli aika rankka, mutta kovin opettavainen, jne. Syksyn penturumba opetti kaikkineen paljon, niin pennuista monessa mielessä kuin nartuista ja ihmisistä.

Pettymyksiä oli tosi paljon ja ne on ottaneet tosi koville. Osa ehkä jo muuttunut iloksi tai ainakin osasta olen oppinut. Esim just Hitsin, melko kovan alun saaneen ainoan pennun elämä ja sen seuraaminen opetti tosi paljon. Kovasti sain apua myös kokeneilta siihen liittyen, mikä oli kyllä hienoa. Mulle henk.koht. on ollut todella kova paikka etten saanut Kitin 'linjaa' narttuina enää. Kaikista ei ole äidiksi ja kokeilujen tulokset eivät voi olla enää sattumaa. En vaan enää uskaltaisi riskeerata. Onneksi on kuitenkin niitä poikia.

Koiramaailma on aika kova. Olen pehmo, tiedetään ja jotenkin pitäisi kovettua että kestää. Kasvattaminen ei ole aina herkkua, jalostusvalinnat on tosi vaikeita (oi jospa ei tarttisi tehdä kompromisseja JA tietäisi kaiken kaikkien perimästä...), ainakin mulle (yhteiskuntatieteilijän liian laajalle katsomista? Jaa-a?) ja monessa kohtaa tulee tilanne jossa kaikkia ei voi miellyttää. Se on mun jotenkin tosi vaikea hyväksyä. Mun ystävillä on ollut muutamalla samaan aikaan raskasta vähän samantyyppisten asioiden parissa. Siitä ehkä olen tässä alkuvuonna herännyt miettimään, että mikä ihme motivoi jatkamaan? Mikä muita motivoi? Mietin pari viikkoa ennen kuin mulla oli joku käsitys siitä mikä edes mua itseä motivoi. On paljon kivoja juttuja, ja totta, ehkä ne pienet saa menemään yli niistä pettymyksistäkin. Mietin, että koen jotenkin tekeväni jotain hyvää, laajemmassa skaalassa. HUOM! Mua tuntemattomat, edellinen lause sisältää rekkalastillisen itseironiaa! Adjektiivi hyvä, mitä se sit kenellekin tarkoittaa? Juttelin ihanan Ninan kanssa (Terveisiä! Kiitos!) mm siitä että hyvä on niin kovin subjektiivinen käsite. Karkeasti arvioiden jokainen _ihan itse_ määrittelee hyvänsä. Toki on yleisesti määritelty mitä esim hyvät lonkat tarkoittavat (jonka tänkin saivartelija voi muuttaa vähemmän yksiselitteiseksi eri rotujen suhteen), mutta homma on jo paljon moniulotteisempi kun puhutaan vaikkapa hyvästä terveydestä laajemmin, hyvästä luonteesta puhumattakaan. Tästä hyvästä nyt varmaan saisi vaikka kirjan kirjoitettua... Mua aikuisten oikeasti kiinnostaa mikä teitä muita motivoi! Tilaston mukaan täällä joku (n. 1500 käyntiä kk:ssa) käy lukemassa, joten jos edes jotain kasvattajaa kiinnostaisi vastata, olisi huisia kuulla. Mä olen niin aloittelija vasta, että tosi mielelläni kuuntelen ja opin kokeneemmiltani.

No, mutta jospa ettepäin. Viime vuonna sain vihdoin sen virallisen, kauan kaivatun opiskelupaikan, tai oikeammin kaksi. Ensin pääsin erillisvalinnassa Turun yhteiskuntatieteelliseen ja sitten pääsykokeen kautta ihan ykkösvaihtoehtooni Helsingin Yliopiston Valtiotieteelliseen lukemaan valtio-oppia, vielä tarkemmin hallinnon- ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle. Syksyllä opinnot ei penturumbaan liittyen hirveesti edenneet mutta muutaman opintopisteen sain kuitenkin plakkariin. Nyt sitten ollaan nenä enemmän kirjassa kiinni. Edelleen tuntuu että ihan oikein olen valinnut, vaikka maistelin alaa jo avoimessa ekan vuoden eli 60op:n verran. Meidän arkeen vaikuttava juttu on myös ollut Jarin perustama Taikamuona. J laajensi valokuvauksesta lemmikkien raakaruoan myyntiin, saatuamme sillä omien koirien kautta niin hyviä tuloksia. Mun oma agilityharrastus on ollut edelleen aikalailla lamassa, mikä harmittaa. Omien rankaongelmieni takia on tullut kaikenlaista ja se on rajoittanut harrastamistakin. Tilanne on jo parempi, joten alkaneella vuodella on kyllä tarkoitus olla aktiivisempi silläkin saralla. Meidän rajusti supistunut koiralaumakin suureni kesällä ylläripennulla, kun Karjaalta muutti meille jonkinlainen 'kohtalopentu', pikkuinen bc-narttu Ink. Inksu Pinksu on Millin puolisisko. Niillä on sama isä, suurenmoinen Rio.

Alkaneena vuonna toivon kaikkien kasvattieni tuottavan omistajilleen paljon iloa ja pysyvän terveinä! Samoin toivon meidän ja lauman pysyvän terveinä ja hyvässä kunnossa. Tavoitteena olisi aktivoitua agilityrintamalla kisaamisen suhteen. Syksylle on suunnitelmissa pentue Hallalle. Saas nähdä miten käy.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ml karvaiset ystävät!

Tuimalle tuplanolla

Tuimis (N. Tuli) ja Kajsa aksailivat tänään Järvenpäässä tuplanollan, joista toinen oli voitto ja toinen 2. sija! Hienoa pätevät!

Eilen Tiuku ja Tero olivat voittaneet epikset! Hyvä hyvä!

Hallastakin (N. Halla) otettiin muutama räpsy eilen. Ikää kuvaushetkellä 15kk, tai päivän vajaa ;).

Tänään Halla ja Milli kävivät fyssarilla. Hallalla leikatun kintun vastakkainen puoli ihan tukossa, erityisesti rintaranka heti sään takaa sekä lanne. Ei ihme! Yllättävän tasapainoisesti tuo liikkuu siihen nähden. Seistessä tuppasi ennen käsittelyä hieman seisomaan lanne koholla, jalat rungon alla. Saatiin kuitenkin auki ja tehdään kotona jumppajuttuja sekä aletaan nyt liikkua pikkuhiljaa ihan kunnolla. Eilen tehtiin eka "kunnon" tunnin lenkki, varmuuden vuoksi fleksissä ettei sinkoile, ja että pääsee kuitenkin liikkumaan sopivalla askelpituudella. Hienosti ravaa, ei siis peitsaa tai laukkaa yhtään.

Bliille nolla ja Halla kunnossa

Blitz (N. Vesi) ja Petri osallistuivat Jyväskylässä pidetyn viimeisen Top Team -leirin päättäjäisiksi myös kolmosluokan agilitykisoihin. Yksi nolla plakkariin, sijoituksella 2. Hienoa! Onnittelut!

Hallalta (N. Halla) poistettiin tikit viime viikolla ja kaikki on oikein hyvin. Viikon verran vielä otetaan hieman iisimmin eli lenkkeillään remmissä, jotta ruuvien reijät ovat ihan varmasti kokonaan luutuneet. Mahtaa tuskan hiki nousta otsalle sitten kun tuon jossain vaiheessa päästää irti. Pihalla se on toki ollut vapaanakin mutta ilman muiden koirien seuraa, ettei vaan riehuisi yhtään kovemmassa vauhdissa. Eilen se piti viedä autoon meidän ukilla, kun meno tätini lapukan kanssa meinasi yltyä oikein kunnon riehupainiksi sisälläkin. Lauantaina Hallalla on fyssari, kuten myös Millillä.

Parit kuvat tokokurssilta

Turussa järjestettiin Lentsun TOKO -kurssi 15.4. jolle osallistuivat sisarukset Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Tipi (N. Ilma).

Kuvat otti Sirpa Saari.

Hippi

Sisarukset

Huomenna on Hallan (N. Halla) kintun toivottavasti viimeinen leikkaus. Jalasta poistetaan viimeisetkin metalliromut, jotka sinne on inssattu murtuneita luita tukemaan. Toivotaan totisesti että urakka olisi tässä ja saataisiin alkaa pian elää normaalia elämää. Kuntoutusta tietysti on edessä siivu jos toinenkin. Olen kyllä ollut yllättynytkin siitä miten hienosti Halla on näyttänyt kaikesta toipuneen. Peukutetaan että homma jatkuu samanmoisena loppuun saakka!

Huono tuuri jatkuu

Meillä on ollut viime kesästä/syksystä lähtien aivan uskomattoman huonoa tuuria. Suurimpina asioina tietysti mun mummon, Kitin ja Waden kuolemat. Näiden lisäksi sairastelua, haavereita, tavaroiden hajoamisia ym ym ym. You name it. Sarjassamme esimerkki pikkujutuista; Tuulilasit hajoavat molemmista autoista peräkkäisinä päivinä ja kun olen saanut omani tuulilasin vaihdosta, ehtii auto olla mulla 23 tuntia ja matkalla huoltoon, siihen tulee särö.

Reilu viikko sitten tiistaina olimme normaalisti metsässä lenkillä Millin, Moolin ja Hallan (N. Halla) kanssa. Tällä kertaa onneksi Jarikin oli mukana. Koirat juoksentelivat tavalliseen tapaan ja tulivat yhtä kallioista rinnettä alas, Halla bortsujen perässä. Kaikki kävi niin nopeasti etten ehtinyt nähdä tarkalleen mitä tapahtui, ehkä Hallalla meni hetkeksi tasapaino ja se tuli hieman hallitsemattomasti rinteen alas. Mätkähdyksen jälkeen ei pieneen hetkeen kuulunut mitään. Lähdin juoksemaan paikalle ja mielessä ehti käydä tuon sekunnin aikana yhtä sun toista. Halla kuitenkin nousi notkelmasta vinkuen, ennen kuin ehdin paikalle. Lähes kymmenen metrin päästä näki jo että vasen etujalka jalka on pahasti poikki, rannenivelen yläpuolelta, sekä kyynär- että värttinäluu. Koira syliin ja Jari neuvokkaasti sitoi jalan kepillä ja t-paidanriekaleella, ettei se heiluisi kannettaessa niin kivuliaasti. Matkaa lähimmälle tielle oli ehkä kolmisen kilometriä. Päälisin puolin Halla näytti etujalan katkeamista lukuunottamatta vahingoittumattomana. Tietysti alkuun mielessä kävi myös kintereet, mutta ne olivat täysin ok.

Halla lakkasi hyvin pian vinkumastakin ja sylikyydissä katseli rauhallisena maisemia ja Millin ja Moolin touhuja. Se ei edes tärissyt kuin hetkittäin. Uskomaton tyyppi. Ajateltiin että on varmaankin shokissa kun on niiiin cool (vaikka hermot tuolla tyypillä on kyllä erinomaiset muutenkin). Kävelymatkalla heti soittoa eläinlääkäriin, meidän 'omalle' tähän lähelle. Tajusin itsekin että jalka on varmasti leikattava, johon tämä ell tuskin ryhtyy, mutta voisi antaa ensiapua. Koska onnettomuus sattui iltapäivällä puoli neljän maissa, pahoin pelkäsin ettei sitä enää tämän illan aikana leikkauspöydälle saataisi. Lääkäri lupasi heti soittaa ortopedikaverilleen ja kysyä, josko Halla pääsisi sinne. Samalle illalle ei onnistunut mutta he sopivat Hallalle leikkausajan heti aamuksi. Omalääkärimme otti meidät vastaan ylimääräisenä suoraan metsästä, jonne meidät lähimmältä tieltä kävi hakemassa kovin ystävällinen poikamme koulukaverin isä. Hallan jalka kuvattiin, se sai kipulääkkeitä (mm kipulaastarin) ja jalka lastoitettiin. Se ei lääkärin mukaan ollut shokissa ja lääkärikin hämmästeli kylmähermoista koiraa. Halla oli ihan pöllyssä koko illan ja yön.

Aamulla suunnattiin leikkaukseen. Jalkaan asennettiin metallilevy sekä kuusi ruuvia, jotka tullaan kaikki poistamaan kahdessa myöhemmin suoritettavassa leikkauksessa. Viikon päästä ensimmäisestä leikkauksesta oli tikkien poisto. Olemme hoitaneet jalkaa Bemerillä säännöllisesti kahdesti päivässä ja se on varmasti auttanut toipumiseen paljon (kipulääkkeet poissa jo siinä vaiheessa monta monta päivää) myös lääkärin mielestä, joka hämmästeli Hallan toipumista. Kontrollikuvat jalasta otetaan kuusi viikkoa onnettomuuden sattumisesta. Tapaturmapäivänä otetuissa kuvissa näytti siltä, että molemmat luut olisivat katkenneet erittäin 'siististi'. Jotain pientä säröä oli kuitenkin ennen leikkausta muodostunut, mutta leikanneen lääkärin mukaan se ei haittaa, vaan itseasiassa luutumispinta on parempi, kun pinta ei ole ihan tasainen. Järkeenkäypää. En ollut tiennyt, että näiden pienempien koirien etujalkojen luut eivät ole nk putkiluita vaan ihan umpiluuta. Ne kuulemma katkeavat helpommin kuin putkiluut. Oppia ikä kaikki. Ennuste on kuulemma todella hyvä. Varovaiseen ennustekysymykseeni oli vastaus "Siitä tulee urheilukoira", vaikka en viitannut kysymykselläni mihinkään harrastuksiin. Toivotaan nyt että kaikki menee hyvin eikä tapapakkeja tule. Nyt on puolisentoista viikkoa aitauslepoa takana ja ulkoilu vain tarpeiden tekoa. Halla olisi omasta mielestään valmis varmaankin metsälenkille... Huoh. Onneksi se ei ole mikään elohiiri silloin kun mitään ei tapahdu, mutta alkaa silläkin olla elbailua mitta täysi. Ulkoilu tapahtuu taluttimessa kunnes toisin määrätään. Lienee pitkään. Jos jotain positiivista niin tuo koira on kyllä edelleen paljastanut olevansa ihan huippu pääkopastaan.

Vakuutukset on muuten pop, vaikkeivät ne tässä tapauksessa olisi riittäneet kaikkea korvaamaankaan. Edes osan kuitenkin. Halla on toistaiseksi ainoa koiramme, jolla ei ole vakuutusta. Kyllä meinasi hymy hyytyä, kun ensimmäisen vuorokauden aikana kertyi hinnaksi liki 1400€. Tähän vielä kaksi leikkausta, kuvaukset + kuntoutus. Taidan olla toistaiseksi lokakuun puolivälistä maksanut eläinläärärilaskuja lähes 4000€ euroa. Ei kauheesti naurata tässä tilanteessa, vaikka onkin "vain" rahaa (jota sitäkin vaan valitettavasti tarvitaan elämiseen, halusi tai ei). Mutta tämä kaikki muu epäonni ei ole ehkä tämän blogin aihepiiriä.

Sitten vähän muuta juttua.
Priima (N. Päivän Säde) kävi Päivi Eerolan kehässä Lahden näyttelyssä nyt tammikuussa. Tuloksena hienosti ERI. Päivi oli erikseen maininnut harjoitusarvostelijalle, kuinka tässä on nyt juuri oikealla tavalla liikkuva koira. :) Lisään arvostelun jahka saan sen. Kiitos Riikka jälleen yhdestä näytelmäkeikasta!

Priiman velipoika Vauhti (N. Ilta Villi) on nyt myöskin kuvattu ja tutkittu virallisesti. Vauhtihan välikuvattiin 9-10kk:n ikäisenä ja oli silloin priimaa. Sama hieno tulos saatiin edelleen. Lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0! Nyt on koko Vuorokausi -pentue kuvattu terveeksi! Jippiiiii! Aamu on kuvattu asuinmaassaan Norjassa, joten sen tulokset eivät ainakaan vielä näy KoiraNet:ssä.

Nyt, yhtä lukuunottamatta, kaikki yli vuoden ikäiset kasvattini on virallisesti luustotutkittu. Kaikki ovat myös terveitä (lonkat: 11x A, 1x B, kyynärät ja polvet kaikilla 0)! Kiitos kaikki ihanat kasvattien omistajat erittäin aktiivisesta tutkituttamisesta!