Eilen kilpailtiin Helsingin Seudun Kennelpiirin agilityn piirinmestaruuksista. Etelä-Suomen Sheltit ry oli kasannut joukkueet ensimmäistä kertaa historiassaan, eikä turhaan. Mineissä joukkue pokkasi upeasti hopeaa 16 joukkueen joukosta. Joukkueessa kilpailivat kasvattini, sisarukset Blitz (N. Vesi) ja Tipi (N. Ilma) kera ohjaajiensa Petrin ja Sadun sekä Milli (Snowglow's Velvet Rose, edellisten serkkutyttö :)) ja Cindy kera ohjaajansa Helin. Medijoukkue sijoittui hienosti kuudenneksi. Joukkueessa kilpailivat Blitz:n ja Tipin puolisisko Tiuku (N. Tosi Nopee), Tero ohjaajanaan sekä Java ja Satu, Bea ja Heli sekä Piko ja Kai. Paljon paljon onnea kaikille!
Tiuku ja Tero tekivät nollan yksilöagilityradalla. Sijoitus 6./44. Onnea Tero!
Piirinmestaruuksia kisattiin myös Keski-Pohjanmaalla eilen. Miniluokan piirinmestaruuden vei Waden ja Riinan poika Pepsi (Sopuriinan Bertil), Anne ohjaajanaan. Parille piirinmestaruuden lisäksi myös hyppy- ja agilitysertit! Paljon onnea!
Olin reilu viikko sitten itse melko kipeä ja tuli siinä mieleen jännä ilmiö koiramaailmasta (samaa vikaa on joskus koirilla kuin minulla oli). Onko syynä ikävä tapa hyökätä haaskalle vai mikä, kun monesti jos koiralla on jotain häikkää, on liki automaattinen reaktio se, että vian on pakko olla perinnöllistä? Sikiön kehityksessä tapahtuu esimerkiksi helposti asioita, joiden vuoksi yksilö ei ole 'täydellinen', sillä on jokin vika. Silti kysymyksessä ei ole välttämättä lainkaan mikään perinnöllinen asia. Koiramaailmassa on jostain syystä taipumus ajatella, että synnynnäinen = perinnöllinen. Tai että jokin hankittukin on automaattisesti perinnölllinen vika, vaikkapa kovalla käytöllä olleen koiran varpaiden nivelrikko. Alttius sellaiseen voi toki olla perinnöllistä. Ilman muuta koirilla on valtavasti perinnölliseksi katsottavia vikoja, niitä en lainkaan vähättele, päin vastoin! Ei siis nyt kannata vetää tästä mitään johtopäätöksiä... ;) Tämä taipumus ajatella 'kaikesta' niin tuli mieleeni itse sairastaessani. Koirilla kun tuostakin sanotaan että on 'perinnöllistä' ja ihmisillä ei niinkään. Jälleen, kaikki ei ole vain mustaa tai valkoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta läpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta läpinää. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. syyskuuta 2013
perjantai 6. syyskuuta 2013
Yhteydenpidon ilo
Eilen Lohen geenitestijoukkarin lomakkeen tietoja pähkiessäni tuli mieleen miten suunnattoman suuri ilo, onni ja hyöty on siinä, että tiedän niin paljon kasvateistani. Oikeasti! Saadaan puolin ja toisin tietoja, jotka kertovat 'jalostuksen' onnistumisesta ja epäonnistumisesta, ja voidaan toivottavasti viedä asioita parempaan suuntaan. Huonot uutiset ovat aina, ihan aina, kurjia mutta se, että ne ovat tiedossa on mielestäni tosi arvokasta. Kiitos että saan kuulla sekä hyvät että huonot uutiset!
Luulen, että kun näitä juttuja puidaan ja niistä jutellaan, saadaan luotua ilmapiiriä/kulttuuria, jossa ollaan halukkaita osallistumaan asioihin, jotka vievät mm. terveyttä eteenpäin. Tosi moni on jo osallistunut Lohen geenitutkimukseen 3ml:lla koiransa verta ja samaten moni on täyttänyt Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn. Jättimäinen kiitos siitä! Se on ihan koko rodun etu. (Huom! kaikki osallistuvat aikansa ja jaksamisensa puitteissa, enkä todellakaan halua syyllistää niitä, jotka eivät osallistu/ole vielä osallistuneet. Vain iloita siitä miten moni sen on tehnyt. :))
Vikoja on, ja niitä tulee aina olemaan, vaikka kuinka parhaamme yritetään. Ehkä kuitenkin joistain päästäisiin joskus turvallisesti eroonkin, saamatta tilalle muita kammotuksia, harmituksia tai esteettistä silmää haittaavia seikkoja ja hukkaamatta arvokasta geenipoolia. Naivia ehkä mutta näin mä nyt haluaisin uskoa ;) Täytyy olla myös realisti. Nettipalstoilla kasvattajien tuomitseminen ja heille huutelu puskista ei juuri vie asiaa eteenpäin, huudellaan sitten pystykorvaisista tai kinnervikaisten sukulaisista. Kasvattaminen ei ole helppoa. Itse ainakin toivotan kaikki tervetulleiksi tekemään helppoja ja 'oikeita' jalostusvalintoja. Tieto lisää tässä asiassa tuskaa. Mutta toivottavasti "No pain, no gain." pätee tässäkin.
Koirangeenit -sivusto
Shetlanninlammaskoirat ry:n Tavoitteena 1000! -kampanja
Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskysely
Hallan masussa tuntuu liikkeitä! :)) Tänään 45vrk astutuksesta.
Luulen, että kun näitä juttuja puidaan ja niistä jutellaan, saadaan luotua ilmapiiriä/kulttuuria, jossa ollaan halukkaita osallistumaan asioihin, jotka vievät mm. terveyttä eteenpäin. Tosi moni on jo osallistunut Lohen geenitutkimukseen 3ml:lla koiransa verta ja samaten moni on täyttänyt Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn. Jättimäinen kiitos siitä! Se on ihan koko rodun etu. (Huom! kaikki osallistuvat aikansa ja jaksamisensa puitteissa, enkä todellakaan halua syyllistää niitä, jotka eivät osallistu/ole vielä osallistuneet. Vain iloita siitä miten moni sen on tehnyt. :))
Vikoja on, ja niitä tulee aina olemaan, vaikka kuinka parhaamme yritetään. Ehkä kuitenkin joistain päästäisiin joskus turvallisesti eroonkin, saamatta tilalle muita kammotuksia, harmituksia tai esteettistä silmää haittaavia seikkoja ja hukkaamatta arvokasta geenipoolia. Naivia ehkä mutta näin mä nyt haluaisin uskoa ;) Täytyy olla myös realisti. Nettipalstoilla kasvattajien tuomitseminen ja heille huutelu puskista ei juuri vie asiaa eteenpäin, huudellaan sitten pystykorvaisista tai kinnervikaisten sukulaisista. Kasvattaminen ei ole helppoa. Itse ainakin toivotan kaikki tervetulleiksi tekemään helppoja ja 'oikeita' jalostusvalintoja. Tieto lisää tässä asiassa tuskaa. Mutta toivottavasti "No pain, no gain." pätee tässäkin.
Koirangeenit -sivusto
Shetlanninlammaskoirat ry:n Tavoitteena 1000! -kampanja
Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskysely
Hallan masussa tuntuu liikkeitä! :)) Tänään 45vrk astutuksesta.
torstai 17. tammikuuta 2013
Uusi vuosi käynnistynyt
Ihan ekana laitetaan ylös vuoden eka agilitytulos. Loppiaisviikonloppuna kisattiin Eckerössä, jossa mukana geimeissä olivat Blitz (N. Vesi) ja Petri. Hyppyradalla pari suoriutui upeasti nollavoiton arvoisesti! Tuomarina oli Saviojan Anne, joten vielä ei Bliistä tullut AVA-H:ta, johon tulos sinällään olisi oikeuttanut. Paljon onnea!
Kulta-lapsoset kasvaa tosi lupaavan kokoisina, ja olen kyllä niihin tosi tyytyväinen muutenkin, ja mikä tärkeintä, niiden omistajat ja haltijat ovat sitä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuopi tullessaan. Maj (N. Kultahuuma) oli reilu 5kuisena 32cm, Dippi (N. Kullankaivaja) 34cm, Jesper (N. Kimpale Kultaa) 34,5cm (5,9kg) ja Eetu (N. Kullanhuuhtoja) n. 38cm. Eetustakaan tuskin siis mikään ihan jättiläinen tulee, vaikka mistäpä noista tietää. Tärkeintä että Eetu tuntuu olevan napakymppi omistajilleen.
Vuosi 2012 tuli ja meni, ja olihan siinä taas kerrakseen. Oli onnea ja iloa sekä surua ja pettymyksiä, niin kuin elämässä nyt on.
Kasvattien osalta niitä iloja tuotti mm. Talvi-pentueen hienot viralliset terveystutkimustulokset, kymmenen(!) uutta agilityvaliotitteliä (vähänkö olette olleet päteviä!!) ja muut iloiset harrastusuutiset, toistaiseksi nappiin mennyt Kulta-pentue, ihana vaikeuksien kautta voittoon -Hitsi sekä lukuisat muut kivat asiat. Mun ansiotani eivät valionarvot ja kisamenestys ole, mutta olen iloinen puolestanne ja arvostan kovaa työtä saavutustenne takana. Ne tärkeimmät jutut tehdään ja se suhde luodaan kuitenkin muualla enkä halua laittaa koiria tärkeysjärjestykseen virallisten kisatulosten perusteella. Tärkeintä on että koira tuottaa iloa omistajalleen, on omistajalleen sopiva ja toisin päin ja että koiralla on onnellinen, virikkeellinen elämä. Mulle ihaninta on saada se puhelu tai viesti koiraansa tyytyväiseltä ihmiseltä. Joskus se tulee enempien, joskus olemattomien vaikeuksien kautta. Jaettu ilo on kaksinkertainen (vähintään) ilo ja musta on kiva, jos saan olla osa sitä. Ootte kaikki tärkeitä!
Surua ja pettymyksiäkin siis oli. Kitin ja Waden kuolema toissavuonna varjosti paljon myös tätä mennyttä vuotta. Halla (N.Halla) oli onnettomuudessa heti tammikuussa ja etujalkaa operoitiin kolmesti. Tällä oli kuitenkin onnellinen loppu ja Halluli kirmaa täysin normaalisti, on saanut terveen paperit lääkäriltä ja esim Piiralta (elämäni ensimmäinen koira, josta _Piira_ sanoo ettei tässä ole mitään :D). Milliltä operoitiin toinenkin kulmuri (kangaslelut yhdistettynä pölynestokäsiteltyyn kivituhkaan EI ole hyvä yhdistelmä), mutta koira on nyt siltä osin täysin kunnossa. Hipillä todettiin loppuvuodesta mucocele, jonka leikkausta tällä hetkellä odotellaan. Tipi jäi tyhjäksi keväällä. Hitsin alku oli aika rankka, mutta kovin opettavainen, jne. Syksyn penturumba opetti kaikkineen paljon, niin pennuista monessa mielessä kuin nartuista ja ihmisistä.
Pettymyksiä oli tosi paljon ja ne on ottaneet tosi koville. Osa ehkä jo muuttunut iloksi tai ainakin osasta olen oppinut. Esim just Hitsin, melko kovan alun saaneen ainoan pennun elämä ja sen seuraaminen opetti tosi paljon. Kovasti sain apua myös kokeneilta siihen liittyen, mikä oli kyllä hienoa. Mulle henk.koht. on ollut todella kova paikka etten saanut Kitin 'linjaa' narttuina enää. Kaikista ei ole äidiksi ja kokeilujen tulokset eivät voi olla enää sattumaa. En vaan enää uskaltaisi riskeerata. Onneksi on kuitenkin niitä poikia.
Koiramaailma on aika kova. Olen pehmo, tiedetään ja jotenkin pitäisi kovettua että kestää. Kasvattaminen ei ole aina herkkua, jalostusvalinnat on tosi vaikeita (oi jospa ei tarttisi tehdä kompromisseja JA tietäisi kaiken kaikkien perimästä...), ainakin mulle (yhteiskuntatieteilijän liian laajalle katsomista? Jaa-a?) ja monessa kohtaa tulee tilanne jossa kaikkia ei voi miellyttää. Se on mun jotenkin tosi vaikea hyväksyä. Mun ystävillä on ollut muutamalla samaan aikaan raskasta vähän samantyyppisten asioiden parissa. Siitä ehkä olen tässä alkuvuonna herännyt miettimään, että mikä ihme motivoi jatkamaan? Mikä muita motivoi? Mietin pari viikkoa ennen kuin mulla oli joku käsitys siitä mikä edes mua itseä motivoi. On paljon kivoja juttuja, ja totta, ehkä ne pienet saa menemään yli niistä pettymyksistäkin. Mietin, että koen jotenkin tekeväni jotain hyvää, laajemmassa skaalassa. HUOM! Mua tuntemattomat, edellinen lause sisältää rekkalastillisen itseironiaa! Adjektiivi hyvä, mitä se sit kenellekin tarkoittaa? Juttelin ihanan Ninan kanssa (Terveisiä! Kiitos!) mm siitä että hyvä on niin kovin subjektiivinen käsite. Karkeasti arvioiden jokainen _ihan itse_ määrittelee hyvänsä. Toki on yleisesti määritelty mitä esim hyvät lonkat tarkoittavat (jonka tänkin saivartelija voi muuttaa vähemmän yksiselitteiseksi eri rotujen suhteen), mutta homma on jo paljon moniulotteisempi kun puhutaan vaikkapa hyvästä terveydestä laajemmin, hyvästä luonteesta puhumattakaan. Tästä hyvästä nyt varmaan saisi vaikka kirjan kirjoitettua... Mua aikuisten oikeasti kiinnostaa mikä teitä muita motivoi! Tilaston mukaan täällä joku (n. 1500 käyntiä kk:ssa) käy lukemassa, joten jos edes jotain kasvattajaa kiinnostaisi vastata, olisi huisia kuulla. Mä olen niin aloittelija vasta, että tosi mielelläni kuuntelen ja opin kokeneemmiltani.
No, mutta jospa ettepäin. Viime vuonna sain vihdoin sen virallisen, kauan kaivatun opiskelupaikan, tai oikeammin kaksi. Ensin pääsin erillisvalinnassa Turun yhteiskuntatieteelliseen ja sitten pääsykokeen kautta ihan ykkösvaihtoehtooni Helsingin Yliopiston Valtiotieteelliseen lukemaan valtio-oppia, vielä tarkemmin hallinnon- ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle. Syksyllä opinnot ei penturumbaan liittyen hirveesti edenneet mutta muutaman opintopisteen sain kuitenkin plakkariin. Nyt sitten ollaan nenä enemmän kirjassa kiinni. Edelleen tuntuu että ihan oikein olen valinnut, vaikka maistelin alaa jo avoimessa ekan vuoden eli 60op:n verran. Meidän arkeen vaikuttava juttu on myös ollut Jarin perustama Taikamuona. J laajensi valokuvauksesta lemmikkien raakaruoan myyntiin, saatuamme sillä omien koirien kautta niin hyviä tuloksia. Mun oma agilityharrastus on ollut edelleen aikalailla lamassa, mikä harmittaa. Omien rankaongelmieni takia on tullut kaikenlaista ja se on rajoittanut harrastamistakin. Tilanne on jo parempi, joten alkaneella vuodella on kyllä tarkoitus olla aktiivisempi silläkin saralla. Meidän rajusti supistunut koiralaumakin suureni kesällä ylläripennulla, kun Karjaalta muutti meille jonkinlainen 'kohtalopentu', pikkuinen bc-narttu Ink. Inksu Pinksu on Millin puolisisko. Niillä on sama isä, suurenmoinen Rio.
Alkaneena vuonna toivon kaikkien kasvattieni tuottavan omistajilleen paljon iloa ja pysyvän terveinä! Samoin toivon meidän ja lauman pysyvän terveinä ja hyvässä kunnossa. Tavoitteena olisi aktivoitua agilityrintamalla kisaamisen suhteen. Syksylle on suunnitelmissa pentue Hallalle. Saas nähdä miten käy.
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ml karvaiset ystävät!
Kulta-lapsoset kasvaa tosi lupaavan kokoisina, ja olen kyllä niihin tosi tyytyväinen muutenkin, ja mikä tärkeintä, niiden omistajat ja haltijat ovat sitä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuopi tullessaan. Maj (N. Kultahuuma) oli reilu 5kuisena 32cm, Dippi (N. Kullankaivaja) 34cm, Jesper (N. Kimpale Kultaa) 34,5cm (5,9kg) ja Eetu (N. Kullanhuuhtoja) n. 38cm. Eetustakaan tuskin siis mikään ihan jättiläinen tulee, vaikka mistäpä noista tietää. Tärkeintä että Eetu tuntuu olevan napakymppi omistajilleen.
Vuosi 2012 tuli ja meni, ja olihan siinä taas kerrakseen. Oli onnea ja iloa sekä surua ja pettymyksiä, niin kuin elämässä nyt on.
Kasvattien osalta niitä iloja tuotti mm. Talvi-pentueen hienot viralliset terveystutkimustulokset, kymmenen(!) uutta agilityvaliotitteliä (vähänkö olette olleet päteviä!!) ja muut iloiset harrastusuutiset, toistaiseksi nappiin mennyt Kulta-pentue, ihana vaikeuksien kautta voittoon -Hitsi sekä lukuisat muut kivat asiat. Mun ansiotani eivät valionarvot ja kisamenestys ole, mutta olen iloinen puolestanne ja arvostan kovaa työtä saavutustenne takana. Ne tärkeimmät jutut tehdään ja se suhde luodaan kuitenkin muualla enkä halua laittaa koiria tärkeysjärjestykseen virallisten kisatulosten perusteella. Tärkeintä on että koira tuottaa iloa omistajalleen, on omistajalleen sopiva ja toisin päin ja että koiralla on onnellinen, virikkeellinen elämä. Mulle ihaninta on saada se puhelu tai viesti koiraansa tyytyväiseltä ihmiseltä. Joskus se tulee enempien, joskus olemattomien vaikeuksien kautta. Jaettu ilo on kaksinkertainen (vähintään) ilo ja musta on kiva, jos saan olla osa sitä. Ootte kaikki tärkeitä!
Surua ja pettymyksiäkin siis oli. Kitin ja Waden kuolema toissavuonna varjosti paljon myös tätä mennyttä vuotta. Halla (N.Halla) oli onnettomuudessa heti tammikuussa ja etujalkaa operoitiin kolmesti. Tällä oli kuitenkin onnellinen loppu ja Halluli kirmaa täysin normaalisti, on saanut terveen paperit lääkäriltä ja esim Piiralta (elämäni ensimmäinen koira, josta _Piira_ sanoo ettei tässä ole mitään :D). Milliltä operoitiin toinenkin kulmuri (kangaslelut yhdistettynä pölynestokäsiteltyyn kivituhkaan EI ole hyvä yhdistelmä), mutta koira on nyt siltä osin täysin kunnossa. Hipillä todettiin loppuvuodesta mucocele, jonka leikkausta tällä hetkellä odotellaan. Tipi jäi tyhjäksi keväällä. Hitsin alku oli aika rankka, mutta kovin opettavainen, jne. Syksyn penturumba opetti kaikkineen paljon, niin pennuista monessa mielessä kuin nartuista ja ihmisistä.
Pettymyksiä oli tosi paljon ja ne on ottaneet tosi koville. Osa ehkä jo muuttunut iloksi tai ainakin osasta olen oppinut. Esim just Hitsin, melko kovan alun saaneen ainoan pennun elämä ja sen seuraaminen opetti tosi paljon. Kovasti sain apua myös kokeneilta siihen liittyen, mikä oli kyllä hienoa. Mulle henk.koht. on ollut todella kova paikka etten saanut Kitin 'linjaa' narttuina enää. Kaikista ei ole äidiksi ja kokeilujen tulokset eivät voi olla enää sattumaa. En vaan enää uskaltaisi riskeerata. Onneksi on kuitenkin niitä poikia.
Koiramaailma on aika kova. Olen pehmo, tiedetään ja jotenkin pitäisi kovettua että kestää. Kasvattaminen ei ole aina herkkua, jalostusvalinnat on tosi vaikeita (oi jospa ei tarttisi tehdä kompromisseja JA tietäisi kaiken kaikkien perimästä...), ainakin mulle (yhteiskuntatieteilijän liian laajalle katsomista? Jaa-a?) ja monessa kohtaa tulee tilanne jossa kaikkia ei voi miellyttää. Se on mun jotenkin tosi vaikea hyväksyä. Mun ystävillä on ollut muutamalla samaan aikaan raskasta vähän samantyyppisten asioiden parissa. Siitä ehkä olen tässä alkuvuonna herännyt miettimään, että mikä ihme motivoi jatkamaan? Mikä muita motivoi? Mietin pari viikkoa ennen kuin mulla oli joku käsitys siitä mikä edes mua itseä motivoi. On paljon kivoja juttuja, ja totta, ehkä ne pienet saa menemään yli niistä pettymyksistäkin. Mietin, että koen jotenkin tekeväni jotain hyvää, laajemmassa skaalassa. HUOM! Mua tuntemattomat, edellinen lause sisältää rekkalastillisen itseironiaa! Adjektiivi hyvä, mitä se sit kenellekin tarkoittaa? Juttelin ihanan Ninan kanssa (Terveisiä! Kiitos!) mm siitä että hyvä on niin kovin subjektiivinen käsite. Karkeasti arvioiden jokainen _ihan itse_ määrittelee hyvänsä. Toki on yleisesti määritelty mitä esim hyvät lonkat tarkoittavat (jonka tänkin saivartelija voi muuttaa vähemmän yksiselitteiseksi eri rotujen suhteen), mutta homma on jo paljon moniulotteisempi kun puhutaan vaikkapa hyvästä terveydestä laajemmin, hyvästä luonteesta puhumattakaan. Tästä hyvästä nyt varmaan saisi vaikka kirjan kirjoitettua... Mua aikuisten oikeasti kiinnostaa mikä teitä muita motivoi! Tilaston mukaan täällä joku (n. 1500 käyntiä kk:ssa) käy lukemassa, joten jos edes jotain kasvattajaa kiinnostaisi vastata, olisi huisia kuulla. Mä olen niin aloittelija vasta, että tosi mielelläni kuuntelen ja opin kokeneemmiltani.
No, mutta jospa ettepäin. Viime vuonna sain vihdoin sen virallisen, kauan kaivatun opiskelupaikan, tai oikeammin kaksi. Ensin pääsin erillisvalinnassa Turun yhteiskuntatieteelliseen ja sitten pääsykokeen kautta ihan ykkösvaihtoehtooni Helsingin Yliopiston Valtiotieteelliseen lukemaan valtio-oppia, vielä tarkemmin hallinnon- ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle. Syksyllä opinnot ei penturumbaan liittyen hirveesti edenneet mutta muutaman opintopisteen sain kuitenkin plakkariin. Nyt sitten ollaan nenä enemmän kirjassa kiinni. Edelleen tuntuu että ihan oikein olen valinnut, vaikka maistelin alaa jo avoimessa ekan vuoden eli 60op:n verran. Meidän arkeen vaikuttava juttu on myös ollut Jarin perustama Taikamuona. J laajensi valokuvauksesta lemmikkien raakaruoan myyntiin, saatuamme sillä omien koirien kautta niin hyviä tuloksia. Mun oma agilityharrastus on ollut edelleen aikalailla lamassa, mikä harmittaa. Omien rankaongelmieni takia on tullut kaikenlaista ja se on rajoittanut harrastamistakin. Tilanne on jo parempi, joten alkaneella vuodella on kyllä tarkoitus olla aktiivisempi silläkin saralla. Meidän rajusti supistunut koiralaumakin suureni kesällä ylläripennulla, kun Karjaalta muutti meille jonkinlainen 'kohtalopentu', pikkuinen bc-narttu Ink. Inksu Pinksu on Millin puolisisko. Niillä on sama isä, suurenmoinen Rio.
Alkaneena vuonna toivon kaikkien kasvattieni tuottavan omistajilleen paljon iloa ja pysyvän terveinä! Samoin toivon meidän ja lauman pysyvän terveinä ja hyvässä kunnossa. Tavoitteena olisi aktivoitua agilityrintamalla kisaamisen suhteen. Syksylle on suunnitelmissa pentue Hallalle. Saas nähdä miten käy.
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ml karvaiset ystävät!
maanantai 26. marraskuuta 2012
Huurteelle LUVA ynnä muita kuulumisia
Huurre (N. Huurre) ja Susanna kisasivat agilityä eilen Turussa. Luokka oli medi1, josta pari pokkasi toisen LUVA-nollansa, vieläpä voitolla! Paljon onnea Sussu!
Hamsun (N. Se Yksi Ja Ainoa) kutsumanimeksi tuli ihanasti ja osuvasti Hitsi (Hitsin pimpula)! Sillä on mennyt uudessa kodissaan tosi tosi hienosti! Reipas laspikoira. <3 Muoks. Rivinvaihdot ei näy oikein pelittävän...
Kultaisilla on mennyt kodeissaan edelleen mainiosti. Vauhtia ei kuuleman mukaan puutu kenenkään huudeilta :D.
Lauantaina oltiin lenkillä Hannan ja Suvin sekä Majn (N. Kultahuuma), Dipin (N. Kullankaivaja), Nanen (N. Maa) ja Dean. Mulla oli mukana vain Milli, jotta sain keskittyä enemmän pentuihin ja seurusteluun. Olipa ihanaa nähdä pikkuisia kimpassa! Olivat tosi saman oloisia ja niillä synkkasi hirmu hyvin. Pienet jaksoivatkin retken mainiosti.
Kuvat: Hanna Jauhiainen
Pakko vielä laittaa yksi kuva söpis-Maj:sta. Ikää tässä 11vkoa.
Inksu Pinksu täytti eilen kokonaista 6kk! Mittasin sen... Säkäkorkeus on jälleen tosi tarkalla lyijykynällä seinää vasten -tekniikalla huikeat 42cm!! :) Pikku-Inksu.
Lueskelin eilen illalla erään jättimäisen koiranruokapuljun esitettä, ja eipä voi muuta sanoa kuin että huh huh! Erityisen surkuhupaisa oli herkälle iholle tarkoitettu ruoka, johon on "valittu valkuaisaineet erinomaisen sulavuuden perusteella". No, tuoteselosteen mukaan ko. mättö EI sisällä lainkaan lihaa :D Milläköhän pää-asiallisesti lihaa syövällä eläimellä viljan proteiini imeytyy paremmin kuin lihan? Kolmantena listassa on eläinrasvat ja kahdeksantena hydrolysoitu siipikarjan maksa... Toki vehnä on eritelty vehnäksi ja vehnägluteeniksi, muutoinhan se saattaisi olla ekana valmistusainelistassa, ennen riisiä. Kun lasketaan yhteen toisen 'valmisteen' (sama merkki), jopa lihaa sisältävän, sapuskan hiilarit (35,7%!!), hehkutusjäännös, vesi ja kuidut eli käytännössä osat joista koira ei ravitsemuksellisesti hyödy, on prosentti kokonaissisällöstä 55,8%(!!!). Jos/kun valkuainenkin tulee pääsääntöisesti viljasta, ei siitä imeydy kuin pienen pieni osa. En edes aloita kaikista EU:n sallimista hapettumisenestoaineista jne. Voitaisiin ehkä kysyä, että mistä ihmiset maksavat, ja ennen kaikkea mitä kuppiin laittavat. Olen päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että ko. merkkiä pidetään "hyvänä" koiranruokana lähinnä suuren markkinointibudjetin ja avokätisen kasvattaja- ym sponsoroinnin vuoksi. IMO
Hamsun (N. Se Yksi Ja Ainoa) kutsumanimeksi tuli ihanasti ja osuvasti Hitsi (Hitsin pimpula)! Sillä on mennyt uudessa kodissaan tosi tosi hienosti! Reipas laspikoira. <3 Muoks. Rivinvaihdot ei näy oikein pelittävän...
Kultaisilla on mennyt kodeissaan edelleen mainiosti. Vauhtia ei kuuleman mukaan puutu kenenkään huudeilta :D.
Lauantaina oltiin lenkillä Hannan ja Suvin sekä Majn (N. Kultahuuma), Dipin (N. Kullankaivaja), Nanen (N. Maa) ja Dean. Mulla oli mukana vain Milli, jotta sain keskittyä enemmän pentuihin ja seurusteluun. Olipa ihanaa nähdä pikkuisia kimpassa! Olivat tosi saman oloisia ja niillä synkkasi hirmu hyvin. Pienet jaksoivatkin retken mainiosti.
Kuvat: Hanna Jauhiainen
Pakko vielä laittaa yksi kuva söpis-Maj:sta. Ikää tässä 11vkoa.
Inksu Pinksu täytti eilen kokonaista 6kk! Mittasin sen... Säkäkorkeus on jälleen tosi tarkalla lyijykynällä seinää vasten -tekniikalla huikeat 42cm!! :) Pikku-Inksu.
Lueskelin eilen illalla erään jättimäisen koiranruokapuljun esitettä, ja eipä voi muuta sanoa kuin että huh huh! Erityisen surkuhupaisa oli herkälle iholle tarkoitettu ruoka, johon on "valittu valkuaisaineet erinomaisen sulavuuden perusteella". No, tuoteselosteen mukaan ko. mättö EI sisällä lainkaan lihaa :D Milläköhän pää-asiallisesti lihaa syövällä eläimellä viljan proteiini imeytyy paremmin kuin lihan? Kolmantena listassa on eläinrasvat ja kahdeksantena hydrolysoitu siipikarjan maksa... Toki vehnä on eritelty vehnäksi ja vehnägluteeniksi, muutoinhan se saattaisi olla ekana valmistusainelistassa, ennen riisiä. Kun lasketaan yhteen toisen 'valmisteen' (sama merkki), jopa lihaa sisältävän, sapuskan hiilarit (35,7%!!), hehkutusjäännös, vesi ja kuidut eli käytännössä osat joista koira ei ravitsemuksellisesti hyödy, on prosentti kokonaissisällöstä 55,8%(!!!). Jos/kun valkuainenkin tulee pääsääntöisesti viljasta, ei siitä imeydy kuin pienen pieni osa. En edes aloita kaikista EU:n sallimista hapettumisenestoaineista jne. Voitaisiin ehkä kysyä, että mistä ihmiset maksavat, ja ennen kaikkea mitä kuppiin laittavat. Olen päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että ko. merkkiä pidetään "hyvänä" koiranruokana lähinnä suuren markkinointibudjetin ja avokätisen kasvattaja- ym sponsoroinnin vuoksi. IMO
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Hipille nolla ja Waden valiolapsia
Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja tekivät jälleen hienoa työtä maanantaina HAU Open:ssa Purinalla. Tulos 0 ja sij. 2./65! Onnittelut monilahjakkuuksille!
Kahdesta Waden mustasta tyttölapsesta on tullut Suomen agilityvalio ihan lähiaikoina. Ensin pari viikkoa sitten valioitui tämän vuoden medien SM-hopeamitalisti Budi (Sopuriinan Bodil)! Budi sai Anun ohjaamana samana päivänä myös toisen hyppysertinsä. Maanantaina valioitui myös Pilvimarjan kasvatti, nuori Goa (Pilvimarjan Vadelma)! Paljon onnea Anu, Sanni ja Sirpa!
Sain tänään iloisia uutisia, koirajuttuihin liittymättömiä tosin, mutta koska tulee vaikuttamaan elämääni suht paljon tulevaisuudessa, kirjoitan siitä tähänkin. Sain paikan Helsingin Yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, opiskelemaan yleistä valtio-oppia, hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle! Viime vuonna jäin ensimmäiselle varasijalle (pienimmällä mahdollisella marginaalilla 0,25p) eikä kukaan jättänyt paikkaansa ottamatta vastaan, joten jäin siis ilman paikkaa. Olin aivan varma ettei tänä vuonna mennyt yhtä putkeen kuin viime vuonna, mutta toisin kävi. Vähemmän sain pisteitä kuin viime vuonna, mutta koe oli sen verran vaikea, että silti irtosi paikka. Tuonne on niin vaikea päästä (vähän paikkoja, hankala pääsykoe, yo-tutkintoni on niin vanha että voin päästä vain pääsykoe- en yhteispistekiintiössä), että homma on kiinni paljon muustakin kuin omasta osaamisesta. Olin toukokuun lopussa saanut tiedon pääsystäni myös Turun Yliopistoon mutta menen Helsinkiin. Matka on lyhyempi ja linja juuri se, jota olen jo avoimessa opiskellut ja sinne ensisijaisesti halunnut + Turku oli alustavasti kandiin saakka, Stadin paikka "suoraan" maisteriin. Jippiajee! En olis kyllä tosiaan uskonut tämän päivän koittavan. Olin niin kovin iloinen Turunkin paikasta. :))
Kahdesta Waden mustasta tyttölapsesta on tullut Suomen agilityvalio ihan lähiaikoina. Ensin pari viikkoa sitten valioitui tämän vuoden medien SM-hopeamitalisti Budi (Sopuriinan Bodil)! Budi sai Anun ohjaamana samana päivänä myös toisen hyppysertinsä. Maanantaina valioitui myös Pilvimarjan kasvatti, nuori Goa (Pilvimarjan Vadelma)! Paljon onnea Anu, Sanni ja Sirpa!
Sain tänään iloisia uutisia, koirajuttuihin liittymättömiä tosin, mutta koska tulee vaikuttamaan elämääni suht paljon tulevaisuudessa, kirjoitan siitä tähänkin. Sain paikan Helsingin Yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, opiskelemaan yleistä valtio-oppia, hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle! Viime vuonna jäin ensimmäiselle varasijalle (pienimmällä mahdollisella marginaalilla 0,25p) eikä kukaan jättänyt paikkaansa ottamatta vastaan, joten jäin siis ilman paikkaa. Olin aivan varma ettei tänä vuonna mennyt yhtä putkeen kuin viime vuonna, mutta toisin kävi. Vähemmän sain pisteitä kuin viime vuonna, mutta koe oli sen verran vaikea, että silti irtosi paikka. Tuonne on niin vaikea päästä (vähän paikkoja, hankala pääsykoe, yo-tutkintoni on niin vanha että voin päästä vain pääsykoe- en yhteispistekiintiössä), että homma on kiinni paljon muustakin kuin omasta osaamisesta. Olin toukokuun lopussa saanut tiedon pääsystäni myös Turun Yliopistoon mutta menen Helsinkiin. Matka on lyhyempi ja linja juuri se, jota olen jo avoimessa opiskellut ja sinne ensisijaisesti halunnut + Turku oli alustavasti kandiin saakka, Stadin paikka "suoraan" maisteriin. Jippiajee! En olis kyllä tosiaan uskonut tämän päivän koittavan. Olin niin kovin iloinen Turunkin paikasta. :))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)