Taidan olla aloittanut päivityksen joskus täysin samoilla sanoilla. Ihan nolon pitkä aika on edellisestä kirjoituksesta mennyt eikä kaikki tärkeät asiat tule sanotuksi nytkään. Olen kirjoittanut erinäisiä lippulappuja muistuttamaan siitä ja tästä sanomisen arvoisesta. Kunpa nyt tietäisi missä ne kaikki ovat.
Kaikki ovat kasvattini ovat voineet tietojeni mukaan hyvin. Se lienee oleellisinta. Itsellä on ollut niin paljon työkiireitä, että koiraharrastus on ajatusta ja suunnitelmia lukuunottamatta jäänyt todella vähiin. Toimitilaremontti ja työt muuten ovat vieneet ajan melko kiitettävästi.
Aloitetaan...
vaikkapa Hipistä. Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja ovat olleet aktiivisia!
Agilityssä he ovat kisanneet säästeliäästi ja tehneet hienoja nollia. Nollia on hankittu ainakin Lohjalta toukokuun alussa, hienolla kakkossijalla, Juhannuksena Liedosta, upealla voitolla ja Kirkkonummella 9.8., josta myöskin voitto! Nadja teki tämän radan jälkeen erittäin koiraa kunnioittavan päätöksen ja päätti Hipin agilityuran päätöksestä, Hipin jättämisestä eläkkeelle tästä lajista, vielä kun koira on huippukunnossa. Eläkkeelle huipulta! Arvostan! Ihan liikutukseen saakka. Eipä ne koirat kisaamista osaa kaivata ja 9,5v Kikkiksellä on paljon muutakin puuhaa elämässään. Hieno ura takana, upealla parilla. Nadjan blogista löytyy Hipin viimeinen kisarata.
Hippi ja Nadja ovat näyttäneet taitojaan myös koiratanssin HTM:n alo-luokassa, josta 8.8. upea luokkavoitto hienoilla pisteillä. Video löytyy yllä olevasta linkistä.
Rallytoko on tullut uutena lajina parin ohjelmistoon ja alku on ollut hieno. Plakkarissa on jo kolme hyväksyttyä suoritusta alo-luokasta, upein sijoituksin, eli ansaittuna on myös RTK1 -titteli! Paljon onnea PARIlle! Heidän rallytoko videoitakin löytyy Nadjan blogista.
Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero ovat kisanneet agilityssä. Nollia on tehty edellisen päivitykseni jälkeen ainakin Espoossa toukokuussa kaksin kappalein saman päivän aikana. Toisella nollalla hieno sijoitus toiseksi. Vantaalla toukokuun puolivälissä hieno hieno nollavoitto ja osallistumisoikeus karsintoihin! Oulun SM:ien lämmittelykisoista myöskin nolla. Hyvä Tero ja Tiuku-muru!
Blitz:n (N. Vesi) ja Petrin hulppeista tuloksista mulla unohtuu varmasti mainita joku, koska niitä on niin paljon. Suomen puolella pari on tehnyt nollia kesäkuun puoliväliin mennessä (edellisen päivitykseni jälkeen) 11 kpl ja ollut palkinnoilla joka ikinen kerta. Voittoja näistä on 7/11 ja mukaan mahtuu kaksi tuplaa ja kaksi _triplaa_. "Melko" pätevää.
Agilityn MM-karsinnoista pari pokkasi hienosti PM-joukkuepaikan, sijoittuen hienosti seitsemänneksi. Pari oli myös osa tämän kesän EO-joukkuetta, joissa hieno sijoitus 13.!
Aiempien valiotitteliensä (FI, EE & SE AVA, FI & SE AVA, jos pysyn kärryillä :P ) jatkoksi Blitz sai kesän aikana - Petrin suosiollisella avustuksella - myöskin sekä Norjan hyppy- että agilityvalionarvot! Huikea kesä! Paljon onnea!
Velipoika Tuima (N. Tuli) ja Kajsa ovat myös taituroineet! Edellisen päivitykseni jälkeen he ovat tehneet ainakin 5 nollaa Suomessa, säästeliäällä kisaamisella. Tämä pari voitti SM-joukkuehopeaa! Huippuhieno saavutus! Paaaljon onnea!
MM- karsinnoista myöskin todella hieno sijoitus. Lopputuloksissa pari oli 12.! Agirodussa kisatuissa avo SM:ssä pari teki karsintaradalla nollan, jolla he sijoittuivat toiseksi, todella suurilukuisessa luokassa!
Tämäkin pari oli myös osa Suomen EO-joukkuetta!
Vauhti (N. Ilta Villi) ja Johanna osallistuivat ensimmäistä kertaa SM-kisoihin. Hyppäriltä hienoinen yliaika mutta finaalipaikka! Finaalista myöskin puhdas rata(!), sekunnin yliajalla ja lopputuloksissa hieno sijoitus 21. Hyvä te!
Huurre (N. Huurre) ja Susanna ovat tehneet nollan huhtikuun alussa ja toukokuussa voittaneet medi kolmoset vitosella Porissa! Onnittelut!
Omista koirista Halla (N. Halla) kävi pari näyttelyä keväällä, saaden molemmista ERI:n ja toisesta vieläpä SA:n ja PN4 sijoituksen. Ensimmäinen keikka oli Harjavallan ryhmis, jossa tuomarina Lidija Oklescen Sloveniasta. Tämä arvostelu kuului näin:
"Slightly tall female. Good body proportions, correct shape of head, good neck and topline. Correct angulations, well set tail. In movement narrow with hock joints." avo eri.
Seuraava 'keikka' oli Riihimäellä 6.6. Serbialaisen Anna Brankovic:n tuomaroimana.
"Correct size and format. Good bone. Nice feminine head. Correct eyes and ears. Nice neck and topline. Correct tailset and carriage. Just a bit short upperarm. Would like a bit stronger movement." AVO, ERI2, SA, PN4
Pikkuketuista (Kulta -pentue) Maj (N. Kultahuuma) on ollut näyttelykehässä Riihimäellä 6.6., josta EH ja Nokialla, josta Elena Ruskovaaran arvioimana AVO ERI2 SA. Ihana Maj!
Samaa sisarusparvea edustava Dippi (N. Kullankaivaja) on päässyt kisaamaan agilityä omistaja/ohjaajansa Suvin kanssa. Elokuun puolivälissä he tekivät nollan ja voittivat luokan! Kisakirjassa nyt siis kaksi merkintää mediykkösistä. Hienoa Suvi!
Pikkukettujen sisarusparveen kuuluva Jesper (N. Kimpale Kultaa) on myöskin ollut näyttelyssä, Saija Juutilaisen arvioitavana Mäntässä toukokuun lopussa. Tulos EH2 avoimesta luokasta. Hyvä hyvä!
Jukka Poika -pentueen sijoitusnarttu Helmi (N. Mielihyvää) on treenannut agilityä ja osallistunut Susannan kanssa epiksiin, mm voittaen mölli- ja starttiluokat. Helmi pyörähti myös näyttelyssä Salossa oikein mukavin tuloksin nuo, ERI3. Tuomarina toimi Catherine Rooney Irlannista.
Helmin velipoika Vola (N. Valon Valtameri) on startannut viralliset agilitykisat ja tehnyt Marin kanssa jo ensimmäisen nollansa, voitolla! Tämä pari oli osa Flying Shelties mini alo -joukkuetta agirodussa, joka voitti koko kisan! Joukkueessa olivat mukana myös Kajsa Tuiman ja Mazyn sekä Milla Häkän kanssa. Onnea!
Räp -pentueen lapsikoirat ovat 3/4 jo korkanneet näyttelyiden pentuluokat eikä ollenkaan hullummin. Dio (N. Kaikki Peliin) oli ROP -pentu Tuomarinkylässä heinäkuussa. Tuomarina oli Ann-Christine Johansson, ja hän arvioi Dio:a näin: "Mycket lovande valp. Vackert välformat huvud med välplaserande öron.
Snygg hals och överlinje. Bra kors. Mycket bra vinklar. Rör sig bra".
Muro (N. Kuka Muu Muka) osallistui Oulun erkkarin isompien narttupentujen luokkaan, kahdeksan kuukauden iässä. Tuomarina oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa, joka saneli arvostelua liki paperin täydeltä. Arvostelu kuului näin: "Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Hyvä pään kiila. Sopiva otsapenger. Hyvin taittuneet, oikea-asentoiset korvat. Hyvä silmien koko, muoto ja väri. Hyvä kaulan pituus. Kauniisti kaartuva ylälinja. Hyvä lantio ja häntä. Hyvä rungon muoto, riittävä syvyys. Erinomaiset lavat. Suorat olkavarret. Hyvät polvikulmat. Liikkuu takaa kapeasti. Hyvät etu- ja sivuliikkeet. Erinomainen turkin alku." Tuloksena PEK1, KP ja PN2.
Myöskin Käpy (N. Aihetta Juhlaan) on ollut pentuluokassa, Tarja Löfman:n arvosteltavana. Arvostelu kuului näin: "8 kk vanha, feminiininen narttu, jolla oikeat
mittasuhteet. Hyvä purenta. Kaunis ilmeinen pää. Kallo-osa saa vielä
täyttyä. Hieman pysty olkavarsi, muuten hyvin kulmautunut. Liikkuu
reippaalla ja ulottuvalla askeleella, hieman löysästi edestä.
Oikeanlaatuinen karvapeite ja reipas käytös." Tulos PEK2, KP.
Hienosti on näiden sisarusten näytelmät käynnistyneet. Huomenna on velipoikakin kehässä, kun mennään kaikki pentunäyttelyyn Vantaalle. Kivaa!
Paljon enemmänkin olisi kirjoitettavaa mutta tämä saa tältä erää riittää. Josko saisin kirjoitettua lisää pian...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Halla. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. elokuuta 2015
torstai 8. tammikuuta 2015
Pennut päälle 2vkoa
Pennut olivat jo viime perjantaina 2viikkoisia mutta allekirjoittanut sairastui järkkyyn flunssaan uuden vuoden yönä ja makasi neljä päivää ensin kuumeessa ja sen jälkeen on yskää ja nuhaa sekä heikkoa oloa riittänyt sen verran, ettei suurta päivitysinnostusta tai aivotoimintaa ole ollut. Jari sai taudin siihen perään, joka sitten hidasti kuvaamista ja sellaista. Nyt on muutamat räpsyt saatu muistoksi räpsäistyä ja pikku hiljaa yritetään palata arkeen, vaikka tauti vielä vähän jyllääkin.
Vuosi vaihtui rauhaisissa merkeissä eikä täällä kukaan sätkynnyt mitään. Pennuilla sen verran vähän korvat auki etteivät ne onneksi kuulleet mitään eikä muukaan isompi herkkyyskausi ollut juuri tuolloin päällä. Uusi vuosi oli myös Myslille ensimmäinen laatuaan.
Tosiaan, pennuilla räpsähti kaksi viikkoa mittariin viime perjantaina.
Niiden 2-vkoispainot näyttävät tältä (suluissa syntymäpaino):
Tähtiniskasoopeli 560g (204)
Puolikaulussoopeli 464g (225)
Trikkityttö 550g (214)
Trikkipoika 564g (209).
Mukavasti tuntuu maitoa tulevan ja pennut ovat pulleita ja tyytyväisiä. Priima hoitaa pentuja erinomaisesti edelleen. En ole edes nähnyt yhtään kakkaa täällä, jos Priima on ollut paikalla. Kroonikkovaipoistakin ne käy katsomassa, voisiko pissat siivota pois... Kahden viikon ja kolmen päivän iässä huomasin ensimmäistä kertaa, kun pennut suunnistivat pentulaatikon toiseen päähän pissalle heti herättyään. Liikkikset!
Silmät aukesivat kolmella pennulla 11 päivän ikäisenä ja yksi tuli päivän perässä (tri-tyttö). Korvat siinä sitten pikku hiljaa ja hampaitakin tuntuu jo. Puolikaulustyttö oli ehkä ketterimmin liikkuva alkuun, luultavasti koska sillä oli vähiten elopainoa. Erittäin tasaisesti liikkuvia, jänteviä pentuja ovat olleet. Hienosti liikkeellä ja leikkimässä. Kolme päivää yli 2vkoisena ne kiipesivät jo syliini, kun istuin polvieni päällä. Melko 'jyrkkä' nousu noin pienille. Hienosti kiivetty! Samana päivänä heilutettiin mulle aivan selvästi häntää, huimasti vipattaen. Tähtiniskatyttö eniten mutta mustat myös. Puolikaulussoopeli ei niinkään. Se on KIUKKUINEN! Aivan kuin Hallan Ruu (silloinen Pultti. N. Kiitollisuutta) samassa iässä. Räpärit voi saada milloin mistäkin; unia häiritsevästi siskosta, poskea nuolaisevasta veljestä tai ihan vaikka siksi, ettei palvelu juuri nyt, heti, tässä paikassa pelaakaan. Toivottavasti tuo tuosta tasaantuu. Muutoinkin pennut jo painivat, purevat, nuolevat, juoksevat, murisevat, haukkuvat, kiljuvat ja vähän jopa tapporavistavat, omalla pian kolmeviikkoisen tyylillään. Pienet ja suloiset.
Trafiikkia on ollut. Perjantaina 2.1. Myy (N. Kultakuume) tuli taloon ja viipyy toivottavasti reilu pari kuukautta. Eilen 7.1. Mooli sen sijaan lähti Ninan luokse mammalomalle ja on kyllä melkoisen paksu. 63vrk sille tulee täyteen vajaan kahden viikon päästä.
Loppuun muutama kuva kahden viikon ja viiden päivän ikäisistä pentusista. Huomennahan ne ovat jo kolmeviikkoisia. Pian on edessä muutto väljemmille vesille, keskelle taloa. Ne kiipeävät pian ulos laatikostaan jo muutenkin.
Trikkipoika
Puolikaulustyttö
Trikkityttö
Tähtiniskatyttö

keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Joulukuukin jo pitkällä
Alkukuusta on ainakin pieni sininen Blitz (N. Vesi), ohjaajansa Petrin kanssa laittanut töppöstä toisen eteen hienoin tuloksin. Itsenäisyyspäivänä JAU:n kisoista huikeasti triplanolla! Yksi voitto, yksi toinen sija ja yksi 9. sija! Myöskin 13.12. Vantaan kisoista parille nollavoitto! Mahtavaa menoa! Paljon onnea!
Tuima (N. Tuli) ja Kajsa ovat ensi vuoden minien EO-rankingissa hienolla vitossijalla tällä hetkellä. Hienoa! Kaikki viisi parasta ovat shelttejä. Medeissä Waden ja Merrin tytär Goa (Pilvimarjan Vadelma) upeasti kolmantena.
Tämän kuun kymmenentenä vietettiin ensimmäisten soopelikasvattieni Aamun (N. Aamu Aurinko), Penan (N. Yön Ritari), Priiman (N. Päivän Säde) ja Vauhdin (N. Ilta Villi) synttäreitä. Kokonaista viisi vuotta on 'mittarissa'! Onnea kaikki ihanat!
Waden tytär Kylli (Amorosan Kylli) valioitui agilityssä 7.12. Paljon onnea Kati!
Enzo (N. Tosi Kiitäjä) yökyläili meillä Tuomaksen kanssa eilen-tänään. Olipa ihana nähdä molempia piiiiitkästä aikaa! Voi Enzo-murua, siinä on niin paljon äitiään sekä siskojaan, erityisesti Tiukua. Harmi ettei tullut otettua kuvia.
Muistiin, että Halla (N. Halla) juoksee. On itseasiassa juossut nyt himpun yli kaksi viikkoa.

perjantai 14. marraskuuta 2014
Tiukusta Suomen agilityvalio!
Kun sunnuntaina sain kuulla tämän uutisen, tuli itku liikutuksesta (itkupilli), ja tiedän etten ole ainoa. Kaikki se työ ja sitkeys, jonka Tero ja Kajsa ovat tehneet, sai yhden sortin palkinnon ja tunnustuksen tämän myötä. Olen todella onnellinen ja iloinen puolestanne! Tiukulla on kyllä spesiaalipaikka mun sydämessäni, ja mulla ehkä sen. Rakkauskoira, isolla ärrällä!
Mutta tosiaan, Tiuku (N. Tosi Nopee) sai SERT:in heti toisessa (kun ensimmäisestä sertistä on kulunut vuosi ja 1pvä) mahdollisessa kisassa, Teron ohjaamana, Ojangossa 9.11.. Pari teki jälleen myös tuplanollan! Paljon, paljon, paljon onnea Tero!
Myös perheen toinen pikkumusta, Tuima (N. Tuli) ja Kajsa tekivät tuplanollan samoissa kisoissa, mutta miniluokassa. Sijoitukset huipusti 2.(/55) ja 3.(/65). Onnea Kajsa!
Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja osallistuivat koiratanssin HTM:n alokasluokkaan 1.11. ja saivat hiuksen hienosti pistettä vajaa kunniamaininnan. Sijoitus kuitenkin 1./2. Video ihanan parin hienosta suorituksesta löytyy Nadjan blogista
Enzo (N. Tosi Kiitäjä) kävi tänään silmäpeilattavana ja elämänsä aikana toistamiseen virallisessa sydänkuuntelussa. Silmät yhtä ilmaantunutta karvaa vaille terveet (ei siis ole aiemmin ollut distichiasista, joka ei nytkään sitä onneksi ole vaivannut) ja sydän edelleen kuin nuorella pojalla. Vaikka pentuhan Enzo, liki 7 vuoden iästään huolimatta onkin :) Terveenä on muutenkin onneksi ollut. Ei ole Tuomaksen mukaan koskaan käynyt lääkärissä rokotuksia ja terveystarkkeja lukuunottamatta. Hienoa on se!
Moolin (Eyewitness Eat My Dust) CL ja TNS geenitestien tulokset tulivat Optigenilta eilen illalla. Monnimonni on molempien suhteen NORMAL eli geneettisesti terve. CEA-testi otettiin myös ja sen tulosta vielä odotellaan.
Muoks Mooli on myös CEA:n suhteen NORMAL! Jippiajee!
Laitetaan tänne myös muistiin, että Mooli aloitti juoksunsa viime viikon torstaina 6.11. Kutakuinkin 6kk meni taas edellisestä. Tarkka tyttö. Yleensä se on tosin ollut Milli, joka meillä aloittaa, mutta tällä kertaa näin. Muut eivät ole vielä lähteneet mukaan tälle 'kierrokselle' eli odotellaan. Kovasti odotan, että myös Mysli aloittaisi juoksunsa ja tuskin siihen enää kauaa menee, jos merkit yhtään pitävät paikkaansa. Juoksurytmit ovat olleet tänä vuonna hieman erikoiset, kun Halla aloitti juoksunsa ilm pentujen takia hieman poikkeuksellisesti eri aikaan kuin muut, ja lopetti juoksunsa kesken, kun Inksu kuoli. Lähti sitten muiden mukaan rytmiin pian sen jälkeen. Milli taas ainoana teki jännän välijuoksun (ei ollut minusta "oikea" juoksu), kun Helmi oli hoidossa juoksunsa takia loppukesästä.
Myykin (N. Kultakuume) aloitti juoksun tämän viikon keskiviikkona 12.11., sekin muistiin. Tarkka on tämäkin tyttö, kuten sukunsa tuntuu velvoittavan. Hyvin liki 6kk oli väli nytkin.

maanantai 27. lokakuuta 2014
Halla tarkeissa
Käväistiin eilen Hallan (N. Halla) kanssa virallisessa silmä-, polvi- ja sydäntarkissa. Silmät ok, lievää distichiasista lukuunottamatta, polvet edelleen 0/0 ja sydän vailla sivuääniä. Oikein hyvä juttu! Paitsi ripset tietysti. Eivät ole tosin onneksi Hallaa vaivanneet.
Ripset onkin yhden sortin pähkinä muiden joukossa. Niiden vakavuus vaihtelee kovin paljon. Taannoin kyselin silmäeläinlääkäriltä hänen kantaansa shelttien ripsitilanteeseen (distichiasis ja ektooppinen cilia). Hänen mukaansa tilanne on parantunut vuosien varrella (lääkärillä ollut silmäoikeudet kauan), vaikka monesti "nettipalstoja" jos uskoisi, voisi ajatella, että tilanne olisi mennyt pahempaan suuntaan. Olisiko kuitenkin niin, että käyttöön tulleen ECVO-kaavakkeen myötä ovat ripset tulleet sairautena julkisemmin esille, kun niiden esiintyminen on aina kirjattava, ja tämä saanut aikaan vaikutelman tilanteen huonontumisesta? En tiedä. Onneksi ao kaavake on tuonut mukanaan myös sairauden vakavuusasteen merkitsemisen. On paljon eroa sillä, onko dg lievä, esim hennolla kelluvalla karvalla, vaiko vakava, rivillä kovia jouhimaisia karvoja. Eipä meiltä shelttien kanssa nämä mielessä pidettävät 'päänsäryt' ihan hevillä lopu, vaikka mielestäni ollaankin tekemisissä keskinmäärin melko perusterveen rodun kanssa.
Tässä vielä muutama kiva Sanna Paasivirran ottama kuva Dipistä (N. Kullankaivaja). Kiitos Suvi!

lauantai 27. syyskuuta 2014
Harri terveystarkeissa ja Helmin viralliset tulokset
Nyt jo 3/4 Hallan ja Hunnin yhteisistä jälkeläisistä on tutkittu, alle viikon päästä siitä, kun ne täyttivät vuoden! Huisia!
Harri (N. Potentiaali) kävi siis Ventelän syynättävänä torstaina. Polvet 0/0, kintereet tunnusteltu tällä hetkellä normaaleiksi. Harrilta kuvattiin lonkat, kyynärät ja koko selkä ihan niskasta taakse saakka. Kaikki näytti oikein hyvältä mutta odotellaan vielä Kennelliiton sana. Kiitos Kaija ja onnea!
Kennelliitto oli nopea lausuntojen kanssa. Helmi (N. Mielihyvää) kuvattiin maanantaina, ja jo keskiviikko aamupäivänä olivat lausunnot lonkkien ja kyynärien osalta valmiina. Tulokset upeat: A/A ja 0/0! Vielä odotellaan selkälausunnot.
Olen todella nöyrän kiitollinen siitä miten ihanan aktiivisia kasvatinomistajia kasvateilleni on siunaantunut! Tutkimusprosentit on kyllä huikeat! Kiitos!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Volakin terveystarkeissa
Tänään oli Hallan ja Hunnin Jukka Poika -pentueen Vola-pojan (N. Valon Valtameri) vuoro käydä virallisissa terveystarkeissa. Volalta tutkittiin polvet, jotka 0/0, peilattiin silmät, joissa kaikki ok sekä kuvattiin lonkat ja kyynärät, jotka näyttivät hyviltä! Vielä odotellaan Kennelliiton sanaa lonkkien ja kyynärien osalta. Olen tosi tosi iloinen näistä! Suuren suuri kiitos Marille tutkituttamisesta!
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Tiukulle SERT-H!
Lohjalla kisattiin eilen agilityä kolmosluokissa. Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero tekivät todella hienon nollan ja sijoittuivat toiseksi! Tällä suorituksella pari ansaitsi myös ensimmäisen SERT-H:nsa! Paljon onnea Tero! Myös kaksi muuta päivän rataa olivat hienot, niistä yksi virhe/rata.
Tänään samainen pari kisasi Kotkassa. Taas nolla ja kakkossija (2./35)! Huippua Tiuku ja Tero!
Edellisen pikkumustan puoliveli Tuima (N. Tuli) ja Kajsa kisasivat tänään nollavoittoon (1./41) Kotkassa, 2,5sekunnin kaulalla seuraavaan! Onnea Kajsa!
Eilen täyttivat Hallan (N. Halla) pentuset kokonaisen vuoden. Paljon onnea Harri (N. Potentiaali), Helmi (N. Mielihyvää), Ruu (N. Kiitollisuutta) ja Vola (N. Valon Valtameri)!
Jo nnsi viikolla jännitetäänkin ihan urakalla osan terveystarkkeja! Tai siis, mä jännitän niitä jo nyt.

torstai 11. syyskuuta 2014
Kuvia
Ensin muutama agilitysertisankarista eli Jesperistä (N. Kimpale Kultaa). Kuvat on ottanut Maria Penttinen.
Tässä poseeraa Tipi (N. Ilma). Kuva: Satu Tuominen
Ja vielä Hippi (N. Ensi-Ilta) "pyytämässä" :) Kuva: Nadja Böckerman
Kiitos kuvista! :)
Jari on ottanut nämä alla olevat kuvat Myslistä. Kuvat ovat kuukauden takaa.
Tänään Hallakin (N. Halla) pääsi treenaamaan vähän agilityä Anun kanssa piiitkän tauon jälkeen. Se olisi periaatteessa keppien vahvistusta vaille kisavalmis.
Myslin kanssa tehtiin palkan ottamista (sekä lelulla että namilla) mun perässä juoksemisen sijaan (saalisvietti...) ja piiiiikkiriikkisen keinun 'paukuttamista'. Keinun alastulo oli tosiaan ehkä sentin kaksi maasta. Voi video miten liikkis se on! Ja leikkii kuin Kiti *syrän*. Ihan samalla tavalla taistelee ja voitettuaan hakkaa sitten itseään lelulla samalla muristen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Tiukulle SM-joukkuehopeaa ja Blii maajoukkueeseen!
Aloitetaan vaikka kuvilla, joita on julkaistu Lohjan näytelmän (joista höpinää edellisessä päivityksessä) jälkeen.
Ao kuvissa on Hippi (N. Ensi-Ilta) Lohjan näyttelyssä. Hipin ikuisti Satu Tuominen.
Hallan (N. Halla) näyttelykuvat on ottanut Sirpa Saari.
Hipin Lohjan näyttelyn arvostelu kuului lyhyesti näin:
"8,5 years old. Nice lenght of neck. Moved well"
Kesäkuun puolivälissä kisattiin agilityn SM-kilpailut Tampereella, joihin Nappiksista osallistuivat Blitz (N. Vesi), Tiuku (N. Tosi Nopee), Tuima (N. Tuli) ja Vauhti (N. Ilta Villi). Kilpailuoikeus olisi ollut myös Aamulla (N. Aamu Aurinko).
Perjantaina oli kaksi iltakisaa SM:ien lämmittelyksi. Suuret osallistujamäärät olikin saatu kasaan. Mm. minien A-kisassa ilmoittautuneita oli 136 koirakkoa! Tuon kisan tulokset vetivät kyllä kotona jännittäjän (allekirjoittaneen) suupielet liki yhteen niskan takaa... Ykkös- ja kakkossijat sisaruksille; voitto Blitz:lle ja Petrille ja kakkossija Tuimalle ja Kajsalle. Huimaa! Ja liki sama meno jatkui hyppärillä; voitto jälleen Blitz:lle ja Petrille ja kolmossija Tuimalle ja Kajsalle! Kakkoseksi kiilasi huikean hieno koirakko Ralli ja Anni. Rallin isä muuten Fico!, joka on myös Tosi -pentueeni (eli Tiukun, Enzon ja Nuun) isä. Myös Tiuku ja Tero tekivät nollan illan hyppärillä medeissä. Medien agilityradan voittivat Goa (Waden tytär Pilvimarjan -kennelistä) ja Sanni, jotka ovat kyllä huimassa iskussa. Maksiluokassakin oli ilahduttava sukulaisedustus, kun Millin tytär Tuumis Pumpula ja Misa voittivat hyppärin.
Lauantaina jännitettiin joukkuekilpailuja. Tuima osallistui JAU:n joukkueessa, Blitz BAT:n ja sekä Tiuku että Vauhti olivat rotuyhdistyksen joukkueessa medeissä, Vauhti varakoirakkona. Tuima ja Kajsa tekivät huippunopean nollan; JAU:n lopullinen sijoitus mineissä hienosti viides. Shetlanninlammaskoirat ry:n joukkue taituroi itselleen medien joukkuehopeaa! Joukkueessa mukana olivat Tiukun ja Teron lisäksi Speedy ja Maiju, Miina (Waden tytär Pilvimarjan -kennelistä) ja Eerika sekä Stella ja Sanna. Paljon onnea koko joukkueelle!
Sunnuntaina oli yksilökilpailujen vuoro. SM-kilpailujen karsintaratana toimi tuttuun tapaan hyppäri, jolta nopsimmat puhtaan radan tehneet pääsivät jatkoon. Mineissä hyppyradan jälkeen (242 ilmoittautunutta paria) hienosti kolmantena olivat Blitz ja Petri. Finaaliradalta parille harmillinen vitonen, jolla kuitenkin lopputuloksissa hieno sijoitus 13. Hirrrrmuisen jännittävä päivä!
Juhannuksena agilityä ei kisattu Tuorlassa, vaan tällä kertaa TSAUkkilassa. Perjantaina kisoihin osallistuivat Hippi ja Nadja. Parille hyppyradalta ylivoimainen voitto 3,5 sekunnin erolla seuraavaan. Onnea Kikkis ja Nadja!
Viime viikonloppuna karsittiin agilityn maajoukkuetta Rovaniemellä. Mukana 'meikäläisistä' olivat sisarukset Blitz ja Tuima, molemmat mineissä. Molemmat saivat hienosti pisteitä heti lauantain ensimmäiseltä radalta. Sijoitukset Blitz ja Petri 4. ja Tuima ja Kajsa 5. Sunnuntain ensimmäiseltä radalta Blitz ja Petri kartuttivat pistetiliään lisää. Sunnuntain toiselta radalta molemmat parit saivat vielä lisää pisteitä. Blitz tällä radalla toinen Jennan ja Neonin jälkeen ja Tuima ja Kajsa hienosti sijalla 7. Finaaliradalle lähdettäessä mulla oli kyllä streamin äärellä liiankin jännää, oikeasti pumppu hakkasi niin etten tiennyt miten päin olla. Molemmat sisarukset ohjaajineen kympin sakissa... Tuimikselle ja Kajsalle sillä hetkellä harmillinen stiplu, jolla sijoitus lopputuloksissa mielestäni todella hienosti 16. Se osuu teillä Kajsa vielä tismalleen kohdilleen! ;) Agility on. Niin huikaisevan hienoja suorituksia ovat tehneet jo pitkään! Blitz ja Petri tekivät hyllyn finaaliradalla mutta pisteitä oli silti plakkarissa riittävästi koko karsintakilpailun toiseen sijaan ja MAAJOUKKUEPAIKKAAN! Aivan huikeaa! En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, huutaa ja kiljua, istuin vain hiljaa ja vapisin :D Rankkaa tämä agility. Minien karsinnat voitti huima pari Ralli ja Anni. Karsintojen kolmannen sijan ja niin ikään maajoukkuepaikan saivat myös Hunni (Hitsin ja Jukka Poika -pentueideni isä, Blitz:n ja Hallan ex-sulho) ja Iida! Medeissä joukkuepaikan lunasti upeassa iskussa oleva pari Goa ja Sanni! Jättipaljon onnea kaikille huikaisevan taitaville pareille! Täytynee ryhtyä MM-kisamatkan varaukseen.
Seuraavaksi jänskätään Tuiman ja Kajsan EO-kilpailuja, jotka järjestetään heinäkuun loppupuolella Unkarissa.
Myslinkin täytti jo 4kk 25.6. ja ekat etuhampaat ovat lähteneet. Korkeutta hyvänmielenpennulla oli nelikuisena kotimittauksella n.31cm, ehkei niin tarkka, mutta jotain suuntaa antaa. Stoppi "seilaa" tällä hetkellä, mikä näkyy alla olevissa kuvissakin, mutta hämähäkiksi Mysli ei vielä ole ryhtynyt. Kuvat on ottanut Jari. Myslin leikkikaverina vieraillut russelinpentu on ihastuttava, pari viikkoa Mysliä nuorempi Surku.
Syksyn pentusuunnitelmat ovat edistyneet. Jännityksellä odotamme syyskuussa mahdollisesti alkavaa juoksua. Suunnitteilla siis so-tri -pentue. Sen suurempaa 'mainosta' en uskalla laittaa, kun ei ikinä tiedä miten käy. Lisätietoja saa kuitenkin ilman muuta kysellä meilitse tai puhelimitse. Olen heinäkuussa hieman epäsäännöllisesti sähköpostin ja puhelimen tavoitettavissa, joten kärsivällisyyttä, jos heti ei tavoita. :)
Ihanaa, toivottavasti hieman lämpenevää ja kuivempaa heinäkuuta kaikille!

maanantai 9. kesäkuuta 2014
Hieno TOKO-tulos ja näytelmähommoo
Reilu viikko sitten Tipi (N. Ilma) ja Satu osallistuivat jälleen toko-kokeeseen ja tekivät taas myös hienon ykköstuloksen! Tällä kertaa pisteitä 171,5p. Paljon onnea!
Eilen näyteltiin Lohjan ryhmiksessä. Tuomarina oli Peggy Bailey, Iso-Britanniasta, jolle oli ilmoitettu 70 narttua. Nappiksia oli mukana Maj (N. Kultahuuma) nuorten luokassa, Halla (N. Halla) avoimissa ja Hippi (N. Ensi-Ilta) vetskuissa(!). Maj:lle ja Hallalle ERI:t. Maj on saanut nyt molemmista tämän vuoden näytelmistä ERI:n, joten yhtä uupuu yhdistyksen näyttely-ykkösruusukkeesta. Hipille, kivana yllärinä, VET ERI1, SA, PN4, vara-SERT ja VSP-VET! Hippi kyllä esiintyi niin edukseen! Hassua miten pikkuhärvääjä pönöttää kehässä niin tärkeänä Nadjan kanssa. Onnittelut Nadja!
Hallan arvostelu kuului näin:
"2 years (on reilu 3v) merle in lovely condition. Nice outline. Well angulated. Good front. Moved well."
Hipin arvostelu sen sijaan lyhyesti:
"8,5 years old. Nice lenght of neck. Moved well"
Kuvassa Halla eilen Lohjalla. Kuvan otti Harri Kivimäki.
Ensi viikonloppuna jännätäänkin sitten agilityn SM-kisoja Tampereella, omien kasvattien, Waden jälkeläisten sekä ystävien ja tuttavien puolesta. Mukana ekaa kertaa myös Vauhti (N. Ilta Villi)! Makeeta!
Alla vielä Nina Lahinin ottama kuva Myslistä 14,5vkon iässä.
Jari otti eilen myös muutaman pää- ja yleisen hengailukuvan. Toivottavasti saan jonkun niistäkin pian esille.
Kotimittauksella Mysli näyttäisi olevan nyt noin 28-28,5 senttiä korkea. On se vaan ihana kaikin puolin (pl "en tartte teistä ketään mihinkään vaan voin mennä mihin huvittaa, milloin huvittaa ja miten huvittaa" -hetkinä :D)! Liki Kiti-ahnekin se on, jessus sentään. Oikein hieno juttu mutta olen varma, että muutamia jännityksen ja ahdistuksen hetkiä saadaan sen imuritaipumuksen vuoksi vielä viettää. Tykkään pentusesta ihan itkettävän paljon.

torstai 15. toukokuuta 2014
Vauhdille nolla ja kuvia Myslistä
Vauhti (N. Ilta Villi) ja Johanna kisasivat medikolmosissa viime viikonloppuna. Tuloksena hienosti nolla ja neljäs sija! Paljon onnea Johanna! Yhtä uupuu SM-kisoista...
Lupailin kuvia Myslistä, kunhan saan Jarin kameraa ulkoiluttamaan. Täältä löytyy isompi satsi kuvia, jos on kiinnostusta katsella.
Tässä vielä Halla (N. Halla) kuvattuna extempore suoraan lenkin jälkeen au naturel, harjaamattomana ja tassukarvat siistimättä. Ikää noin 3v 3kk.

maanantai 21. huhtikuuta 2014
Kasvattien tuloksia
Tärkeää saattaapi jäädä epähuomiossa kirjaamatta, johtuen taas päivitysten panttaamisesta. Inksun loppuajan muutama päivä ja aikaa sen jälkeen on mennyt näiltä osin vähän huurussa. Parhaani mukaan koitan saada tänne hienot tulokset/kuulumiset kirjattua. En edes yritä kronologisessa järjestyksessä.
Maj (N. Kultahuuma) on päässyt kinneroperaationsa vuoksi olleesta kipsistään ja Hanna on lisännyt liikuntaa kontroloidusti. Tosi hienosti on toipuminen edistynyt! Tsemppiä edelleen Hanna ja Maj!
Tipi (N. Ilma) ja Satu kisasivat nyt pääsiäisen aikaan Liedossa minikakkosten agilitykisoissa, Tuloksena yhdeltä radalta upeasti nollavoitto ja parin toinen LUVA kakkosista! Paljon onnea!
Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja ovat taituroineet pitkän agilitytauon jälkeen kaksi nollaa (Kirkkonummelta ja Liedosta), sijoittuen molemmilla kerroilla kolmanneksi. Melko pätevä paluu tauolta. Isot onnittelut! Videoita löytyy Nadjan blogista
Blitz (N. Vesi) ovat myöskin kisanneet monikolmosissa muutamia kisoja viime aikoina. Pääsiäiseltä pätevälle parille nollavoitto ja maaliskuun lopulta nolla, jolla sijoitus 3. Neonin ja velipoika Tuiman jälkeen. Onnittelut!
Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero tekivät pääsiäisenä tuplanollan oikein hienoilla suorituksilla! Nyt tälläkin parilla on SM-tuloksen kasassa! Paljon, paljon onnea Tero!
Tuima (N. Tuli) on Shetlanninlammaskoirat ry:n VUODEN 2013 AGILITYSHELTTI! Suuret onnittelut!
Tuimis ja Kajsa ovat jatkaneet upeita suorituksiaan myöskin tänä vuonna ja ihan viime viikkoinakin. Eilisistä pääsiäiskisoista Liedosta kaksi nollavoittoa! BAT:n maaliskuun lopun kisoista nolla ja toinen sija. Onnittelut Kajsa!
Huurre (N. Huurre) sijoittui Shetlanninlammaskoirat ry:n vuoden 2013 agilitytulokaskisassa hienosti neljänneksi! Paljon onnea!
Aamukin (N. Aamu Aurinko) on ollut Jennin kanssa Suomessa kilpailemassa. Saaliina Kirkkonummelta tuplanolla ja Lempäälästä nolla viikon takaa! Onnea Jenni! Todella harmi etten päässyt teitä treffaamaan!
Hallan poika Vola (N. Valon Valtameri) osallistui pentunäyttelyyn Hyvinkäällä päivää vajaa 7kk:n iässä.
Tuomarina toimi Nina Janger ja arvostelu kuului näin: "Lähes 7kk vanha, mittasuhteiltaan miellyttävä uros, jonka väri voisi olla parempi. Leikkaava purenta. Erinomaiset korvat. Vielä hieman kapea kuono-osa. Runko tarvitsee paljon aikaa. Sopivasti kulmautunut takaa, niukemmin edestä. Liikkuu hyvin takaa, kapeasti edestä. Nostelee eturaajojaan. Kaunis ylälinja. Liikkeessä turhan korkea häntä. Miellyttävä, iloinen käyttäytyminen"
Arvostelu ihan koiran näköinen (paitsi korvien osalta... heh). Volahan on kovin vaalea pohjaväriltään (ei kuitenkaan valkoinen), joten odotettavissa oli, että se jakaa mielipiteitä. Erittäin ymmärrettävää. Kovin on kesken kehityksen lapsonen muutenkin, ja odotankin sen kehittyvän hyvin hitaasti. Kiva, reipas, iloinen itsensä se oli, mikä mukavinta!
Kaikilla Hallan pennuilla on muuten hampaat suussa ja normaalit purennat. Yhdellä oli hampaiden vaihdon aikaan hieman kapea alaleuka mutta tilanne korjaantui normaaliksi. Yksi jännitys, eli purennat, peitset jne, niiden osalta jännitetty kivaan lopputulokseen. Kooltaan ne ovat vaihtelevat. Harri (N. Potentiaali) ja Ruu (N. Kiitollisuutta) ovat päälle 40 senttisiä, kun taas Vola on silmämääräisesti äitinsä vieressä arvioiden noin 37 senttinen ja Helmi (N. Mielihyvää) ehkä suurin piirtein samaa luokkaa. Kaikilla on mennyt edelleen mainiosti ja kotivalinnat tuntuvat osuneen hyvin yksiin. Hieno hommeli!
Laitetaan nyt tänne vielä, että ehkä mahdollisesti soo-tri -pentusuunnitelmia syksylle... Alustavia lisätietoja meilillä tai soittamalla. :)

Volan kuva: Mari Mäkelä

torstai 20. helmikuuta 2014
Synttäreitä ja kinner
Kahdeksan vuotta sitten, iltapäivällä 18.2.2006, näkivät päivänvalon ensimmäiset Nappulavaaralaiset, Kitin ja Waden pennut. Nimensäkin nämä pikkumustat saivat alkua mukaillen. Näillä kahdella sisaruksella, Hipillä (FI AVA FI AVA-H EE AVA DK AVA-H TK2 N. Ensi-Ilta) ja Artulla (N. Kivijalka) on hyvin erityinen paikka sydämessäni. Eipä niistä uskoisi, että ne kuuluisivat nyt näyttelyissä ikänsä puolesta veteraaniluokkaan. Paljon onnea Hippi ja Arttu! Kiitos jälleen kerran Nadjalle sekä Ullalle ja Ramille Hipin ja Artun erinomaisesta hoidosta ja täydellisistä kodeista juuri niille!
19.2. oli vuoro Talvi-pentueen syntymäpäivän! Suuren suuret kolmivuotisonnittelut Huurteelle (N. Huurre), Kaamokselle (N. Kaamos), Vallulle (N. Routa) ja Hallalle (N. Halla)!
Nane (N. Maa) pyörähti Virossa näytelmissä Hannan suosiollisella avustuksella. Tulokset ja arvostelut tässä:
11.1.2014 Tartto, Petr Rehanek, Tsekki
"4-years old. Scissor bite. Ears nice set, neck set. Nice forechest. Back straight. Tail well set. Angulated ok. Regular movement".
AVO ERI2
12.1.2014 Tartto, tuom. Simon Rooney, Irlanti
"Good head, eyes & ears. Good neck & front construction. Good topline & rear angulation. Very nice coat. Movement good both rear & front"
AVO ERI2 SA
Sitten ikävämpiin uutisiin. Kuten aikaisemmin olen kertonut Maj:n (N. Kultahuuma), oikean jalan kinner operoitiin viime syyskuussa varpaan pinnallisen koukistajajänteen "sivusiteen" repeämän vuoksi (kansanomaisemmin akillesjänteen luksaatio/ kinnervika). "Sivuside" korjattiin ompelein, mutta uraa, jossa jänne kulkee, ei tarvinnut syventää, koska se oli normaali. Maj on kuntoutunut tästä erinomaisesti Hannan huolellisella hoidolla. Tällä viikolla myös Maj:n vasemman kintereen "sivuside" (retinaculum) repesi, jolloin jänne pääsi luksoimaan lateraalisesti, ja tämä korjattiin ihan samaan tapaan kuin oikeakin, leikkauksella tiistaina. Toivotaan että kaikki menee yhtä 'hyvin' kuin oikeankin jalan kohdalla ja Maj saa kirmailla kesällä tervein jaloin! Sanomattakin lienee selvää, että olen todella todella pahoillani Maj:n ja Hannan puolesta. Minulle saa ilman muuta soittaa tai viestitellä mikäli tästä on jotain kysyttävää.

lauantai 8. helmikuuta 2014
Laiminlyöty blogi
Ihan hävettää miten kehnosti olen blogia (taas) viime aikoina päivittänyt. Sitä mukamas aina odotellaan inspiraatiota, joka näyttää suht harvoin ilmaantuvan, tai perfektionisti ei osaa sanottavaansa sopivalla tavalla ilmaista, jolloin jää kirjuuttamatta. Joskus tuntuu, että voisi purskauttaa yhtä sun toista tänne (koira)elämän menosta mutta näytän tyytyvän, luullakseni, poliittisesti korrektiin sisältöön. Eihän tämä päivittämättömyys nyt maailmaa kaada tietenkään mutta kovin mieluusti kirjaisin juttuja ylös suurin piirtein ajassa, kun tärkeätkin jutut väkisinkin unohtuu tällä taajuudella.
Pidemmittä puheitta;
Tuima (FI & SE AVA, FI & SE AVA-H Nappulavaaran Tuli) ja Kajsa voittivat vuoden 2013 minien EO-rankingin ja näin ollen tämä upea pari pääsee tänäkin vuonna kilpailemaan Euroopan Open -kilpailuihin! Paljon paljon onnea upeasta saavutuksesta Kajsa!
Samassa yhteydessä on mainittava, että toiseksi minien rankingissa tuli Tuiman eno (Kitin veli) Sonic ja medeissä kahdeksan parhaan joukkoon mahtuu kaksi (jotka ovat myös ao listan parhaat sheltit) Waden tytärtä! Toisena medien rankingissa on Budi (Sopuriinan Bodil) sekä Anu ja kahdeksantena Goa (Pilvimarjan Vadelma) sekä Sanni! Onnittelut heillekin kaikille hienosta saavutuksesta!
Tuima ja Kajsa ovat tehneet nollia myös vuoden alkajaisiksi. 5.1. parille plakkariin nollavoitto (1./52) ja 19.1. nolla hienosti kakkossijalla (2./48)!
Tiuku (N. Tosi Nopee) ja Tero tekivät myös nollat sekä 5.1. että 19.1.! Onnea Tero! Kajsan blogissa on videoita parien hienosta menosta.
Maj (N. Kultahuuma) on kuntoutunut kinneroperaatiostaan erinomaisesti Hannan suosiollisella avustuksella ja huolellisella hoidolla. Vapaanakin on saanut kirmata ja kaikki näyttää hyvältä! *koputtaa puuta*
Blitz (FI & EE AVA, FI AVA-H N. Vesi) ja Petri tekivät myös nollavoiton 11.1. Vantaalla (1./48)! Mahtavaa menoa! Paljon onnea!
Hallan pennut ovat voineet mainiosti ja ilahduttaneet omistajiaan! Reippaat piraijat!
Tästä postauksesta jäi puuttumaan lukuisia tärkeitä seikkoja, vain ja ainoastaan kirjoittajan muistin heikkouden vuoksi. Pyrin vaikka lisäilemään niitä, kun tulevat mieleen. JA mua saa muistuttaa!
Ai niin, kirmattiinhan me Moolin kanssa itsekin kisoissa. Mun edellisestä kisastartista on aikaa yli kaksi vuotta ja sitäkin ennen kisaaminen oli kovin rikkonaista, epäsäännöllistä pidemmän aikaa. Nyt kuitenkin sain vihdoin aikaiseksi. En jaksa tähän alkaa kirjoittaa romaania Moolin kanssa kohdatuista päänsäryistä mutta sanottakoon, että 'melko vaikeaa' on ollut. Haasteet ovat viimeistelleet mun itseluottamukseni (ts sen puutteen). Ja sen lisäksi itse jännitän kisaamista ihan invalidisoivan paljon, mikä ei suoranaisesti helpota asiaa. Ekoista kisoista selvisin hengissä mikä olikin päivän ainoa tavoite (+ luonnollisesti olla koiralle reilu). Moolin vauhti on vaihdellut tosi paljon, mikä sekin tuo hommaan oman haasteensa, kun ei tiedä miten se tänään lähtee (+ vaihtelua voi olla ihan yhdellä radallakin reippaasti). Toisissa yhteisissä kisoissamme tehtiin kuitenkin nolla(voitto, ainoalla nollalla). Päivän toisella radalla hyl, kun M tuli renkaan kehikon läpi, tämä rata oli kuitenkin huikean paljon parempi kuin tuo nollarata. Agility on sellaista. Mukavaa! Seuraaviakin kisoja on jo katsottuna, että tästä se taas taitaa lähteä... :) Tuo koira on opettanut mulle ihan uskomattoman paljon ja pidän siitä niiin kovin!

Tunnisteet:
Blitz,
Halla,
Hallan pennut,
Jukka Poika -pentue,
Maj,
Mooli,
Tiuku,
Tuima
maanantai 2. joulukuuta 2013
Kaikki pennut lähteneet ja Vauhdille nolla
Niin lähti kuitenkin Mutterikin (N. Valon Valtameri) uuteen, omaan kotiinsa. Pitkään ja hartaasti mietin raaskinko luopua siitä ollenkaan. Tunne ja järki huusivat kumpikin kovaäänisesti omaa kantaansa. Tällä kertaa järjen oli 'pakko' antaa voittaa. Kun sitten sopivan tuntuinen, hyvä koti, riittävän läheltä ilmaantui, päätettiin Mutsku antaa Marin ja Jeren uudeksi ystäväksi. Kiinnyn aina pentuihin tosi kovasti, ihan kaikkiin, vaikka jotkut ovatkin enemmän minulle sopivamman tuntuisia kuin toiset (luonnollisesti). Tässä pennussa oli jotain täysin selittämättömän osuvaa, mitä en ole koskaan ennen kokenut. Ihan kuin siinä olisi aimo annos Kitiä, vaikkei pentu ole liiemmin edes sukua sille. Ehkä se oli sen sähäkkyys ja moottori yhdistettynä uskomattoman suureen kontaktinhakuisuuteen ja siihen kuinka se oli erityisen leimautunut minuun (vaikka rrrrakastaa kaikkia ihmisiä). Hermoja sillä on varmaan enemmän ja vilkkautta Kitiä (joka oli _erittäin_ vilkas) vähemmän. Se vaan kolahti muhun ja kovaa. Ja myös Elias ja Jari pitivät siitä erityisesti. Monet isot itkut itkettiin jo ennen kuin päätöstä oli edes tehty. Olen erittäin tyytyväinen sen uuteen kotiin ja toivon, että se tuottaa Marille ja Jerelle suuren ilon ja pysyy terveenä! Vola, joksi Mutskua nyttemmin kutsutaan, on ollut oikein reipas ja iloinen pieni koira uudessa kodissaan Helsingissä. Ihanaa!
Volan sisaruksilla Helmillä (N. Mielihyvää), Harrilla (N. Potentiaali) ja Ruulla (N. Kiitollisuutta) on myös mennyt todella hyvin uusissa kodeissaan ja kaikki uudet omistajat vaikuttavat oikein tyytyväisiltä uusiin perheenjäseniinsä. Reippaat lapsoset! Mikäs sen mukavampaa. Kiitos teille kaikille kuulumisista ja hyvien kotien tarjoamisesta muruille!
Täytyy sanoa, että vaikka olen aina tiennyt Hallan olevan kovasti täyspäinen ja hyvähermoinen sheltti, on tämä pentu'projekti' opettanut mua arvostamaan sitä yhä enemmän. Hallassa on puutteensa (kuten tietysti kaikissa), mutta sen luonne, toimiminen emänä astutuksesta pentujen maailmalle muuttamiseen saakka on ollut jotain ihan huikeaa. Arvostan tuota koiraa tosi kovasti ja olen toistaiseksi kaikin puolin oikein tyytyväinen siihen, että pentuprojektiin lähdettiin. Toivotaan että pennuista kasvaa terveitä aikuisia koiria ja ne saavat elää pitkän, onnellisen elämän!
Iloinen agilitytuloskin meillä on! Reilu viikko sitten Vauhti (N. Ilta Villi) ja Johanna tekivät nollan medi kolmosten hyppärillä Tampereella. Paljon onnea Johanna!
Firabellen H-pentueen syntymästä tuli 27.11. kuluneeksi seitsemän vuotta. Pentueen vanhemmat olivat Wade ja Muppe (Mutkis Unelmien Ulla). Pentueeseen syntyi neljä pentua, kaksi urosta ja kaksi narttua. Ostin toisen nartuista ja sijoitin sen Päiville Jyväskylään. Sain toisen kantanartun, Hymyn (Firabellen Hymy) ja Päivistä rakkaan ystävän. Hymyn hankinta ja käyttö on näin jälkeen päin ajatellenkin ollut tosi hyvä päätös monessakin mielessä (se on mm periyttänyt lisääntymiseen liittyviä ominaisuuksiaan tyttärilleen Priimalle ja Hallalle). Suuret onnittelut seitsemänvuotiaille Demolle (F. Hurma), Dalille (F. Hirmu), Riemulle (F. Helmi) ja Hymylle (F. Hymy)!

maanantai 7. lokakuuta 2013
Terveystarkki-, agility- ja näytelmätuloksia sekä pentuset 2vkoa
Tänään saatiin vihdoin Maj:n (N. Kultahuuma), Myyn (N. Kultakuume), Dipin (N. Kullankaivaja) ja Hitsin (N. Se Yksi Ja Ainoa) sekä Ink:n lonkka- ja kyynärtulokset Kennelliitosta. Maj:n, Dipin ja Inkin lonkat ja kyynärät A/A ja 0/0! Myyn ja Hitsin B/B ja 0/0! Polvi- ja sydäntulokset odottavat vielä kirjautumistaan KoiraNettiin (kaikilla 0/0 ja ei sivuääniä). Ensimmäinen kerta kohdallani, kun Skutin arvio lonkista on eri kuin Kennelliiton, ja näin nyt jopa kahden koiran kohdalla (Myy ja Hipu). Joskus siis näinkin. Terveet ne kuitenkin kaikki, vaikka kyllä mua kieltämättä pikkuisen harmittaa. Ei siis se, että ovat terveet tietenkään, vaan se, että tiputti yhdellä pykälällä arviota.
Nyt 21/23 kasvattiani on luustotutkittu. Lonkat 18x A/A ja 3x B/B, kyynärät kaikilla 0/0, kuten myös polvet! Saa tähän riviin ihan tyytyväinen olla ;) Olen todella kiitollinen kasvattieni omistajille tutkituttamisaktiivisuudesta.
Tuima (N. Tuli) ja Kajsa kisasivat eilen kolmen radan verran ja huikein tuloksin; triplanolla sijoin 3., 1. ja 1.! Jättipaljon onnea Kajsa!
Nane (N. Maa) pyörähti eilen Tuuloksen näyttelyssä Helin Kasuk-Tenson:n kehässä. Tulos AVO ERI3. Arvostelu kuului näin: "Erinomainen tyyppi ja sukupuolileima. Voimakas, maskuliininen uros. Hieman nokiset pään merkit. Kuono-osa voisi olla hieman täyteläisempi. Hyvät korvat. Kaunis ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Riittävät etukulmaukset ja erinomaiset takakulmaukset. Hyvä häntä, turkki ja liikkeet."
Nadja vei Hipin (N. Ensi-Ilta) eilen ESS:ien järjestämään MH-luonnekuvaukseen. Hienosti Hippi kuulemma toimi läpi testin! Harmittaa etten päässyt paikalle katsomaan. Piti olla talkoilemassakin siellä, mutta olin (ja olen) kurjassa flunssassa, jonka vuoksi piti jäädä lepäämään. Toivottavasti saamme videon katsottavaksi jossain vaiheessa.
Pennut 'täyttivät' perjantaina kaksi viikkoa. Kaikki vaikuttaisi olevan edelleen mainiosti! Halla on hieno emä ja maitoa riittää edelleen hyvin.
Painot g(syntymä/2vkois):
Flikka 178/ 600
Pultti 164/ 550
Mutteri 176/ 540
Prikka 144/ 530
Melko tasaista sakkia tällä hetkellä.
Narttu eli Flikka näyttäisi tekevän kaiken ensimmäisenä. Se myös avasi silmät ensimmäisenä 13vrk:n iässä, Mutteri viimeisenä 15vrk:na. Muutoin Mutteri ei kyllä tule kehityksessä vikana. Pennuilla on jo useamman päivän, jo ennen silmien avautumista, ollut selvästi jonkinlainen hahmotus siitä, etteivät ne ole yksin maailmassa. Hakeutuvat siis toistensa luokse mielestäni muutenkin kuin lämpöä hakemaan. Nyt kun silmät ovat auki, ne jo 'purevat' toisiaan ja Hallaa ja harrastavat painin alkeita. Muutamia haukahduksia ja pientä murinaa on kuulunut. Muutoin ne ovat melkoisen hiljaisia, ja esim kiipeävät Hallan yli turhia valittamatta. Jos epäonnistuvat, yrittävät uudelleen kitisemättä tai passivoitumatta. Pultti 'protestoi' eniten ääntelemällä erilaisissa tilanteissa. Ulkonäköeroja on hieman helpompi jo hahmottaa. Ihan kuin ne olisivat pari ja pari. Flikka ja Mutteri sekä Pultti ja Prikka.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Hippi tauolta suoraan palkintopallille ja pentusia
Hippi (N. Ensi-Ilta) onkin tosiaan taukoillut agilitystä melkoisesti tänä vuonna. Eilen kuitenkin pääsivät kirmaamaan Nadjan kanssa Lohjan kisoihin. Heti ekalta radalta nollavoitto! Ihan superia! Paljon onnea Nadja! Parhautta että Hippi on taas mukana geimeissä, kunnossa!
Halla (N. Halla) pyöräytti pentunsa jo tiineysvuorokaudella 59 eli perjantaina. Lämmöt olivat koko torstain suht matalalla, 37,1, mutta eipä noista tiedä, kenellä menee reilusti alle 37 ja kenellä ei. Torstaina ei myöskään syönyt kuin aamulla ihan vähän, etuhampailla närppien, muiden kytätessä vieressä. Halla oli syömättömyyttä ja sisälle kakkaamista lukuunottamatta koko torstain täysin normaali, mitään avautumista ei siitä päällepäin nähnyt. Ne hermot, ne hermot. Jäin to nukkumaan Hallan kanssa alakertaan ja aamuyöstä se alkoikin petailla enemmän ja vaihteli paikkaa. Ensimmäinen pentu syntyi todella helpon näköisesti klo 11. Jotenkin niin Hallaa synnyttää vähäeleisesti ja virka-aikaan. Halla oli heti tilanteen tasalla. Seuraava pentu syntyi noin 10 min päästä ensimmäisestä, yhdellä ähkäisyllä. Seuraavaan oli väliä nelisenkymmentä minuuttia, jonka jälkeen neljäs pentu syntyi jälleen noin 10 min päästä. Neljä pentua maailmaan reilussa tunnissa. Huippujuttu! Onneksi Halla on tullut sukuunsa tässä asiassa. Myös sen emä Hymy ja puolisisko Priima ovat olleet hyviä synnyttäjiä ja emoja.
Pennuista kolme on uroksia (2x tri ja 1x merle) ja yksi narttu (tri). Pentujen syntymäpainot olivat 144-178g. Nyt kahden päivän ikäisinä niiden kaikkien painot ovat nousseet vähintään 20 grammaa. Maitoa tulee runsaasti ja pennut vaikuttavat tyytyväisiltä. Nyt vaan peukut pystyssä, että kaikki menee jatkossakin hyvin.
Pentujen isä on mustavalkoinen äijä Hunni (Cardiwe's Absurd Bi Black), mahtava, vilkas, hyvähermoinen, terve, isolla moottorilla varustettu pieni mies. :)
Laittelen kuvia jahka J ottaa niitä oikealla kameralla. Mulla on vain muutama kännyräpsy, joita en osaa lisätä tänne suoraan puhelimesta (en ole kyllä perehtynytkään asiaan).
Tänään olisi ollut pentujen äidinäidinisän, viisaan, kultaisen Waden 15v syntymäpäivä. Kaipaan sitä niin paljon edelleen. Uskomaton mäihä, että sain ekaksi sheltikseni niin varman ja hyvähermoisen koiran. Huippu-Wad <3

maanantai 16. syyskuuta 2013
Kivempia uutisia!
Eilen suunnattiin taasen Skutin vastaanotolle järkkäämääni terveystarkastusjoukkariin. Skutin ja röntgenin silmän alla oli neljä Ninan bordercolliekasvattia (Inksu ja kaksi Inksun veljeä sekä sukulaispoika), Suvin mitteli Dani sekä kolme kasvattiani. Saatiin onnekseni auringonpaistettakin tähän risukasaan!
Ink:ltä (Noblefamily's Misty River) kuvattiin lonkat, kyynärät, olat sekä lanneranka. Hyvin ystävällistä Skutilta ottaa kuvat niin isoille kaseteille, ettei kuvia edes tarvinnut ottaa kovin montaa. Samalla säästyi rahaakin. Inkin olat puhtaat, lanneranka normaali ja lonkat & kyynärät näyttivät oikein hyviltä! JIhuuuuu!
Kasvateistani tutkittiin Kulta-pentueen Myy (N. Kultakuume) ja Dippi (N. Kullankaivaja) sekä Bliin (N. Vesi) ja Hunnin juuri vuoden täyttänyt poika Hitsi (N. Se Yksi Ja Ainoa).
Myyltä ja Dipiltä syynättiin polvet 0/0, lanneranka - normaali, olat - siistit, sydän - ei sivuääniä, tunnusteltiin kintereet, jotka tällä hetkellä täysin normaalin tuntuiset, lonkat ja kyynärät, jotka näyttivät oikein hyviltä. Mahtava homma!
Hitsin polvet 0/0, lanneranka, ja kuvaan liki kokonaan mahtunut rintaranka, normaalit, olat siistit, kintereet tuntuivat täysin normaaleilta, napakoilta. Myöskin Hitsin lonkat ja kyynärät näyttivät tosi hyviltä. Niin huippua!
Näin ollen siis Kulta-pentueesta on nyt jo tutkittu 4/5 ja Hipuhan tekee omasta pentueestaan 100% :). Kiitettävää aktiivisuutta omistajilta! Nöyrä kiitokseni teille kaikille!
Huurre (N. Huurre) ja Susanna kisasivat viikonloppuna medikakkosissa. Parille hienosti nolla, jolla sijoitus toinen. Tällä kertaa ei luvaa mutta nolla on aina nolla. Sitä paitsi hauskuus on tärkeintä! :) Siispä onnea!
Myös Tuima (N. Tuli) ja Kajsa kisasivat viikonloppuna agilityä. Minikolmosista nolla ja kolmas sija. Paljon onnea Kajsa!
Kahden Waden tyttären tuloksia olen myös bongannut viikonlopulta. Budille (Sopuriinan Bodil) ja Anulle triplanolla sekä Goalle (Pilvimarjan Vadelma) ja Sannille triplanollavoitto! Paljon onnea Anu ja Sanni!
Seuraavana jänskätään Kennelliiton sanaa lonkista ja kyynäristä sekä Hallan synnytystä. Hallalla nyt 55 kantovuorokautta takana. Lähestyy, lähestyy.

Blitz:n pentu,
Dippi,
Halla,
Hitsi,
Huurre,
Ink,
Kulta -pennut,
Myy,
Tuima,
Wade
perjantai 6. syyskuuta 2013
Yhteydenpidon ilo
Eilen Lohen geenitestijoukkarin lomakkeen tietoja pähkiessäni tuli mieleen miten suunnattoman suuri ilo, onni ja hyöty on siinä, että tiedän niin paljon kasvateistani. Oikeasti! Saadaan puolin ja toisin tietoja, jotka kertovat 'jalostuksen' onnistumisesta ja epäonnistumisesta, ja voidaan toivottavasti viedä asioita parempaan suuntaan. Huonot uutiset ovat aina, ihan aina, kurjia mutta se, että ne ovat tiedossa on mielestäni tosi arvokasta. Kiitos että saan kuulla sekä hyvät että huonot uutiset!
Luulen, että kun näitä juttuja puidaan ja niistä jutellaan, saadaan luotua ilmapiiriä/kulttuuria, jossa ollaan halukkaita osallistumaan asioihin, jotka vievät mm. terveyttä eteenpäin. Tosi moni on jo osallistunut Lohen geenitutkimukseen 3ml:lla koiransa verta ja samaten moni on täyttänyt Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn. Jättimäinen kiitos siitä! Se on ihan koko rodun etu. (Huom! kaikki osallistuvat aikansa ja jaksamisensa puitteissa, enkä todellakaan halua syyllistää niitä, jotka eivät osallistu/ole vielä osallistuneet. Vain iloita siitä miten moni sen on tehnyt. :))
Vikoja on, ja niitä tulee aina olemaan, vaikka kuinka parhaamme yritetään. Ehkä kuitenkin joistain päästäisiin joskus turvallisesti eroonkin, saamatta tilalle muita kammotuksia, harmituksia tai esteettistä silmää haittaavia seikkoja ja hukkaamatta arvokasta geenipoolia. Naivia ehkä mutta näin mä nyt haluaisin uskoa ;) Täytyy olla myös realisti. Nettipalstoilla kasvattajien tuomitseminen ja heille huutelu puskista ei juuri vie asiaa eteenpäin, huudellaan sitten pystykorvaisista tai kinnervikaisten sukulaisista. Kasvattaminen ei ole helppoa. Itse ainakin toivotan kaikki tervetulleiksi tekemään helppoja ja 'oikeita' jalostusvalintoja. Tieto lisää tässä asiassa tuskaa. Mutta toivottavasti "No pain, no gain." pätee tässäkin.
Koirangeenit -sivusto
Shetlanninlammaskoirat ry:n Tavoitteena 1000! -kampanja
Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskysely
Hallan masussa tuntuu liikkeitä! :)) Tänään 45vrk astutuksesta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)