Enzo (Fi AVA N. Tosi Kiitäjä), Nuu (N. Tosi Ystävä) ja Tiuku (N. Tosi Nopee), Kitin ja Fico!:n 'lapset' täyttivät eilen neljä vuotta! Paljon onnea ihanille vielä tätäkin kautta ja isot halit kaikkien kotiväelle!
Olisin kovasti halunnut liittää tähän kuvan sisarusparvesta niiden ollessa pentuja, mutta toinen koneemme sanoi eilen sopimuksen irti eikä se onnistukaan. Kuvat ovat onneksi kyllä tallessa, en vain saa niitä tähän hätään.
torstai 29. joulukuuta 2011
torstai 22. joulukuuta 2011
Waden vuoro tuli lähteä
Iki-ihanan, niin kovin viisaan, hyvin hyvin Rakkaan kumppanini Waden vuoro tuli lähteä luotamme eilen aamulla. En enää tiedä mitä sanoisin tai kirjoittaisin. Tuska ja suunnaton ikävä ovat päälimmäisinä mielessä. Mä niin kovin rakastin ja rakastan Höppöä. Wade oli ensimmäinen shelttini, jonka kanssa yhdessä nähtiin, koettiin ja opittiin kovin paljon. Olen suunnattoman kiitollinen että sain tutustua niin viisaaseen ja kultaiseen koiraan ja pitää Mane My Man:n luonani 13 vuotta.
Kitin poismenostahan ei ole ihan vielä kahta kuukautta ja nyt jo jouduin luopumaan toisesta elämäni suuresta rakkaudesta. Tavallaan iän vuoksi tämä on helpompi hyväksyä kuin Kitin tapauksessa muttei se totisesti surua vähäisemmäksi tee.
Onneksi Wade tavallaan elää myös jälkeläisissään. Kitin kuoltua jotkut sanoivat, että ehkä Hallan oli siksi tarkoitus jäädä. Itse sanoin sen ensimmäistä kertaa eilen. Aikaisemmin jopa vastustin ajatusta. Wade oli Hallan isoisä.
Vajaa 2 kk sitten vielä otettiin läjä labroja ym ja sekä eläinlääkäri että hieroja sanoivat Waden olevan erinomaisessa kunnossa. Se jaksoi loppuun saakka reilut metsälenkit. Loppu tuli niin kovin äkkiä. Toisaalta jos Ystävän on lähdettävä, se on parasta juuri "saappaat jalassa". Onneksi vietin viimeisen yön sen kanssa kaksin, jostain vain osasin pelätä.
Voi Höp! Mä niiiin kaipaan ja rakastan! Waden kuuluisi tulla nytkin kun itken, niin se aina teki, mutta näin ei enää ole. En halua olla ilman sinua.
Suurkiitos myötäeläneille. :'(
Kaikesta huolimatta Rauhaisaa Joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle! Pitäkää huolta toisistanne ja viettäkää aikaa niiden rakkaimpien kanssa!

lauantai 17. joulukuuta 2011
Blitz:lle ensimmäinen hyppyserti!
Blitzus (N. Vesi) ja Petri kisasivat tänään kolmen radan verran Hyvinkäällä. Ensimmäinen rata oli agilityrata, jolta nollavoitto! Toiselta agilityradalta vitonen. Kolmannelta, päivän viimeiseltä radalta, joka oli hyppäri, jälleen nollavoitto! Tällä hyppyradan nollavoitolla pari kuittasi myös ensimmäisen hyppysertinsä! Suuren suuret onnittelut pienelle vikkelälle siniselle kera ohjaajansa!
maanantai 12. joulukuuta 2011
Hihittelyä ASB:n vikkelyystilastosta
Uusimmassa Agility Sport Bulletin -lehdessä on kuluneen vuoden (1.1.-20.11.-11) nopeustilasto säkäluokittain. Eihän se mikään absoluuttinen totuus ole todellakaan, mutta jonkinlaista suuntaa varmaankin antaa. Hihitystä ja typerää hymyilyä allekirjoittaneessa kuitenkin aiheutti heureka! -välähdys kun tajusin, että kaikki minikolmosissa kisaavat kasvattini ovat 31 vikkelimmän parin joukossa. Blitz (N. Vesi) on tämän tilaston mukaan neljänneksi nopein, Hippi (N. Ensi-Ilta) yhdestoista ja Tuima (N. Tuli) sijalla 31. Huippua Petri, Nadja ja Kajsa!
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Vuorokausi-pennut jo 2v ynnä muuta ajankohtaista
Tosiaan. 'Meikäläisen' toistaiseksi ainoat soopelilapset täyttivät eilen kokonaista kaksi vuotta. Paljon paljon onnea Aamu (N. Aamu Aurinko), Pena (N. Yön Ritari), Priima (N. Päivän Säde) ja Vauhti (N. Ilta Villi)! Suurkiitokset lukkeiden hyvästä hoidosta ja kaikesta yhteydenpidosta omistajille!
Pikkumustat puolisisarukset Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Tuima (N. Tuli) ohjaajineen ovat jälleen tehneet vakuuttavaa tulosta agilityssä. Hipille viime viikonlopulta Porvoosta tuplanolla sijoituksin 3. ja 2. Onnea Nadja ja Hippi! Ko. parilla on nyt kasassa osallistumisoikeus SM-kilpailuihin.
Tuima on tehnyt nollia sijoitusten kera sekä Teron että Kajsan kanssa. Teron kassa Purinalta tuplanolla sijoituksin 3. ja 4. (agi + hyppy) Pätevää! Kajsalle ja Tuimalle Liedosta hyppynolla (sij. 2.) ja tänään Hyvinkäältä agilityradan nollavoitto! Paljon onnea Lampén - Liljeblom -taloudelle hienoista tuloksista! Tämän päiväisen nollan myötä Tuimalla ja Kajsalla on myös osallistumisoikeus ensi kesän SM-kisoihin.
Priima (N. Päivän Säde) misseili Voittaja -11 -näyttelyssä messukeskuksessa. Tällä kertaa kasvattajatuomari Marion Ten Cate:n (NED) kehästä EH. Muuten Priima onkin saanut pelkkää ERI:ä, mutta Messarista nuo EH:t.
Messarin arvostelu kuuluu näin:
"Correct size, strong bone. Could be more feminine expression. Wedge shaped head, flat skull. Enough rounded muzzle. Rather hard expression -> due to medium brown eyes.
Ears could be higher set. Well angulated both ends. Flat in croup. Moves with drive."
Tipi (N. Ilma) saapui tänään viikoksi kyläilemään tulevaisuutta (pennutusta) varten, että nurkat ja muu lauma pysyvät tuttuina. Hetkittäin se muistuttaa niin kovin paljon äitiään :'/. Ihana Piipanen!

lauantai 26. marraskuuta 2011
Aamulle nollavoitto
Aamu (N. Aamu Aurinko) ja Jenni jatkoivat Suomen kisaturneetaan tänään Liedossa. Minikakkosista agilityradalta hienosti nollavoitto! Paljon onnea!
lauantai 19. marraskuuta 2011
Elämä jatkuu? Ehkä. Kai. Koska ei ole vaihtoehtoja.
Tuntuu kummalliselle ja jotenkin raskaalle päivittää yhtään mitään Kitin poismenon jälkeen. Mä kaipaan kultaista Ystävääni niin että sattuu. Välillä on edelleen niin vaikea käsittää, että yhteinen aikamme on oikeasti päättynyt. Jotenkin on vaan pakko räpistellä eteenpäin. Tuhannet kiitokset kaikille osaa-ottaneille ja myötäeläneille! Vaikka tämä suru on kovin henkilökohtainen ja mun itse surtava, on monen tuki ja läsnäolo (viesteillä ja puhelimessakin) auttanut.
"Entä jos..". Risto Reipas sanoi, eikä katsonut Puhia silmiin, "huomispäivänä emme olisikaan yhdessä?"
"Mitä tarkoittaa ei yhdessä?" Puh kysyi.
"Se tarkoittaa, että minä olen aina sinun kanssasi, mutta minä en ehkä aina ole täällä."
Jospa vaikka tuloksia päivittelisin. Toivon ettei mikään jää nyt epähuomiossa pois. Kovasti olen iloinen kaikista tän surun keskelläkin. Hyvä te ja suur-kiitokset kaikille aktiivisuudesta ja yhteydenpidosta!
Siskokset Blitz (N. Vesi) ja Tipi (N. Ilma) pyörähtivät näyttelyssä Seinäjoella. Molemmille EH Karin Hedberg:ltä (SWE).
Blitz tuli ohjaajansa Petrin kanssa myös valituksi Agilityliiton 'valmennusryhmään' Top Team:iin. Hienoa työtä!
Tipi ja Satu tekivät ensimmäisen nollansa mini ykkösissä 6.11. Tämä nolla oikeutti myös toiseen sijaan. Onnea!
Hippi (N. Ensi-Ilta) ja Nadja ovat kisanneet agilityssä hienoin tuloksin. Viime viikonloppuna Turusta tuomisina upea nollavoitto isossa luokassa (yli 60 koirakkoa) ja toiseltakin radalta nopein suoritusaika, vitosella. Tänään Lohjalta parille plakkariin myöskin nollavoitto. Huippua!
Aamu (N. Aamu Aurinko) ja Jenni ovat tämän viikonlopun Suomessa ja tänään he kisasivat Hyvinkäällä mini ykkösissä upeasti tuomisina nollavoitto kera SERT:n ja näin tämä pari kisaa tästä lähtien kakkosissa myös Suomessa. Hienoa Aamu ja Jenni!
Aamun Priima -sisko (N. Päivän Säde) pyörähti tänään Jyväskylän KV-näyttelyssä kasvattajatuomari Mark Houston-McMillanin (CAN) kehässä ERI4 'arvoisesti'. Hienoa jälleen kerran! Tosi tasainen on Priiman näytelmätulosrivi.
Tässä Priiman arvostelu Jyväskylän KV:stä:
"Good flat topskull. Would prefer more finish of underjaw. Good body balance, good shoulder angulation. Moves soundly front and rear."
Pentuhaaveet jäivät tältä talvelta täyttymättä mutta sen verran tässä on herätty henkiin, että jotain suunnitelmia on kuitenkin alettu elvyttää. Saas nähdä kuinka niiden käy.

torstai 3. marraskuuta 2011
Rakkaista rakkain, Kiti on poissa
Lottovoittoni, pieni siniseni, paras Ystäväni, nimensä veroinen (M. Yxiylitsemuiden), kultainen Kiti on poissa. Aivan liian aikaisin. Kiti teki kaiken aina niin täysillä; rakasti, vihasi, juoksi, söi. Niin se tavallaan lähtikin, kaikki tapahtui niin nopeasti, viikko ja yksi päivä kasvaimen toteamisesta (tai oikeammin näytteen ottamisesta).
Se oli jotenkin spesiaali mulle ihan pikkuisesta saakka. Kiti oli mun kanssa ihan aina kun se oli mahdollista, lähellä. Enää ei ole Meitä, mua ja Minuskaa. Kurkkua kuristaa ja henki salpautuu. Niin pieni koira, mutta silti niin suuri. Täällä on niin tyhjää ja hiljaista. Jotenkin ironista, että kaipaan sen haukkuakin niin kovin. Kuinka niin pieni koira voi viedä tästä talosta niin suuren tilan, mun sydämestä puhumattakaan.
Tää teksti on nyt sekavaa, mutta mitkään sanat ei riitä kiittämään yhteisestä ajasta ja kaikesta Kitin kanssa koetusta eivätkä kertomaan kuinka paljon sitä rakastin ja nyt ikävöin. Toivon että Kiti tiesi ja tietää.
Hei hei rakas! Iso osa minua lähti mukaasi.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Tuiman tuore aksatulos
Tuima (N. Tuli) ja Kajsa suoriutuivat tänään hienosti mini3-luokan hyppyradasta. Tulos nolla ja sijoitus toinen. Onnea Kajsa ja Tuimis!
Myös Waden lapsoset ovat tehneet hienoja tuloksia agilityssä. Tänään Klaaralle (Amorosan Klaara) ja Merjalle Hyvinkäällä medi3:sta nolla ja sij 3. Viikko sitten Myra (Pilvimarjan Unelma) ja Heini tekivät ensimmäisen nollansa mini1:ssä. Pari myös voitti ko. kilpailun. Onnittelut molemmille pareille!

torstai 6. lokakuuta 2011
Erkkaria ja lisäys edelliseen päivitykseen
Jospa aloitettaisiin edellisestä päivityksestä puuttuneesta tuloksesta. Oon kirjannut kyllä Nanen näytelmätuloksia "etelän reissulta" mutta yksi on jäänyt välistä pois, tietysti se paras :D. Muutenkin jos huomaatte, että olleellisia asioita on jäänyt laittamatta, vinkatkaa ihmeessä, niin korjataan asia.
Nane siis Pärnussa kesäkuussa, Ingrid Hein:n (Viro) kehästä hieno tulos AVO ERI1 PU2 VA-CACIB, seuraavanlaisella arvostelulla:
"Keskikokoinen uros. Hyvä luusto. Erittäin hyvät korvat ja linjakas pää. Hyvä korvien asento. Riittävä kaulanpituus. Hyvä selkälinja. Hyvät kulmaukset ja rintakehä. Hyvä luonne. Liikkuu vapaasti."
Shelttiyhdistyksen sivuerkkari oli tosiaan viime lauantaina Lohjalla ja ilahduttavan monta "meikäläistä" oli paikalla.
Ensin 7-9kk urospennuissa kehässä olivat Talvi-pentueen lapsoset Huurre (N. Huurre) ja Kaamos (N. Kaamos). Tuomarina kovasti arvostamani Päivi Eerola.
Huurre oli upeasti PEK2 kera KP:n. Arvostelu kuului seuraavasti:
"Kookas, näyttävä edukseen esiintyvä urospentu. Voisi olla hieman voimakkaammin kulmautunut edestä takaosaansa nähden. Tässä kehitysvaiheessa reilu kuono-osan pituus. Voisi olla täyteläisempi silmien alta. Silmät saisivat olla vinoasentoisemmat. Reilu korvien koko. Lupaava karvapeite. Riittävä askelpituus. Esitetään edukseen. hyvä leveä reisi."
Kuva: Satu Tuominen
Kaamos ei sijoittunut. Se on vielä melkoisen keskeneräinen, etu- ja takapää eri vaiheessa. Pyrin saamaan arvostelun ja lisäämään sen sitten.
Tässä arvostelu:
"Kauniilla tavalla edukseen esiintyvä uros, joka saisi olla rakenteeltaan tasapainoisempi. Aivan liian kapeat takaliikkeet. Etuasentoinen etuosa. Laineikas karvapeite lyhentää kaulan pituutta. Leveä syvä pään kiila. Sopiva luusto. Lyhyt häntä. Mallikelpoinen esiintyminen."
Kuva: Satu Tuominen
Myöskin Halla (N. Halla) oli ensimmäistä kertaa kehässä Eerolan silmän alla. Luokkana narttupennut 7-9kk. Hallalle ei sijoitusta. Arvostelu kuului näin:
"Suuri narttu. Tasapainoiset kulmaukset ja liikkeet. Oikea olemus, vakaa käytös. Pitkä, puhdas pään kiila. Suuret korvat. Kauttaaltaan vielä kapea. Väri voisi olla enemmän jakautunut. Hyvässä kunnossa. Kauniisti esitetty. Liian suuri jo nyt."
Olen melkoisen tyytyväinen arvosteluun. Erityisen hienoa on tietty kuulla Eerolan suusta, että H:lla on tasapainoiset kulmaukset ja liikkeet. Toi kokojuttu on hassu. H mitattiin ja se meni ihan reippaasti alle säädetyn max(?) mitan. Kotonakin se näyttää Kitistä kauempana ollessaan reilun kokoiselta, mutta kun ne ovat vierekkäin se on ehkä ~2 senttiä Kitiä korkeampi. Kiti on 34,5cm... Halla ei ole kasvanut enää hetkeen, onneksi. :)
Hallan kuvasi Satu Tuominen.
Urosten avoimeen luokkaan osallistui puolestaan Nane (N. Maa). Tulos hienosti ERI brittituomarilta, joka käytti harvinaisesti koko skaalaa EVA/HYL:stä ERIin. Tuomarina siis Jenny Martin, jonka antama arvio kuuluu näin:
"Nice sized tricolour dog. Nice shape. Well arched neck. Good sweap over the loin. His head is well proportioned but I'd prefer more underjaw. Moved and showed well."
Kuva: Sirpa Saari
Tipi (N. Ilma) puolestaan esiintyi avoimissa nartuissa, handlerinaan Riikka. Kiitos avusta Riikka! Narttujen tuomarina Mary Bathurst (GB), joka katsoi Tipin EH:n arvoiseksi. Arvostelu kuuluu seuraavasti:
"Nice type. Good size. Well balanced. Head is a clean wedge but lacks stop. Eyes too round. Good ears. Good forehand and rear construction. Moved freely." Hassua ettei väristä ole mainintaa. Muutoin arvostelu on kyllä mielestäni todella Tipin näköinen (halusi ehkä enemmän stoppia kuin kuvittelisi).
Tipin kuvasi Sirpa Saari.
Iltapäivällä pääsin nautiskelemaan ihanasta sinisestä "mummukoirastani" Kitistä, vaikkei se kuvissa siltä näytä :D; handleri jännittää ja poti hyvin alhaista verensokeria. Rajaheimon Leila tosin pelasti verensokeritasoni. Kiitos!
Kituska osallistui siis veteraaniluokkaan. Tuomarina Mary Bathurst. Luokkaan oli ilmoitettu 12 yli 8 vuotiasta narttua, mutta vain kuusi ilmaantui paikalle. Jänskää oli ettei tuomari ollut eriautomaatti edes veteraaneissa. Kuudesta koirasta kolme sai ERI:n. Kiti oli yksi näistä ja tuomari sijoitti Kitin toiseksi ja antoi kaupan päälle SA:n. Vetskunarttujen voittaja oli Nadjan ihana Kirppu (Wärttinän Anda), jolla on ikää jo 13,5v. Tosi hienossa kunnossa on punainen mummokoira!
Kitin arvostelu:
"Typical bitch. Correct size. Well balanced. Balanced head with good stop. Good underjaw. Eyes a little full. Good ears. Good front and rear. Moved freely, just a bit close behind." ERI2, SA
Yo kuvat Kitistä: Satu Tuominen
Tää pitää vielä lisätä. Ihana tilannekuva by Sirpa Saari. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)