Tapahtumarikas viikonloppu

alkaa olla takana.

Perjantaina saimme vieraan kaukaa Ameriikan Yhdysvalloista, kun systerin vaihto-oppilassisko Allison saapui vieraaksemme. Allison on tosin asustellut vuosia Pekingissä ja ympäri ämpäri maapalloamme mutta jenkkilästä hän on aluperin kotoisin. Systeri ja mutsi olivat näyttäneet Stadin nähtävyyksiä hänelle viikolla ja lupasivat tuoda hänet katsomaan myös toisenlaista suomalaista elämää, kuin keskustaasuminen. Perjantaina syötiin paikallisia pöperöitä, sieniä ja tuoretta kalaa från Inga. Toki ohjelmaan kuului myös saunomista. Allisonin kanssa pyörähdettiin myös metsässä. Hän oli aivan ihastunut puhtaaseen ilmaan, sammaleen tolkuttomaan määrään (:-D) ja moneen muuhun sellaiseen asiaan, joita me pidämme itsestään selvyytenä. Häntä ihastutti myös se kuinka voimme poimia mustikoita noin vain, sieltä sun täältä ja ne vielä maistuvat paaaaljon paremmilta kuin pensasmustikat, joihin hän on rapakon tuolla puolen tottunut. Kieltämättä illallisen kruunasi systerin mulle tuoma punaviinipullo, mun syntymävuodelta -76. Nyt viimeistään tajusin, että on viinejä ja sitten on Viinejä.

Lauantaina mutsi vei Allisonin aamu-uinnille läheiselle rannalle, mereen. Mua lukuunottamatta porukka lähti katselemaan paikallisia nähtävyyksiä, Ingå cityä (:-D onhan meillä tietty sulkku idylli täällä ja IKI-vanha kivikirkko), Tammisaarta, Fagervikin kartanomaisemia, Raaseporin linnan raunioita jne.

Tää starttasi kohti Purinalla pidettyjä agilityn syysskaboja, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Ja voin kertoa, ettei ollut helppoa. Aamulla juoksin vessassa MONEEN kertaan. Mua oksetti ja pyörrytti. Meinasin jo jättää menemättä mutta järkeilin *heureka!*, että jos nyt en mene, ensi kerralla se on vielä vaikeampaa. Ihan vähän helpotti kun pääsin perille ja liikkumaan. Psyykkasin itseäni sillä, että tärkeintä on nyt vain kisata, hankkia rutiinia ja tehdä kivaa Millin kanssa yhdessä, tuloksista viis. Mietin myös miten paljon hyvää on (kaikissa) kahdessa treenikerrassa ollut. Että siltä pohjalta. Ihan kamalan paljon lämmitti mieltä nähdä Sonja ja Anna-Stina sekä muita tuttuja. Noooo, ensimmäinen startti tuli. Rataantutustumisessa rata tuntui siltä, että tiedän kyllä mitä teen. Joka oli voitto toki jo sekin. Rata oli Savikon Sepon käsialaa. Tuloksena HYL, varmaan aika monta kertaa. Milli käy kisoissa usein sen verran kuumana, että se irtoaa voimakkaammin kuin treeneissä mutta nyt näin ei käynytkään. Rutiinin puute näkyi ehkä senkin toiminnassa. Itse kuitenkin sain sen aikaan puutteellisella liikkumisella, ja mm. myöhästyneillä valsseilla (kun on jännityksessä paska jäykkänä niin on). Milli nääs tekee jotain, vaikka mä en tekis mitään. Tiettyjä hyviäkin kohtia radalla oli, mm. ei yhtään rimaa, kepit todella jees, ym. Kovasti ilahdutti, että selvisin hengissä ;-D.

Toinen rata oli hollantilaisen herran suunnittelema, aivan ihana rytmirata. Ei helppoa, vaati ohjausta alusta loppuun. Mulle tuli ihan hurjan hyvä fiilis tutustumisessa, vaikka jännitti niin maan.... Ajattelin, että nyt on PAKKO liikkua rohkeasti ja käskyttää, antaa koiran tehdä se mitä se osaa, muuten homma kaatuu alkuunsa. Ja voe venäjä miten me tehtiinkin! Se oli NIIIIIN makeeta! Tää huusi, liikkui ja ohjasi, ja luotti koiraan. JA ME VOITETTIIN NOLLALLA! Melkein tuli itku. Miun Peetu oli niin heeno Peetu ettei paremmasta väliä. Se meni raivona ja me oltiin pari! I-HA-NAA! Enpä olisi tuollaista saldoa uskonut, kun ollaan treenattu kesän jälkeen 2 kertaa, viime keväänä pari kertaa, viimeksi kisattu huhtikuussa ja sitä edellisen kerran viime marraskuussa. Tavoitteena oli vain osallistua ja selvitä hengissä. Saldo meni hieman yli tavoitteen.

Illalla kotiin palattuamme Allison ja muu poppoo kotiutuivat myös turneeltaan. Syötiin vähän ja taas lähdettiin. Tällä kertaa Kopparnäsiin katsomaan ihanaa Suomen saaristomaisemaa ja sen auringonlaskua. Samalla tuli lenkitettyä Kiti ja Wade. Olipa ihanaa nähdä taas Annea ja mutsia sekä Juu-Juuta (Nuu). Nuu oli niin elementissään meidän lauman kanssa. Heti perjantaina ovesta sisään tultuaan ryntäsi parhaan leikkikaverinsa Millin kurkkuvilloihin kiinni :-). Silti Nuu on niin systerin (ja mutsin) koira nykyisin. Se viihtyy meidän lauman kanssa mutta on jotenkin niin Annen koira. Vaikka se on "on a loan", luulen, että Annen luona on sen koti. Ei ollut epäilystäkään kenen mukaan se Kopparnäsistä lähtee.

Eilen sain ilouutisia myös Joensuun suunnasta. Kitin pentu, kasvattini Enzo (N. Tosi Kiitäjä) oli kirmannut eilen agilityssä kahteen nollavoittoon ja sai samalla menolipun kakkosiin! Te olette ihan hurjan päteviä Enzo ja Tuomas! Myös Kati laittoi viestiä Waden pennun Kyllin (Amorosan Kylli) toisesta nollasta ykkösluokassa. Ihan huippua! Hurrjasti onnea Kati!

Tänään aamulla käänsin Fabian nokan taas kohti Purinaa. Vähän erilaiset oli tunnelmat kuin eilen. Tänään tiesin jopa suurinpiirtein mitä tarvitsen mukaan. Vessassakaan (kaikkiahan kiinnostaa) en juossut ihan niin montaa kertaa. Eilinen nollavoitto toi mukaan ihanaa kihelmöintiä ja esimerkin siitä miten me ihan oikeasti pystytään siihen. Toisaalta minun piti karkottaa ajatus lähestyvästä mahdollisuudesta nousta kolmosiin ja sen mahd. aiheuttamasta paineesta. Mietin asian niin että me osataan tarpeeksi pystyäksemme siihen mutta edelleenkin meillä on tosi vähän treeniä ja kisoja takana. Funtsasin, että teemme omaa juttua niin hyvin kuin pystymme. Kunnon liikettä ja käskytystä minulta. Milli kyllä tekee. Tulokset tulee sitten sen mukaan.

Eka rata oli saman hollantilaisherran kuin eilen. Profiili jees, ei mitään mitä me ei osattaisi mutta välillä pääsi niin pirun lujaa, että mietin miten saan Millin välillä "kiinni". Milli varasti lähdössä, kele. Nousi ja köpsötteli vähän ekan riman taakse. Huomasin tämän niin myöhään etten tajunnut/voinut palauttaa koiraa enää paikoilleen. Mun mustavalkoinen kaverini lähti kuin tykin suusta tule -käskyn kuultuaan. Oli homma sitten kiinni tuosta lähdöstä tai mistä mutta olin kaksi metriä tai sekuntia tai jotain jäljessä koko pirun radan. Samasta rytmistä ei siis voi puhua. Mutta mä taistelin *on kovin ylpeä itsestään*. Mun ongelma on joskus (monesti) ollut, että kun tulee "melkein" virhe, lamaannun ja koirahan toki tekee mitä oli tekemässä, eli menee väärälle esteelle. Mutta mä taistelin koko pirun, vajaa 170m. Se ei ollut kaunista katsottavaa, onneksi tyylipisteitä ei agissa jaeta. Taistelin jopa niin hyvin, että meillä oli nolla, kunnes hätäilin esteen numero 17 riman alas IHAN TURHAAN! Nooo, elämä on. Kun tämä rata vedetään yhteen olin erityisen tyytyväinen taistelemisestani ja siitä, että tein jotain kun meinasi käydä köpelösti, enkä vain katsellut statistina, sekä siitä että Peetu meni miljooooonaaaaa. Tällä törkyradalla sijoitus 3.

Toinen rata oli Laamasen Mian käsialaa. Profiililtaan entisaikojen Eran painajainen eli paaljon pieniä/viistoja kulmia hypyille. Liukas mini (Kiti, kuinkas muuten) olisi liukastellut ties kuinka monen esteen ohi. Vaikka ohjaajan syytähän se sekin on. No, edelleen rataantutustumisessa jännitti ja/mutta tuntui siltä, ettei radassa ole mitään mitä emme osaa mutta pitää olla ajoissa, huolellinen, rohkea jne. Hyyvin teknistä, ja lujaa mennään tälläkin kertaa.

Otin kakkos-esteellä Millin niin tiukasti käteen, ettei se hypännytkään kolmosta, joka sen olisi tullut hypätä minua kohti, vaan tuli pienen pienestä raosta ko. esteiden välissä. Ohjasin koiran rauhassa (mun mittarilla) takaisin kolmoselle, josta meno jatkui. Vitonen oli puomin jälkeinen U-putki, suoraan puomin edessä. Tarkoitus oli mennä sisempään päähän, puomi syötti ulompaan. Sisemmän putken suun "vieressä" oli hyppy, kuinka ollakaan. Olin itse sijoittunut sisäpuolelle. Milli oli tässä eri etevä, saatuaan luvan lähteä puomilta se sinkosi juuri oikeaan päähän putkea. Jes! Tein keppien jälkeen valssin 180 astetta tulosuuntaan. Mun olisi pitänyt reagoida siihen, kun Millin vauhti pujottelussa hidastui, se tarvitsi apua ja vahvistusta. Ennakoin valssia vissiin liikaa ja Milli tuli pois kesken pujottelun ihan siellä lopussa. Otin kepit rauhassa alusta, kokonaan uudelleen. Tämä kerta hyvä. Koko loppuradan koira oli ihan uskomaton, haki ihan nappiin kaikki viistot, pienet hyppykulmat. Ja voi kertoa, että olin niiiiin hapoilla. Onnistuttiin nappiin jopa mulle niin vaikeassa poispäinkäännöksessä. Yhdessä (heh) vaiheessa jäin kuin tikku pas**** ja Milli luki hienosti mun vippaukset jne, tai ainakin haluan uskoa niin. Ennen loppusuoraan muistan ehtineeni ajatella, että mun on pakko jaksaa kiertää vielä tuo yksi siiveke ja tehdä pakkovalssi. Jaksoin ja sen jälkeen päästin koiran loppusuoralle. Ja Peetuhan viipotti menemään. Vähänkö ihanaa katsoa sitä (vaikka kaukaa takaa) kun se todella tietää mitä tehdään. Moon niin onnellinen mun pienestä mustavalkoisesta lollellolliesta! Tulos siis 10, silti aika vielä onneksi miinuksella noiden paljon aikaa vieneiden korjaustenkin jälkeen (voittajalla nollalla aikavirhe 4,94, muistaakseni). Sijoitus 3.

Iltasella vielä lenkki Meikon maastoissa Kirkkonummella Nadjan suosiollisella opastuksella. Mukana Nadja kera shelttein sekä Hanna ja Satu, ja allekirjoittaneelta Kiti ja Wade. Ihania maastoja! Tuhannesti kiitoksia opastuksesta ja seurasta Nadja sekä seurasta ja pennu-pennujen näytille tuomisesta taasen Hanna ja Satu! Vain hirvikärpäset lannistivat ihan vähän tunnelmaa.

Nyt tää alkaa olla sänkyvalmista kamaa. Yks juttu (tai pari) täytyy vielä mainita. Tiettekö, mulle tuli sellainen olo, että me ehkä jopa osataan _jotain_. Erityisen ilahtunut olin myös siitä, että jotkut olivat jopa ilahtuneen näköisiä tavatessaan mut piiitkästä aikaa. Jatkettiin tavallaan siitä mihin on viimeksi jääty. Ja en ollut ihan kauhean kummajainen, vaikka olen ollut niin kauan "piilossa". Vähän harmautta tuottivat ne kommentit "ai te ootte vielä kakkosissa" ja ne ihmiset joiden mukaan vain nollatuloksessa voi olla jotain/mitään hyvää. Mur. Elämä on ja kaikki ei aina mene niin kuin itse haluaa. Ollaanhan me kakkosissa, kun ei niitä sertejä kukaan kotiinkaan näy kantavan, ihme homma. Tulta (vai tuulta?) päin! Ehkä mä yritän keskittyä mun ja Millin juttuun ja olla välittämästä noista. Peetu on mahtava ja me ollaan radalla kahden. Nih.

Joo, ja ihan mahtavia uutisia myös Vaasan suunnalta. Konna, Space, Gimma ja Hertz pokkasivat tänään joukkuepiirinmestaruus hopeaa! Konna (Millin äiti) uusi viimevuotisen piirinmestaruutensa tänään tulpanollalla! Olette SUPER-taitavia! Hyvä Jenni & co!